Elokuun treenipäiväkirja

Elokuu alkoi valmistautumisella Helsinki City Maratonille, joten elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa meni harjoittelua keventäessä ja elokuun loppu taas maratonista palutellessa sekä tulevia juoksukisoja  suunnitellessa.

Viikko 31 alkoi tehokkaissa merkeissä, sillä auringon noustessa olin jo golfkentällä aloittelemassa golfkierrosta. Ajatuksena oli kiertää 9-reikä, mutta mukava peliseura ja kaunis aamu saivat minut kiertämään 18-reikää! Illalla kävin vielä juoksemassa reippaan lenkin ja illan päätteeksi menin venyttelytunnille. Oikea pohje, takareisi ja pakara olivat kireät, samoin alaselkä. Kyllä on vielä hommaa sekä minulla että hierojalla!


Keskiviikkona oli lepopäivä, koska lähdin minilomalle Tukholmaan. Torstaina lähdin heti aamusta shoppailemaan Tukholman keskustaan ja askelia kertyikin kivasti yli 20 000. Kevyen lounaan ja huilaustauon jälkeen lähdin lenkille Djurgåreniin. Oli kiva juosta useamman vuoden jälkeen taas Djurgårenin upeissa maisemissa ja kyllähän lämmin & kaunis sääkin vaikutti asiaan. Juoksu tuntui hyvältä, eikä pakara-takareisi oireilleet. Lenkin jälkeen suuntasin kulkuni saunaan ja porealtaaseen. Tuntui ihanalta rentouttaa lihaksia poreissa ja ihailla kaunista saaristomaisemaa. Seuraavat kolme päivää pidinkin lepoa ja tein vain lihashuoltoa.


Viikko 32 olikin sitten kisaviikko. Edessäni oli tämän vuoden kolmas maraton ja kaikenkaikkiaan kymmenes maratonini. Olen muutaman vuoden valmistaunut maratonille saman kaavan mukaan ja niinmpä tämäkin viikko meni tutun kaavan mukaan. Maanantaina kävin kiertämässä Pirkkalan golfkentällä 18-reikää ja tiistaina tein viimeisen reippaan lenkin ennen maratonia. Tein myös hyvät pitkät venyttelyt ja illalla kävin vielä hieronnassa. Keskiviikkona pidin lepopäivän ja lähdin mökille nauttimaan lomapäivistä. Torstaina tein mökkitiellä kevyen 20 minuutin iltalenkin peurat seuranani. Otin myös muutamia rentoja vetoja alamäkiin, joita reitille sattui neljä. Perjantaina siirryin mökiltä Helsinkiin. Ensitöikseni kävin hakemassa numeroni ja tutuistuin Expon tarjontaan. Illalla tein kävelylenkin ja kävin syömässä sushia sekä laitoin juoksukamppeet valmiiksi. Lauantaina olikin ikimuistoinen kisapäivä.

HCM 2017- kisaraporttini voit lukea täältä.


Kisan jälkeen kävin saunassa ja matkustin kotiin. Illalla seurasin Lontoon MM-kisoja ja nautin pizzaa ja lasin punaviiniä sekä kertasin myrskyjuoksua. Olipa juoksu! Sunnuntaina kävin golfaamassa ja kiersin18-reikää palauttavana lenkkinä. Kyllä kannatti lähteä kiertämään, sillä sain laskettua tasoitustani - jee!


Viikko 33 meni maratonista palautellessa ja uusia juoksujuttuja suunnitellessa. Maanantaina pidin juoksemisesta lepopäivän ja kävin golfkierroksella. Pehmeä alusta teki tosi hyvää jaloille, samoin rauhallinen kävely. Tiistaina kävin juoksemassa 6 kilsan lenkin ja päälle tein puolentunnin venyttelyt. Juoksu tuntui hyvältä ja mutenkin olo oli hyvä. Keskiviikona pidin lepopäivän ja kävin hierotuttamassa jalat. Kylläpä löytyi makeita kohtia etenkin pakaroista. Torstaina kävin venyttelytunnilla ja illalla maksoin Zagrebin maratonin osallistumismaksun. Ensi viikolla aloitan jälleen treenaamisen kohti maratonia. Aikaa on 52 Päivää :) Perjantaina tein pitkästä aikaa aamulenkin. Olipa outo keli, sillä klo 9.00 lämpötila oli +20 astetta! En valita, kun sain juosta kesävarausteissa :) Perjantaina aloitin Trainer4you:n ravintovalmentaja koulutuksen, joten perjantai ja lauantai menivät opiskelujen parissa. Halauan opintojen myötä saada lisätietoa ravitsemusasioista sekä omaan työhöni että kestävyysharjoitteluun. Kesken opiskelun sain tiedon Turun puukotuksista ja loppuilta meni jotenkin epätodellisessa olotilassa. Ensimmäisenä tuli huoli, miten vanhempani ja veljeni sekä kaverini voivat? Sitten rupesi miettimään, miten Suomessa, minun syntymä- ja kotikaupungissa voi tapahtua jotain tuollaista?  Kuka voi tuollaista tehdä? Miksi? Toisaalta iskua osasi odottaa, mutta aina nämä asiat tulevat lopulta yllätyksenä. Iltaan mahtui monenlaisia tunteita. Ajatukset olivat uhreissa ja loukkaantuneissa sekä heidän läheisissään. Sunnuntaina päätin kokeilla 10-20 kilsan lenkin. Kehoa kuunnellen juoksin 15 km kilsavauhdin ollessa noin 6,00. Pohkeet tuntuivat kireiltä ja nilkat aristivat, mutta muuten juoksu tuntui yllättävän hyvältä. Näyttää siltä, että olen palautunut ihan hyvin maratonilta.



Viikolla 34 aloitin treenaamisen kohti Zagrebin maratonia, joka juostaan sunnuntaina 8.10. Aikaa urakkaan minulla on seitsemän viikkoa. Maanantaina elimistö tuntui väsyneeltä eilisen pitkiksen jäljiltä, joten jätin suosiolla treenit väliin. Illalla kävin tekemässä pienen happihyppelyn kävellen.  Tiistaina kävin juoksemassa 8 kilsan kevyen lenkin ja juoksun jälkeen osallistuin venyttelytunnille. Kyllä kannatti mennä, sillä olin kuin rautakanki ja lihakset kireät kuin viulun kielet. Paljon on kyllä liikkuvuuden ja venttelyn puolella tehtävää. Keskiviikkona menin pitkästä aikaa Warrior-tunnille Fressille. Nyt on sitten syksyn salikausi korkattu ja kyllä teki hyvää sekä kropalle että mielelle. Tunnin jälkeen juoksin vielä hapot pois matolla. Torstaina tein aamulenkin ja lenkin jälkeen menin venyttelytunnille. Illalla kävin vielä kiertämässä 9-reikää, joten päivästä tuli varsinainen teho torstai. Perjantaina pidin ansaitun lepopäivän. Lauantaina vietettiin Suomen Luonnon päivää ja päivä menikin työn merkeissä liikunnan parissa. Työpäivän jälkeen olin niin väsynyt, että päätin jättää juoksulenkin väliin. Taisin olla aika väsynyt, kun tuli nukuttua kellonympäri :) Sunnuntaina heräsin virkeänä ja nautin kaikessa rauhassa kunnon aamupalan ennen kuin lähdin viikon pitkikselle. Juoksin 23 kilsaa kehoa kuunnellen. Kilsavauhti oli noin 6.00-6.12. Juoksu kulki hyvin, ekä pakara-takareiskään enää jumittanut. Muutenkin tuntui, että olen palautunut hyvin maratonista. Hyvä treeniviikko.


Viikko 35 ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Aamulla heräsin viluisena ja lihaksiani särki. Ensimmäisenä tuli mieleen, että sunnuntain pitkis oli ollut liian rankka tai sitten olin vilustunut juoksun aikana. Päivän mittaan palelin töissä ja töistä päästyäni makasin loppuillan sohvalla peiton alla. Tiistaina heräsin nenä tukossa, mutta onneksi kuumetta ei sentään ollut. Sekä keskiviikkona että torstaina oli edelleen tukkoinen olo, joten vielä huilaillaan ja parannellaan flunssaa.



Tämmöinen treenikuukausi tällä kertaa. Ihan putkeen ei harjoittelu mennyt, mutta kehoa kuunnellen tätä hommaa tehdään. Juoksua tuli 135 kilsaa ja golfkierroksia viisi.

Mukavaa syyskuuta kaikille!

-pia-