top of page

Kesäkuu 2020 - juoksua ja mökkeilyä

Harjoittelu on sujunut edelleen suunnitelmien mukaan ja on ollut kiva huomata, miten talven pitkät peruskestävyyslenkit alkavat tuottaa tulosta. Juokseminen on tällä hetkellä helppoa ja vauhtiakin on alkanut löytymään. On myös ollut ihanaa huomata, miten ”vanhanakin” vielä kehittyy. Nautin aurinkoisista ja helteisistä juoksukeleistä ja mitä kuumempi keli, sitä paremmin juoksu kulki.


Kesäkuun alussa palasin parin kuukauden etätyön jälkeen takaisin työpaikalleni, mutta muuten työrintamalla ei ollut mitään ihmeempää. Syksyn toiminnan suunnittelua, jäsenlehden tekemistä ja lausuntojen kirjoittamista eli istumista tietokoneen ääressä. Pidin etätyöstä, sillä etätöiden aikana sain nukkua aamulla tunnin pidempään ja työmatkasta vapautui päivittäin 1-2 tuntia. Myös työskentely kotona oli tehokkaampaa kun sai rauhassa keskittyä työntekoon. Etätöiden aikana nukuin pidempiä yöunia, söin säännöllisemmin ja palauduin harjoituksista selvästi paremmin kuin työpaikalla ollessani. Kesäkuussa jäin siis kaipaamaan etätyötä ja pitkiä yöunia.



Juoksua


Viikon 23 piti olla kevyt viikko, mutta osallistuminen #nutsvirtualrace kesäkirmaisuun nosti kilometrimäärän 71 kilometriin. Juoksun lisäksi ohjelmassa oli yksi lihaskuntotreeni ja kaksi pitkää venyttelytreeniä lepopäivinä.


Mukavaa vaihtelua harjoitteluun sain tosiaan osallistumalla kesäkuun alussa #nutsvirtualrace kesäkirmasuun. Ilmoittauduin 34 kilometrin kirmasuun ja juoksin sen Pirkkalan poluilla ja metsäteillä. Jokunen kilometri tuli myös juostua purtsilla ja asfaltilla. En ollut vähään aikaan juossut näin pitkää matkaa metsässä, mutta yllättävän hyvin maratoonarin matala askel nousi poluilla. Muita kuntoilijoita oli liikenteessä vähän, mutta muutama rusakko ja peura oli kirittämässä minua. Juoksin tasaiset osuudet fiiliksen mukaan, ylämäet kävelin ja alamäet juoksin rennosti rullaten. Kummasti "kisa" sain vauhtia juoksuun ja reipas alkuvauhti kostautui viimeisillä kilometreillä puuskittaisen tuulen ohessa. Urheilujuomaa hörpin viiden kilometrin välein, vaikka ei ollutkaan kovin lämmin keli. Alkumatkasta aurinko paistoi ja lämmitti kivasti, mutta viimeiset 10 kilometriä sain puskea tuulessa ja sateessa. Kotiin saavuin tyytyväisenä, mutta sormet kohmeessa, vaatteet märkänä ja lenkkarit mudassa. Aikaa kului 3:41:17 ja kilometrivauhti oli 6:30. Keskisyke pysytteli 142 lyönnissä. On kiva juosta välillä näitä virtuaalikisoja. Niistä saa kivasti puhtia juoksuun ja vaihtelua harjoitteluun. Virtualracen tuloksia lukiessa oli kiva huomata, että olin naisten sarjan toinen.



Viikko 24 oli kova treeniviikko ja juoksukilometrejä kertyi yllättävän helposti 103 kilometriä.

Lepopäiviä oli yksi ja treenikertoja oli 6, joista kolme kovaa treeniä ja kaksi kevyempää treeniä sekä yksi pitkä lenkki. Pitkänä lenkkinä juoksin perinteisesti Pyhäjärven kierroksen ja matkaa kertyi tällä kertaa 32 kilometriä. Salitreenin yhdistin juoksuun eli ensin 30 minuuttia juoksua (6:30 min/ km), sitten 30 minuutin salitreeni kahvakuulalla ja lopuksi juoksua 30 minuuttia (6:30 min/ km).



Viikko 25 olikin sitten kevyempi treeniviikko. Treenikertoja oli 4, joista kaksi oli kevyitä peruskestävyyslenkkejä ja kaksi oli 10 kilometrin vauhtikestävyyslenkkejä. Lepopäiviä oli kolme. Viikolla huolsin lähinnä kehoa ja mieltä sekä nautin kesästä. Ennen juhannusta ja lomaa kävin vielä huoltamassa jalat hierojalla. Juoksukilometrejä kertyi 52 kilometriä. Salitreenin tein samalla systeemillä kuin edellisellä viikolla.



Viikko 26 oli lomaviikko mökillä samalla se oli kevyt treeniviikko. Juoksukertoja tuli vain kolme, mutta uintikertoja sitäkin enemmän sillä uin joka ilta ennen saunaa lyhyen uintilenkin. Liikuntaa tuli mökkiaskareiden ja hyötyaskelien muodossa yllättävän paljon. Juoksukilometrejä tuli yhteensä 25,5 kilometriä.


Viikko 27 alkoi 10 kilometrin juoksulenkillä ja salitreenillä. Kesäkuu päättyi tiistaina 15 kilometrin juoksulenkkiin, josta 5 kilometriä juoksin vauhtikestävyysalueella kilometrivauhdin ollessa 5:00 minuuttia/ kilometri. Alku- ja loppuverryttelyt juoksin noin kuuden minuutin kilometrivauhdilla. Juoksukilometrejä kertyi kesäkuussa yhteensä 277 kilometriä eli ihan kivasti.



No Limits urheilujuoma

Pitkillä lenkeillä minulla on yleensä mukana vettä ja Siripiri-glukoosipastilla, mutta helteisillä keleillä otan veden lisäski mukaan urheilujuomaa. Testasin kesäkuun pitkillä lenkillä Leaderin No Limits urheilujuomaa, jota sain testattavaksi Helsinki City Running Dayn Street Teamin jäsenenä. Sekoitin lenkeille mukaan 5 desilitraa sitruunan makuista urheilujuomaa ja 5 desilitraa vettä sekä otin varmuudeksi mukaan vielä Siripiri glukoosipastilleja. Join noin 20 minuutin välein sekä urheilujuomaa että vettä ja noin puoli tuntia lenkin jälkeen join vielä viisi desilitraa No Limits:n suklaan maksuista palautusjuomaa. Sitruunan makuinen juoma oli raikas ja sopi omaan makuuni, mutta suklaisesta palautusjuomasta en oikein pitänyt, vaikka suklaan ystävä olenkin. Kyseinen urheilujuoma oli minulle uusi tuttavuus ja se näytti toimivan minulla ihan hyvin.



Mökkeilyä


Juhannuksesta aloitin viikon miniloman ja vietin sen mökillä auttaen vanhempiani. Ohjelmassa oli mattojen pesua, nurmikon leikkuuta, kasvimaan harventamista ja kastelua sekä mökin kunnostusta maalaamisen merkeissä eli mukavaa mökkipuuhastelua ja hyötyliikuntaa. Päivät menivät nopeasti touhutessa yhdessä vanhempieni kanssa ja illat metsäteillä ja poluilla juostessa kauniista kesäilloista ja upeista saariston maisemista nauttien. Juoksulenkkien jälkeen oli kiva pulahtaa mereen uimaan sekä nauttimaan oman rantasaunan löylyistä. Sen verran merivesi oli hellesäässä lämmennyt, että talviturkki tuli heitettyä juhannuksena. Lomasäästä ei tällä kertaa kyllä voinut valittaa.




Kesäkuun lopussa tuli lopullinen tieto Berliinin ja New Yorkin maratonien siirtymisestä ensi vuoteen. Hieman harmittaa, kun olin siirtänyt lomapäiviä maratonien ajankohtiin. Nyt täytyy vain miettiä syksyn loma- ja juoksukuviot uusiksi. Harjoittelu jatkuu edelleen kohti Helsinki City Doublea ja toivon, että se pystytään järjestämään suunnitelmien mukaan lokakuun alussa. Harkinnassa on myös osallistuminen elokuussa Paavo Nurmi maratonille ja syyskuussa Finlandia maratonille.


Mukavaa ja aurinkoista heinäkuuta!


Juoksuterveisin

-pia-





Commentaires


bottom of page