Nuts Ylläs Pallas 100 km - hikinen ja raskas urakka

Viikko on vierähtänyt Nuts Ylläs Pallaksesta, toisesta sadan kilometrin juoksustani.

Tavoitteena oli päästä maaliin ja kuntoni mukaan olin arvioinut pääseväni maaliin 15-16

tunnissa. Halusin juoksun lomassa myös nauttia Lapin kauniista luonnosta. Juoksu Pallakselta Äkäslompoloon oli hikinen ja raskas urakka, mutta jälleen kerran upea kokemus. Juoksu vaati sisua ja sitkeyttä, mutta myös kasvatti niitä. Upea valoisa yö tunturissa, mahtavat maisemat

pitkin matkaa, helteinen sää, ötökkäparvet sekä vaihtuva juttuseura siivittivät matkan tekoa.


Olen ollut viime syksystä lähtien Annemari Kiekaran valmennuksessa ja olen treenannut hyvin sekä talven että kevään, ehkä enemmän ja paremmin kuin koskaan. Kuntoni oli hyvä juoksuun lähtiessä, joten asettamani tavoite oli realistinen.


Saavuin Äkäslompoloon keskiviikkona iltana 12 tunnin matkustamisen jälkeen. Torstaina hain numeroni kisakeskuksesta ja tein 8 kilometrin verryttelylenkin Kesänkijärven ympäri.

Kisakeskuksessa näin paljon somesta tuttuja juoksijoita ja oli kiva vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa livenä. Perjantai menikin lepäillessä ja voimia kerätessä tulevaan koitokseen. Iltapäivällä tein lyhyen herättelylenkin ja vein drop bagin kisakeskukseen, josta se kuljetettiin

Peurakaltion huoltoon. Juoksureitin olin jälleen jakanut mielessäni huoltojen välein. Tankkauksen oli suunnitellut 20 minuutin välein joko energiajuomana tai vauhtikarkkeina. Minulla oli käytössä Noshtin urheilujuoma ja vauhtikarkit. Mukana oli myös päärynä pilttiä. Geelit olivat varaeväänä, samoin lakupötköt. Sipsit ja suolakurkut otin huoltopisteistä. Valmistautumisestani juoksuun voit lukea täältä.



Juoksureppu painoi ainakin 4-5 kiloa

Pallas – Rauhala 21,1 km

Juoksu lähti Pallakselta ja sinne saavuin noin tuntia ennen lähtöä. Seurasin hetken aikaa 66 kilometrin juoksijoiden maaliin saapumista ja juttelin tuttujen juoksijoiden kanssa. Pientä jännitystä oli ilmassa ja ehkä myös pientä panikointia, vaikka tiesin kuntoni olevan hyvä ja valmistautumisen onnistuneen. Matkaa oli kunnioitettava, sillä se oli pitkä ja mitä tahansa voi sattua hyvästä kunnosta ja valmistautumisesta huolimatta.



Lähdössä vaihdettiin kuulumisia Maijaliisaan, joka pitää Maija meinaa maralle and beyond blogia

Lähtö oli klo 00:00 ja matkaan lähti 255 juoksijaa ja ikäluokassani oli seitsemän juoksijaa. Yhtä aikaa matkaa taivalsi myös 160 kilometrin juoksijat ja loppumatkasta rinnalle tuli 37 kilometrin juoksijat. Lähdin matkaan kohtuullisen reippaalla vauhdilla, sillä tavoitteena oli kerätä kilometrejä mahdollisimman paljon yöllä ennen päivän hellettä. Ensimmäiset kilometrit juostiin jonossa kapeita polkuja pitkin. Vauhti pysyi tasaisena ja rauhallisena jonossa juostessa, eikä ohituksille ollut paljon tilaa. Polku oli mielestäni aika tekninen ja heti alkumatkasta sai hyppiä juurten ja kivien yli ja välillä sai ylittää, alittaa tai kiertää kaatuneita puita. Meidän juoksijoiden lisäksi liikkeellä oli myös itikka-armeija. Lommotunturille kiivetessä oli välillä ihan pakko jäädä hetkeksi ihailemaan maisemia, vaikka silloin menetinkin paikkani

juoksujonossa. Rauhalaa ennen kapusimme Mustakeron ja Koivakeron huipuille, jonka jälkeen oli lyhyt suo-osuus, jossa lenkkarini hieman kastuivat, mutta eivät onneksi pahasti.

Rauhalassa tein nopean huollon eli banaania ja sipsejä suuhun ja sitten taas menoksi.








Rauhala – Pahtavuoma 11,6 km

Rauhalan jälkeen alkoi maratoonarin suosikkiosuus, sillä sain juosta pari kilometriä asvalttia pitkin niin sanotusti "helpossa" maastossa ja samalla vauhti hieman karkasi suunnitellusta. Toisaalta juoksu kulki ja olo oli hyvä. Tieosuuden jälkeen sai taas varoa kiviä ja juurakoita,

kun matkan teko siirtyi jälleen polulle. Samalla vauhti tasoittui. Reitti eteni Kesälaen, Risulaen ja Koivakeron kautta Pahtavuomaan, jossa oli seuraava huolto. Koivakeron jälkeen vauhtini kiihtyi alamäessä ja otin osumaa irtonaiseen juureen sillä seurauksella, että

kompastuin ja löin oikean polveni kiveen. Onneksi kaksi 160 kilometrin juoksijaa olivat takanani ja auttoivat minut pystyyn jalkojeni krampatessa. Tarkistin polveni, otin energiaa ja

jatkoin matkaani. Pahtavuomassa oli nopea huolto. Nappasin suuhun sipsejä ja suolakurkkuja. Pyysin ensiavusta myös kylmägeeliä pohkeisiini.



Pahtavuoma – Peurakaltio 13,8 km

Pahtavuomasta matka jatkui hyvää vauhtia kohti seuraavaa huoltoa. Juttu seuraa riitti, mutta välillä juoksin myös lyhyitä pätkiä itsekseni. Pari kertaa kompuroin polulla, mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Matka eteni kohti Mustakeroa, josta laskeuduttiin jyrkkää rinnettä alas ennen kuin lähdettiin nousemaan kohti Äkäskeroa. Äkäskeron nousu otti voimille lähinnä hengästymisenä, onneksi jalat toimivat vielä suhteellisen hyvin. Äkäskeron päällä maisemat olivat yhtä upeat kuin pari vuotta sitten ja jälleen piti pitää lyhyt ihastelu tauko. Peurakaltion huoltoon saavuin edelleen hyvävoimaisena, vaikka matkaa oli takana jo 46,6 kilometriä. Peurakaltiossa odotti oma huoltokassini ja mietin hetken vaihdanko loppumatkaksi vaatteet ja kengät. Päätin kuitenkin jatkaa samoilla varusteilla. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi ehkä kannattanut vaihtaa paita ja lyhyemmät juoksuhousut jalkaan. Huollossa puhdistin myös polveni ja lisäsin lötköihin urheilujuomaa sekä täydensin energiavarastoja juoksureppuuuni. Ylläksen nousua varten otin matkaan myös 0,5 litran cokispullon. Pidin vähän pidemmän

tauon huollossa ja tankkasin sapuskaa loppumatkaa varten. Huollossa saimme kuulla, että Kotajamajan vesihuoltoa ei ole, joten seuraava noin 30,4 kilometrin etappi piti selvitä omin eväin.




Peurakaltion huolto

Peurakaltio – Kotamaja 9 km

Peurakaltiosta lähdin hyvävoimaisena eteen päin hieman oikeaa polvea aristaen. Nyt sai juosta hyvää neulaspolkua pitkin kohti Kotamajaa. Alkuun jalka nousi hyvin ja matka eteni, mutta vähitellen juurakkoisessa ja kivikkoisessa maastossa polvea alkoi särkemään ja siirryin

juoksusta kävelyyn. Matka jatkui kohtuullista vauhtia eteenpäin välillä siis juosten ja välillä kävellen. Kotamajalla oli iloinen yllätys, kun majan omistaja oli laittanut vettä tarjolle. Kiitos juoksijoiden puolesta. Otin muutaman hörpyn vettä ja jatkoin matkaa. Vähitellen ilma alkoi myös lämmetä.



Kotamaja – Ylläsjärvi 21,4 km

Kotamajalta matka jatkui Hangaskurun kodan kautta kohti Kesänkijärveä ja sieltä edelleen kohti Ylläsjärveä, jonne matkaa kertyi puolimaratonin verran. Matkantekoni eteni enimmäkseen kävellen, mutta välillä yritin myös juosta. Kastelin lippistäni puroissa, jotta sain hieman viilennystä hiostavassa + 27 asteen säässä. Kesänkijärven jälkeen odotin jo Varkaankurun pitkospuita. Tällä kertaa pitkospuut tuntuivat jatkuvan ja jatkuvan, enkä pystynyt niitä juoksemaan ylös kuten pari vuotta sitten. Vauhtini pysyi onneksi hyvänä ja matka eteni metsän viileydessä. Pitkospuuosuuden jälkeen polku jatkui hiekkakivipolkuna upeassa

rakkamaisemassa ja taas piti pysähtyä ihailemaan maisemaa. Polku olisi ollut juostavaa, mutta oikean polven kipu esti juoksemisen. Onneksi kävely vielä sujui. Ylläsjärven huollossa täytin jälleen lötköt ja söin sipsejä ja suolakurkkuja. Vedin hetken henkeä ja keräsin voimia tulevaa Ylläksen nousua varten. Vuodelta 2019 tiesin sen olevan raskas urakka.






Ylläsjärvi – Kellokas 7,4 km

Huollon jälkeen katse kohti Ylläksen rinnettä. Askel askeleelta sinnikkäästi ja sisukkaasti etenin Ylläksen nousun ylös. Aurinko paistoi ja hiki virtasi, mutta nouseminen onnistui lopulta yllättävän hyvin. Välillä kyllä mietin, että miksi olen täällä ja vielä maksan tästä. Huipulta alas laskeutuminen olikin sitten oma lukunsa ja huomattavasti vaikeampaa, sillä alas laskeutuminen otti polveen ja myös etureisiin. Tässä vaiheessa ensimmäiset 37 kilometrin miesjuoksijat ohittivat minut. Naisten kärki taas ohitti minut ennen Kellokasta. Kellokkaaseen

oli juostavaa polkua ja aina välillä yritin ottaa juoksuaskelia, mutta enimmäkseen etenin kävellen. Muutama juoksija totesi kävelyvauhtini olevan niin reipasta, että he eivät pysy vauhdissani juosten! Täytyy kyllä myöntää, että kävelyvauhtini on reipasta ja eteenpäin vievää. Kellokkaan huollossa pidin jälleen lyhyen tauon, sillä halusin jo pois kuumuudesta. Söin sipsejä ja suolakurkkuja sekä täytin cokiksella juomapulloni loppumatkaa varten. Takana oli 84,6 kilometriä.




Kellokas – Maali 13,8 km

Kellokkaan jälkeen jatkoin matkaa rauhallisesti keräten energiaa Pirunkurun nousuun. Ennen Pirunkurua oli juostavaa hiekkatiepolkua ja yritin välillä edetä myös juosten. Pirunkurun nousu otti helteessä voimille enemmän kuin etukäteen kuvittelin ja se näytti pidemmältä kuin edellis

kerralla. Yritin vain edetä koko ajan ylöspäin rakkakivikossa. Pari kertaa oli kuitenkin pidettävä hengähdystauko ja kerättävä voimia. Jos katsoin kellosta oikein, niin nousu kesti noin 40 minuuttia. Pirunkurun jälkeen reitti eteni kivikossa alas päin, mutta onneksi polku muuttui vähitellen hiekkapoluksi. Olisi ollut jälleen niin kiva juosta, mutta eipä onnistunut. Viimeiset kilometrit sain juosta jälleen asvaltilla ja maalisuoralla irtosi pieni loppukirikin. Maaliin saavuin ajassa 16:36:53. Hieman jäin asettamastani tavoitteesta, mutta olin todella tyytyväinen, että selvisin maaliin ja vielä hyvällä ajalla sekä hyvävoimaisena. Meitä N 50-sarjan juoksijoita lähti matkaan seitsemän, mutta vain kaksi pääsin maaliin. Tulospalvelusta huomasin, että voitin sarjani ja olin johtanut sitä koko matkan. Kaikkista 255 juoksijasta olin 89. ja naisista 21. En voi kuin olla tyytyväinen. Maalissa sain mitaliin kaulaan ja otin "pakollisen" kylttikuvan. I did it!

Keskisykkeeni oli 129 ja keskivauhtini noin 10:10 minuuttia/ kilometri. Kaloreita kului 6 523 kcal. Garminin mukaan korkeuden lisäys oli 2 580 metriä. Palautumisajalkasi Garmin antoi neljä päivää. Suihkun ja päivällisen jälkeen lähdin vielä seuraamaan palkintojen jakoa.





Plussat ja miinukset

Etenin kaatumiseen saakka kuntooni nähden sopivaa vauhtia. Minun olisi pitänyt harjoitella enemmän poluilla juoksemista ennen nutsia, sillä askeleeni oli välillä liian matala poluille.

Myös alamäkijuoksua täytyy tulevaisuudessa treenata enemmän. Jatkossa on myös mietittävä, otanko sauvat mukaan matkaan. Nyt niistä olisi ollut hyötyä. Myös tankkaus 20 minuutin välein toimi hyvin ja energia ei loppunut missään vaiheessa. Suolaa olisin saanut ottaa myös enemmän matkan aikana. Onnistuin myös viilentämään itseäni kastelemalla lippistä puroissa ja huolloissa. Vaatetus olisi loppumatkasta saanut olla myös kevyempi.



Sen verran jäi hampaan koloon suorituksesta, että minut sattaa löytää lähtöviivalta myös ensi vuonna.


-pia-