Luin viime kesänä juoksukertomuksia Nuts Ylläs Pallas juoksuista ja juttuja lukiessa iski kipinä omasta osallistumisesta. Kisaan löytyi kolme eri reittivaihtoehtoa; 30, 55 ja 134. Päädyin 55 kilometriin, koska 134 kilometriä tuntui liian pitkältä ja 30 kilometriä taas liian lyhyeltä monien maratoonien jälkeen. Ilmoittautumisen laitoin sisään jo viime syksynä ja todellinen treenaaminen kohti nutsia alkoi Helsinki City Maratonin jälkeen toukokuussa. Kesäkuun juoksulomalla juoksemani 63,5 kilometrin matka Spartasta Kalamataan antoi tsemppiä ja uskoa kohti Nutsia. Sain juoksulomalla myös hyviä vinkkejä Liukan Mikolta ja Murtomaan Tuomakselta Nutsia ajatellen.
Saavuimme mieheni kanssa Äkäslompoloon torstaina, sillä mieheni osallistui perjantain 30 kilometrin matkalle. Torstai iltana kävimme vielä testaamassa pienen pätkän 30 kilometrin reittiä pitkän ajomatkan jälkeen. Ja kylläpä lenkki teki hyvää noin 10 tunnin istumisen jälkeen.
Perjantaina nukuimme pitkään ja aamupalan jälkeen haimme numerot ja haistelimme hieman kisatunnelmaa lähtöalueella. Saatuani mieheni matkaan klo 16.00, tein viiden kilometrin kevyen lenkin ja kannustin 30 kilometrin juoksijoita hotellimme edestalla. Samalla myös oma kisafiilis alkoi nousta ja pientä jännitystäkin alkoi olla. Illalla pakkasin omat kisavarusteeni kuntoon. Säätiedotus lupasi vaihtelevaa säätä kisapäivälle, joten vaatetus tuotti hieman päänvaivaa. Lopulta päädyin juoksemaan puolipitkissä juoksutrikoissa ja t-paidassa. Energiapuoli oli helppo pakata juoksureppuun, sillä varustus oli sama kuin kesäkuun ultrajuoksussa eli vettä, energiajuomaa, cokista, sipsejä ja energiageelejä. Eväänä oli myös pieni pussi karkkia ja rusinoita. Ajatuksena oli tankata tasaisesti noin 20 minuutin välein.
Nukuin vähän huonosti yön, sillä tuleva juoksu vähän jännitti. Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan Äkäslompolosta tihkusateessa kohti Pallasta, jonne saavuimme porosaattueessa. Kisa-alueella oli jo täysi tohina päällä saapuessamme sinne. Jännitystä ja odotusta oli selvästi ilmassa. Tein perusrutiinit ja otin "pakolliset" kuvat ennen kuin siirryin lähtöalueelle.
Nuts Ylläs Pallas oli ensimmäinen polkujuoksukisani ja hieman minua hirvitti ja jännitti lähtöviivalla, mihin olin itseni laittanut ja mitä mahtoikaan olla edessä seuraavien tuntien aikana. Ainoana tavoitteena oli päästä ehjänä maaliin ja nauttia upeista maisemista. Ajatuksenani oli kävellä ylämäet ja juosta alamäet sekä tasaiset osuudet tilanteen mukaan.
Lähtöviivalla oli mahtava, joskin jännittynyt tunnelma. Malttamattomana odotin lähtökäskyä pienessä tihkusateessa 592 juoksijan kanssa. Naisia lähti matkaan 244 ja miehiä 349. Lähtoalueella Maija linkki blogiin ja Sini linkki blogiin, jotka ovat somesta tuttuja, bongasivat minut. Oli kiva tehdä tuttavuutta muutenkin kuin somen kautta. Minä en olisi heitä tunnistanut lähtötäpinöissäni, mutta onneksi Maija tunnisti minut! Aalto liikkeelle ja sitten töötistä matkaan kohti Hettaa. Juoksin alkumatkan Maijan kanssa, koska meidän juoksusuunnitelma tuntui olevan samanlainen ja vauhtikin tuntui menevän yksiin.
Ensimmäinen nousu Taivaskerolle (809 m) vei yllättävän paljon aikaa ja oli raskaampi ja kivikkoisempi kuin olin kuvitellut. Onneksi maltoin kävellä ja pitää vauhdin rauhallisena. Nousu sujui mukavasti jalkoihin katsoessa ja Maijan kanssa jutellessa. Nousun jälkeen alamäessä edettiinkin sitten jo reippaampaa tahtia ja välillä vauhti nousi vähän liiankin lujaksi, eivätkä jalat meinanneet pysyä vauhdissa mukana. Ensimmäiset viisi kilometriä meni kuin hujauksessa, mutta sen jälkeen tuntui, ettei matka etene ollenkaan. Maratoonarin askeleeni tuntui olevan vähän matala kivikkoihin, mutta vähitellen löysin jonkinlaisen askelrytmin. Juoksemiseni ei välttämättä ollut mitään kaunista katseltavaa, mutta eteenpäin mentiin. Maisemat olivat juuri niin upeat, kuin oli kehuttu, mutta enemmän kyllä joutui katsomaan jalkoihin kuin ehti maisemia ihailla.
Kymmeneen kilometriin rajapyykin saavutin hyvävoimaisena. Pari kertaa kompuroin kivikossa ja kerran jalka tarttui puun juureen tai oksaan ja tein tuttavuutta maaperän kanssa. Ei muuta kuin ylös ja matka jatkui. Tuntui, että kävellen pääsin etenemään nopeammin kuin juosten. Lumikeron huippu oli noin 17 kilometrin kohdalla ja siinä oli ihan pakko ottaa muutamat kuvat. Lumikeron huipulla Maija jäi hoitamaan orastavia rakon alkuja ja yhteinen matkantekomme päättyi. Kahteen kymppiin saavuin edelleen hyvävoimaisena. Etenin edelleen kävely-juoksu periaatteella. Vähitellen jaloissa, etenkin etureisissä alkoi matkanteko tuntua, mutta mitään suurempaa ongelmaa ei matkan aikana ollut.
Tankkasin tasaiseen tahtiin noin 20 minuutin välein vuorotellen vettä ja energiajuomaa. Geelejä otin ylämäessä, jos oli tarvetta. Keli oli todella lämmin ja hiostava koko matkan ajan, joten hikoilu oli sen mukaista ja nestettä kului enemmän kuin olin ajatellut. Onneksi välillä kävi vilvoittava tuulenvire.
Hannunkurun huoltoon matka tuntui kestävän ikuisuuden. Huoltopisteellä en turhia aikaillut, vaan otin nopeasti banaanin ja muutaman palan suklaata sekä täytin lötköpullon energiajuomalla. Vettä minulla oli vielä riittävästi juomarakossa. Matka jatkui nopeasti eteenpäin kevyttä hölkkää. Edessä oli nyt enemmän pitkospuita ja juostavaa polkua, joten annoin vauhdin kasvaa, kun ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin. Tämä tietysti kostautui ja otin toisen kosketuksen maaperään. Ei muuta taaskaan, kuin ylös ja matka jatkui.
Pyhäkerolle noussu sujui reipasta kävelyä yhdessä saksalaisen Johannan kanssa jutellessa ja juoksumatkakokemuksia vaihdellessa. Nousu oli pitkä, mutta helpompi kuin olin kuvitellut. Huipulla oli jälleen otetettava muutama kuva ja ihailtava kaukana leiskuvia salamoita. Alaspäin juoksin rennosti ja vauhdin lisääntyessä otin kolmannen ja viimeisen kosketuksen maaperään. Taas nopeasti ylös, muutama kävelyaskel ja sitten juosten eteenpäin.
Seuraavaan huoltoon juoksentelin pitkin ja poikin juurakoita ja kiviä. Reitille mahtui myös muutamia pitkospuuosuuksia. Matka tuntui jälleen ikuisuudelta kohti huoltoa. Johtuikohan väsymyksestä? Lopulta kuitenkin savuin huoltopisteelle. En malttanut taaskaan viipyä huoltopisteellä, vaan nappasin jälleen nopeasti muutaman suolakurkun ja vihreitä kuulia sekä täytin energiajuomalla lötköpullon. Vettä oli edelleen riittävästi loppumatkaa varten. Vihreät kuulat huoltopisteellä oli ihana ja makoisa yllätys.
Huollon jälkeen oli ihana juosta hiekkatietä pitkin, joskin hiekka oli niin pehmeää, että se vei välillä enemmän taakse kuin eteenpäin. Jatkoin edelleen ylämäet kävellen ja alamäet sekä tasiset osuudet juosten. Juoksin muutaman kilometrin jopa 5:30 kilometrivauhdilla!
Odotin asfalttiosuuden alkamista, sillä siitä oli maaliin enää 4,8 kilometriä. Tarkoituksena oli lisätä vauhtia, mutta toisin kävi. Jalat menivät asfaltilla tukkoon ja jatkoin matkaa juoksu-kävelyä kohti maalia. Se siitä asfalttiosuuden loppukiristä!
Maalin nähdessäni sain vielä yhden vaihteen päälle ja otin loppukirin. Muutamat ohitukset irvistäen ja riemunkiljahdus maaliviivalla. Mikä ihana tunne ja helpotus, kun ylitin maaliviivan. Maaliin saavuin ajassa 8:24:10 ja matkaa kertyi noin 57 kilomteriä. Olin väsynyt, helpottunut ja onnellinnen. Ensimmäinen ajatus oli: olipa rankka reissu, mutta tulipa tehtyä. Tuloksia tukiessani huomasin. että olin 227. maaliin tullesta naisesta 45. ja omassa ikäryhmässäni olin toinen eli ihan hyvä suoritus ensikertaliselta. Saaliina kolme kaatumista & tutustumista maaperään, pohkeissa parikymmentä mäkäräisen paukamaa ja muutama rakko varpaiden välissä sekä mutaiset jalat eli pienillä vahingiolla selvittiin urakasta. Saunan ja suihkun jälkeen maistui ruoka hyvältä.
Kuvat 1 ja 2: Juha saastamoinen/ Onevision.fi
Kiitos järjestäjille loistavasta tapahtumasta ja hyvistä järjestelyistä. Kiitos myös juoksijoille hyvästä tsemppauksesta ja yhteishengestä. Yhdessä taivallettiin matkaa toisiamme kannustaen ja auttaen.
Juoksu sujui paremmin kuin osasin odottaa, mutta reitti oli raskaampi kuin odotin. Kuntoni oli hyvä ja ylämäet jaksoin kipittää tehokkaasti ylös, mutta alamäkitekniikassa olisi vielä hiottavaa. Seuraavaa polkujuoksua varten on treenattava vielä enemmän poluilla ja etenkein alamäkijuoksua on harjoiteltava!
Nuts Ylläs Pallas oli upea kokemus ja eiköhän meikäläinen löydä lähtöviivalta myös ensi vuonna! Olen nimittäin sen verran yllytyshullu!
Miten sinut Nuts Ylläs Pallas juoksusi sujui?
-pia-