Kisavalmistelut sujuivat suunnitelmien mukaan ja olo ennen maratonia oli hyvä. Perhosia oli jonkinverran vatsassa, koska edellisestä maratonista oli aikaa vain kuusi viikkoa ja toisaalta viime vuoden HCM:n keskeytys kolkutti takaraivossa!
Jouduin viime vuonna keskeyttämään HCM:n noin 25 kilsan kohdalla, kun syke löi kahtasataa ja muiden juoksijoiden juoksusukkien värit vain välkkyivät silmissä. Syy korkeaan sykkeeseen selvisi noin kuukauden päästä maratonista, kun monien verikokeiden ja tutkimusten jälkeen selvisi, että minulla on kilpirauhasen liikatoiminta. Tuo kuukausi oli piinaavaan pitkä aika, kun tiesin, että kaikki ei ole kunnossa, mutta syytä ei vain tuntunut löytyvän. Jaksoin juuri ja juuri kävellä 2 kilometriä ja ylämäet olivat yhtä tuskaa, kun syke löi kahtasataa ja henkeä ahdisti. Myös epätietoisuus siitä, voinko ja jaksanko vielä liikua tai juosta painoi mieltä. Onneksi oikea lääkitys löytyi ja kahden kuukauden liikuntataoun jälkeen sain aloittaa juoksemisen uudelleen juoksumatolla vauhtia ja sykettä seuraten. Tammikuun alussa suunnittelin itselleni harjoitusohjelman ja tavoitteeksi asetin neljän tunnin alituksen.
Kohti HCM:a
Perjantaina lähdin kohti sateista Helsinkiä ja majoituin keskustan hotelliin. Iltapäivän ohjelmassa oli juoksunumeron ja -paidan haku kisatoimistosta, sekä kiertely EXPO-näyttelyalueella. Illalla kiertelin vielä kaupungilla ja kävin syömässä sekä latoin juoksu kamppeet valmiiksi. Yritin katsella vielä Rion Olympiakisoja, mutta uni tuli silmään jo klo 22.00!
Sain nukuttua hyvän ja pitkän yön. Heräsin harmaaseen ja sateiseen kisa-aamuun klo 8.30. Tuhdin aamupalan jälkeen tein pienen kävelylenkin ja seurailin Rion Olympiakisoja tv:stä. Olin laittanut jo eilen juoksukamat valmiiksi, mutta säätiedotusta seuratessa, tein vielä pientä hienosäätöä varusteisiin. Olen vuosien varrella oppinut, että minun täytyy juosta suht tyhjällä vatsalla. Nyt, kun juoksu oli iltapäivästä, söin kunnon aamupalan ja otin pientä purtavaa noin 2-3 tuntia ennen juoksua. Tällä kertaa söin banaanin, välipalapatuukan ja join kupin kahvia. vettä olin tankkaillut pitkin aamupäivää.
Lähdin vesisateessa hotellilta kävellen kohti Sonera Stadiumia klo 13.30 muutaman muun juoksijan kanssa. Sade lakkasi kävelyn aikana, mutta silti sain lenkkarit kasteltua lätäköissä. Olo tuntui hyvältä ja rennolta kävellessä kohti stadiumia, mikä yleensä lupailee hyvää juoksua ajatellen :) Kävin vaihtamassa kuivat juoksukamat päälle ja samalla vaihdoin muiden juoksijoiden kanssa ajatuksia vaatetuksesta ja tulevasta juoksusta. Tunnelma alkoi tiivistyä ja pientä jännitystä oli ilmassa! Sadeviitta päälle, viimeiset hörpyt pepsipullosta, kamat varustesäilytykseen ja sitten wc:n kautta lähtöalueelle.
Neljään tuntiin?
Olin asettanut tavoitteksi juosta alle neljän tunnin, joten asettauduin lähtöalueella neljäntunnin jänisten taakse. Ajatuksena oli seurata heitä 35-38 kilsaan ja sitten mennä ohi, jos on rahkeissa varaa. Lähtöalueella oli tiivis tunnelma ja ahdasta, kuten aina. Juoksijat ympärillä tarkastelivat lenkkareitten nauhoja, mietivät aikatavoitteita ja pohtivat, pitäisikö sadeviitta ottaa pois vai ei ja tietysti otetiin selfieitä. Siinä lähtäalueella seistessä tuli todettua, että odottavan aika on pitkä! Kello 15.00 tuli lähtölaukaus ja itse pääsin lähtöviivan yli noin 15.01.13. Tällä kertaa lähtö sujui yllättävän hyvin ja oli tilaa juosta! Ensimmäiset kilometrit sujuivat letkassa juosten vähän suunniteltua hitaammin. Jopa ensimmäinen juomapiste pääsi yllättämään! Viiden kilsan jälkeen sain juoksuni rullaamaan ja nostetua juoksuvauhtiani tavoitteeseen. Lehtisaaressa oli muutamassa kohdassa vähän ahdasta ja ruuhkaa. Sai varoa, ettei astu edellä olevan kantapäille. En muista, että aiempina vuosina olisi ollut tämmöistä ruuhkaa lehtisaaressa.
(Kuva: Kuva: MarathonFoto)
Juoksu kulki hyvin ja suunnitelmien mukaan aina puoleen väliin asti. Kilometrivauhti pysytteli 5,40 tuntumassa. Urheilujuoma alkoi tökkiä 28 kilsan juomapisteellä ja oli pakko ottaa muutama kävelyaskel, etten olisi oksentanut. Sama homma toistui lopuillakin juomapisteillä. Juoksu alkoi painaa jaloissa siinä 30 kilsan kohdalla. Samalla huomasin kuinka neljän tunnin jänisten viirit alkoivat etääntyä ja tajusin, että mahdollisuus neljän tunnin alitukseen ja neljän tuntiin oli mennyt. Yritin vielä kiristää vauhtia, mutta en saanut hyvää tsemppiä enää päälle. Asetin uudeksi tavoitteeksi maaliin pääsyn ja 4.30 alituksen. Kilometrivauhti tippui 35 kilsan jälkeen yli kuuden minuutin ja viimeiset 7 kilsaa olivat henkien taistelua väsymystä ja oksennusta vastaan. Baanalla ja Kansalaistorilla sain vielä pienen tsempin päälle hyvän kannustuksen ansiosta. Enää kaksi kilsaa maaliin! Jaksaa, jaksaa! Kaartuessa Sonera Stadiumille, otin vielä spurtin, kuten tapoihini kuuluu ja muutama ohituskin tuli spurtin aikana vielä tehtyä. Mistähän nuokin voimat spurttiin tulevat? Maaliin selvisin väsyneenä, mutta onnellisena ajassa 4.21.57.
(Kuva: Kuva: MarathonFoto)
Maaliin päästyä hain nopeasti kuivat ja läpimät vaatteet päälle ja kävelin loppuverkkana hotellille. Välipalan jälkeen menin hotellin saunaan, jossa oli myös muita juoksijoita paluttelemassa maratonin rasituksia. Kylläpä sauna teki hyvää maratonin jälkeen! Sen verran kroppa kävi kierroksilla, että uni tuli silmään vasta puolen yön jälkeen. Aamuyöstä heräsin ulkoa kantautuneeseen "me ollaan sankareita" -lauluesitykseen. Käänsin kylkeä ja totesin, että aika monta sankaria suoritti eilen maratonin maaliin!
Tavoite jäi saavuttamatta
Tavoite jäi saavuttamatta, mutta olen silti ihan tyytyväinen suoritukseeni. Lähdin hakemaan neljän tunnin alitusta ja ennätystäni, koska olin omasta mielestäni palutunut Paavon hellemaratonista. Mutta olinko sittenkään? Entä, jos väliä olisikin ollut 8 viikkoa? Mutta, kaksi maratonia kuuden viikon sisään on 48-vuotialle ihan hyvä suoritus. Vai mitä? Pidin uudistetusta reitistä. Reitti oli sopivan haastava ja nautin juoksemisesta etenkin Lehtisaaressa ja Lauttasaaressa. Myös ns. kaupunkiosuus oli kiva. Kaivopuiston osuudesta en ole koskaan pitänyt. En kylläkään tiedä, miksi? Kannustus oli hyvää pitkin matkaa, etenkin Ruoholahdessa ja Baanalla :) Mieleeni jäi erityisesti rouva, joka nallen kanssa oli kannustamassa eri puolilla reittiä ja pikkutyttö, joka halusi ehdottomasti tulla vesilätäkön läpi antamaan läpsyjä! Huolto pelasi hyvin niin reitillä kuin maalissakin. Jälleen kerran mukava tapahtuma, kiitos järjestäjille ja vapaaehtoisille! Olin nyt mukana HCM:lla viidettä kertaa ja enköhän asetu lähtöviivalle taas ensi vuonna! Asetin tälle vuodelle tavoitteksi ennätyksen juoksemisen puolikkalla ja neljän tunnin alituksen maratonilla. Toinen toetutui ja toinen ei. Nyt mietin, että pitäisikö loppuvuodesta juosta vielä yksi maraton ja yrittää alitusta vai siirttäkö tavoite ensi vuoden kevääseen? Mutta nyt palutellaaan pari viikkoa ja nautitaan jäljellä olevasta kesälomasta :)