top of page

Hups, enää vajaa kaksi viikkoa doubleen

Updated: May 7, 2019

Mihin aika on oikein rientänyt? Hetki sitten oli vielä monta kuukautta aikaa treenata kohti Helsinki City Doublea ja nyt on enää vajaa kaksi viikkoa juoksuun. Hieman alkaa olla jo perhosia vatsan pohjassa ja välillä mietin, mihin olen itseni oikein ilmoittanut.



Miksi valitsin juuri doublen?

Olen perinteisesti juossut Helsingissä aina keväisin puolikkaan ja elokuussa maratonin. Viime vuonna juoksin uudistetussa Helsinki City Runnin Day:ssa maratonin, koska se tuntui luontevammalta kuin puolikas. Tänä keväänä olin myös ajatellut juoksevani maratonin, mutta kuullessani uutuusjuoksu Helsinki City Double:sta, halusin haastaa itseni. On myös kiva kokeilla kaikkea uutta.



Tammikuussa aloitin harjoittelun kohti doblea valmentajan ohjeiden mukaan ja harjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaan. Olen saanut harjoitella koko talven terveenä ja paikat ovat kestäneet hyvin lisääntyneet juoksukilometrit. Harjoittelun lisääntyessä olen kiinnittänyt entistä ennemmän huomiota myös kehonhuoltoon, unohtamatta monipuolista ruokavaliota ja riittävää lepoa. Kuntoni pitäisi olla kohdillaan, vaikka en ole sitä tänä keväänä maratonilla tai muilla matkoilla vielä testannutkaan. Koivun siitepöly on hieman viime päivinä haitannut harjoittelua ja muutamia harjoituksia olen joutunut siirtämään juoksumatolle. Viimeisen kovan treenin juoksin eilen ja seuraavat viikot kevennän harjoittelua. Tällä viikolla juoksen kolme lenkkiä, venyttelen ja käyn hierojalla. Ensi viikolla juoksen yhden reippaamman lenkin alkuviikosta ja loppu viikon kerään voimia juoksuun. Harjoittelustani kohti doblea voit lukea treenipäiväkirjoistani.


Double tulee olemaan uusi kokemus meikäläiselle ja monelle muullekin juoksijalle. Ensin siis juostaan HCR eli puolimaratoni ja sen jälkeen HCM eli maratonin. Matkaa kertyy 63,3 kilometriä. Odotan juoksua mielenkiinnolla ja innolla, mutta silti double hieman mietityttää, ehkä myös jännittyttää. Ei niinkään matkan pituus, vaan tauko juoksujen välissä. Olisi paljon helpompi juosta yhtenä matkana tuo 63,3 kilometriä.


Puolimaratonille starttaan ensimmäisessä lähtöryhmässä klo 11.30 ja juoksuaikaa on kolme tuntia. Maaliin minun pitäisi selvitä helposti tuossa ajassa ja tavoitteena on juosta matka tasaiseen tahtiin, noin kahteen tuntiin. Näin minulle jäisi matkojen väliin palautumisaikaa tunnin verran. Nähtyäni puolikkaan uuden reitin, mietin, että innostunkohan kenties puolikkaalla juoksemaan lujempaa kuin pitäisi ja sitten väsähdän maratonilla. No se nähdään sitten 18.5. Maraton tulee olemaan haaste, koska puolikas on alla, samoin pidempi tai lyhyempi tauko. Maratonilla aikaraja on kuusi tuntia ja myös sen pitäisi minulle hyvin riittää. Tavoitteena on lähteä 4:30 jänisten perään ja juosta maraton tasaiseen tahtiin jänisten perässä. Matka on pitkä ja yllätyksiä voi tietysti tulla. Tavoitteena on kuitenkin ennen kaikkea lähteä nauttimaan tapahtumasta ja juoksemisesta.



Maratonin startti on kello 15.00 ja olen miettinyt, kuinka paljon todellisuudessa jää aikaa matkojen välille ja osaanko hyödyntää tuon tauon. Juoksuvaatteet pitäisi ehtiä ainakin vaihtamaan ja jotain pientä pitäisi syödä. Juoksuvaatteet on tarkoitus vaihtaa kuiviin vaatteisiin, mutta samoilla lenkkareilla ajattelin juosta molemmat matkat.


Edellisillä pitkillä juoksumatkoilla olen tankannut tasaisin välein vettä, urheilujuomaa, geelejä, banaania ja sipsejä. Puolikkailla ja maratoneilla taas olen aina hyödyntänyt järjestäjien huoltopisteet, enkä ole omia eväitä kantanut mukanani, muutamaa geelipussia lukuunottamatta. Nyt olen ajatellut ottaa juomarepun mukaan ainakin maratonille, jotta voin tankata omaan tahtiin, enkä ole järjestäjien huoltopisteiden varassa, vaikka niitä onkin lisätty tämän vuoden reitille. Näillä ajatuksin kohti uutta kokemusta. Tsemppiä kaikille HCRD-juoksupäivään!


Olen kuulunut vuodesta 2016 HCR Street Teamiin ja sain osallistumisen Helsinki City Doublelle sitä kautta.


Juoksuterveisin

-pia-

bottom of page