Olen jo muutaman vuoden miettinyt, että mökkeillessä voisi tehdä muutakin kuin puuhastella mökkipihassa. Kesälle 2020 asetin tavoitteeksi tutustua Nauvon luontopolkuihin ja ensimmäisenä oli vuorossa Kasberget eli Kaasivuori.
Kaasivuorelle johtava polku lähtee Saaristotien varrelta Prostvikistä, Parolabackenin parkkipaikalta. Parkkipaikan tunnistaa vanhasta puisesta mäkihyppytornista ja paikalle opastaa myös tien varressa oleva Luontopolku-kyltti. Turun suunnasta tultaessa parkkipaikka on noin kolme kilometriä lauttarannan jälkeen tien vasemmalla puolella.
Alueelta lähtee itseasiassa kaksi luontopolkua Kasberget ja Parola. Parkkipaikalta löytyi molemmista reiteistä opastaulu. Aurinkoisessa kevätsäässä päätimme kiertää molemmat polut samalla kertaa. Matkaa kertyi yhteensä vähän vajaa kahdeksan kilometriä ja aikaa kului kuvaus- ja kahvitaukoineen kolmisen tuntia.
Kasberget
Ensin kulkumme suuntautui pääkohdetta eli Kaasivuorta kohti. Reitti oli hyvin merkitty, eikä eksymään päässyt. Maasto oli reitin varrella vaihtelevaa. Oli metsäpolkua, metsätietä, hakkuualuetta ja kalliota. Matkan varrelle mahtui myös muutama suokosteikko. Sateen jäljiltä maasto saattaa olla paikoin kosteaa ja mutaista sekä kalliot liukkaita.
Polulla kulkiessa silmä lepäsi eri vihreän sävyissä metsässä ja matkalla tuli nähtyä myös kyyn poikanen sekä muutama iso muurahaiskeko. Kevätkukat kukkivat ja linnut visersivät. Ajoittain tieltä kantautui autojen ääntä, mikä ainakin itseäni hieman häiritsi.
Luontopolku ei vienyt ihan suorinta reittiä Kaasivuoren huipulle, vaan kiersi sinne pidemmän matkaa. Halutessaan kalliolle pääsee myös nousemaan nopeammin Prostvikin linkkimaston vierestä.
Kasberget kohoaa 64,3 metrin korkeuteen merenpinnasta ja kallion laki on noussut Nauvossa ensimmäisenä vedestä jääkauden jälkeen.
"Kalliolla olevan opastaulun mukaan talvisodan aikana venäläinen pommikone putosi läheisen Delholan vesiin ja jatkosodan aikana puolestaan saksalaiset miinalaivat piileskelivät Kaasivuoren pohjoispuolen kalliojyrkänteissä, ennen kuin laskivat Suomenlahden sulkeneen miinoituksensa."
Kalliopinta-alaa riittää käveltäväksi moneen suuntaan ja huipulta avautuu kaunis maisema
eri puolille saaristoa mm. viereiseen Bornholmiin, joka on eteläisen saariston ainoa muinaislinnavuori.
Kallion laella pidimme puolen tunnin kahvitauon ja retkieväät maistuivat makoisalta ihaillessa upeaa saaristomaisemaa.
Reitti oli helppokulkuinen ja sen pystyy hyvin myös juoksemaan. Luontopolku oli 4,4 kilometrin pituinen ja sen kävelee noin kahdessa tunnissa kuvaustaukoineen.
Parolan reitti
Parolan reitti oli myös hyvin merkitty ja polun varrella oli opasteita, jotka kertoivat alueen kasvillisuudesta ja historiasta. Luontopolku oli 2,5 kilometrin pituinen ja sen kävelee noin tunnissa. Maasto oli vaihtelevaa metsäpolkua, hiekkatietä, kivikkoa ja kalliota. Välillä kiivettiin ylöspäin ja välillä mentiin rinnettä alaspäin. Reitin korkein kohta oli noin 50 metriä merenpinnan yläpuolella. Reitin varrella oli paljon erilaisia puulajeja ja kasveja. Reitti oli helppokulkuinen ja sen pystyy myös juoksemaan.
Juoksuterveisin
-pia-
Comments