top of page

Kehonkoostumusmittaus Bodymajan itsepalvelupisteellä

Updated: Sep 4, 2022

Kaupallinenyhteistyö @bodymaja

* Postauksen lopussa on alennuskoodi Bodymajan kehonkoostumusmittaukseen.


Tekstiä muutettu 4.10.2022 mittauksen ja mitä tulokset kertovat -kohdissa.


Kehonkoostumusmittaus on itselleni tuttu asia, sillä olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti kehonkoostumusmittauksessa ja teen myös työni puolesta jonkin verran mittauksia.

Bodymajan mittauskonsepti oli minulle uusi tuttavuus, joten oli mielenkiintoista tutustua Bodymajan kehonkoostumusmittaukseen itsepalvelupisteellä.


Tampereen Koskikeskuksen Bodymaja

Bodymaja.fi

Bodymajan kehonkoostumusmittaus on uusi kotimainen palvelu, jossa netin kautta voi ostaa haluamansa tutkimuspaketin kolmesta vaihtoehdosta: yhden kerran kehonkoostumusmittaus

(ovh 19,90 €), kolme mittausta (ovh 39,80 €) tai 12 kuukautta rajattomasti eli vuoden aikana saa käydä mittauksessa niin monta kertaa kuin haluaa (ovh 79,90 €). Paketin ostamisen jälkeen voi käydä ilman ajanvarausta tekemässä mittauksen omatoimisessa mittauspisteessä.

Ostamisen jälkeen saa sähköpostiin selkeät ohjeet ja ovi mittauskoppiin avautuu sähköisest, kun avaa sähköpostiviestiin tulleen linkin. Jos toimipisteessä on toinen asiakas, niin kauan ei tarvitse odottaa, sillä ovi on lukittuna asiakkaalle maksimissaan 12 minuuttia eli mittauksen tekemiseen on aikaa 12 minuuttia. Itse mittaus kestää vain muutaman minuutin. Tällä hetkellä toimipisteitä on kahdeksassa eri kaupungissa. Mittaus on edullinen sekä helppo tehdä laitteen antamien ohjeiden mukaan. Laajat ja helposti ymmärrettävät tulokset tulevat nopeasti Oma Body-palveluun. Numeroiden lisäksi tulokset näytetään graafisessa muodossa.


Kenelle mittaus sopii?

Kehonkoostumusmittaus voi antaa potkua ja motivaatiota liikunnan aloittamiseen,

elämäntapamuutokseen tai harjoitteluun, mutta toisia se voi myös ahdistaa. Mittaus on hyvä ja konkreettinen tapa seurata kehossa tapahtuvia muutoksia ja saavutettuja tuloksia. Samalla voi myös oppia tuntemaan omaa kehoaan paremmin. Minusta on tärkeää, että mittaustulokset tulkitaan ymmärrettävästi, jotta ne hyödyttäisi harjoittelua tai elämäntapamuutosta. On tärkeää myös muistaa, että tulokset ovat aina suuntaa antavia. Ensimmäiset elämäntapamuutoksiin tehdyt muutokset alkavat näkyvät jo 2-3 kuukauden kuluttua. Uusintamittaus kannattaa

kuitenkin tehdä vasta noin 4-6 kuukauden kuluttua, sillä siinä ajassa ehtii jo tulla kunnon muutoksia. Periaateessa mittaus sopii kaikille, mutta sähkövirran vuoksi mittaus ei sovi henkilöille, joilla on esimerkiksi sydämentahdistin tai jokin muu sisäinen lääkinnällinen laite. Mittaus kannattaa toistaa samoissa olosuhteissa, samalla laitteella ja samaan vuorokauden aikaan.


Mittaus

Kolmesta pakettivaihtoehdosta valitsin kolmen käyntikerran paketin, joka mahdollistaa

esimerkiksi muutosten seuraamisen tulevalla peruskuntokaudella. Kävin mittauksessa

kesälomani jälkeen. Takana oli tehokas ja monipuolinen kuukauden harjoitusjakso, mutta lomaan mahtui myös paljon löhöilyä ja hyvää ruokaa. Mielenkiinnolla odotin, mitä tulokset kertovat kehostani.


Valitsin netistä bodymaja.fi- sivustolta mittauksen ja katsoin minua lähimpänä olevan toimipisteen ja se oli Tampereen Koskikeskuksessa. Ostamisen jälkeen sain hyvät ja selkeät ohjeet sähköpostiin, siitä, miten mittaukseen tulee valmistautua ja, miten itse mittaus tapahtuu. Nettisivuilta löytyy myös video mittaustapahtumasta. Aikaa en varannut, vaan menin mittaukseen työpäivän jälkeen kotimatkalla. Ovi mittauskoppiin avautui sähköisesti, kun avasin maksun yhteydessä lähetetyn sähköpostiviestin linkkiä.


Bodymajan ohjeiden mukaan ennen mittausta riisutaan kengät ja sukat. Vaatteet saa pitää ja laite vähentää automaattisesti 1 kg:n painosta, jolla kompensoidaan vaatteiden painoa.

Ensimmäisellä kerralla laite kysyy puhelinnumeron, iän, pituuden ja sukupuolen. Kannattaa muistaa seuraavia mittauksia ajatellen, minkä pituuden on syöttänyt laitteeseen. Itse olen joskus syöttänyt väärän pituuden ja se vääristi hieman tuloksia.

Mittauksen ajan jalat ja kädet pidetään paikoillaan antureissa. Kädet pidetään hieman erillään vartalosta ja mittauksen ajan on oltava mahdollisimman rentona ja paikoillaan. Puhua ei saa, mutta harvoin sitä itsekseen puhuu! Jos mittaus menee mönkään, mittauksen voi tehdä uudestaan. Kun mittaus on valmis, laitetaan kahvat takaisin paikalleen ja laite putsataan. Tulokset tulevat Oma Body -palveluun.



Mitä tulokset kertovat?

Mittauksen jälkeen tulokset ovat luettavissa Oma Body -palvelussa. Mittaus on monipuolinen ja se antaa yli 40 eri arvoa. Tässä avaan vain muutamia mittaustuloksia.


Mittaus tehdään InBody 770 -laitteella. Mittaus perustuu bioimpedenssimenetelmään, jossa elimistön läpi kulkee heikko sähkövirta. Mittauksen antamat ainoat absoluuttiset arvot ovat kehon kudosten sähkövirralle antama vastus eli impedenssi ja paino. Muut arvot lasketaan

kehoon johdetun sähkövirran vastuksen perusteella. Parhaiten sähkövirta etenee kehon nesteissä ja tämän takia kehon nestemäärä vaikuttaa olennaisesti mittaustulokseen. Vastus on suurin rasvakudoksessa, koska kudos on hyvin kuivaa ja sisältää vähän vettä. Myös kuivat kädet ja jalkapohjat voivat heikentää johtumista. On hyvä huomioida, että ennen mittausta tehdyt treenit ja syödyt ateriat tai juodut nesteet voivat vaikuttaa mittaustuloksiin. Myös kuukautiskierron vaihe voi vaikuttaa mittaustulokseen.


Mittaustuloksissa ensimmäisenä oli kokonaispisteet, joka kuvaa kehon rakennetta ja vahvuutta. Tulokseen vaikuttaa lihas- ja rasvamassat suhteessa niiden tavoitearvoihin.

Sain 85 pistettä, kun tavoite on 70-90 pistettä. Kehonkoostumukseni oli tuloksen mukaan hyvällä tasolla.


Kokonaispisteet

Rasvaprosentti kertoo keskiarvon koko kehosta. Rasvaprosenttini on 16,3, joka on naiselle normaali. Verratessani rasvaprosenttia viime marraskuun mittaukseen, oli rasvaprosenttini

hieman laskenut. Sopiva rasvaprosentti naisilla on 18-25% ja miehillä 10-20%, mutta iän karttuessa rasvaprosentti saa nousta. Suuret vaihtelut kehon nestetasapainossa voivat vääristää jonkin verran rasvaprosenttituloksia, koska ylimääräinenneste kehossa parantaa sähkön johtumista. Rasvan määrän lisäksi kuitenkin se, minne rasva kertyy, vaikuttaa sen haitallisuuteen. Valitettavasti emme kuitenkaan voi itse vaikuttaa siihen, minne rasva kertyy. Rasva on elimistölle tärkeä energiavarasto ja rakennusaine, joten alhainenkin rasva voi olla terveyshaitta. Rasvaa tarvitaan ruumiinlämmön ylläpitämiseen, nivelten ja sisäelinten suojaamiseen. Kovan hikoilun, esimerkiksi kovan harjoituksen tai saunomisen seurauksena voi elimistöstä poistua nopeasti paljon nestettä ja saattaa nostaa hetkellisesti rasvaprosenttia. Sama ilmiö näkyy laihdutuksen alussa, kun on laihduttu muutama kilo ja menetetty pääasiassa nestettä.


Painoindeksi kertoo painon ja pituuden suhteen. Aikuisilla 18-60-vuotiailla normaaliarvo on 18,5-25 ja ikääntyneillä 23-28. Painoindeksi voi olla kohonnut suuren lihasmassa takia. Erittäin lihaksikkailla henkilöillä painoindeksi ei ole vertailukelpoinen. Vyötärön ympärysmitta kertoo enemmän. Naisilla ihanteellinen vyötärömitta on alle 80 cm ja miehillä alle 94 cm. Jos taas

lihaksikkaan henkilön vatsan ympärysmitta on suuri muuhun vartaloon verrattuna, voi kyse olla lievästä lihavuudesta painoindeksin mukaan. Jos painoindeksi on alle 17, voidaan puhua merkittävästä alipainosta, joka altistaa luukadolle eli osteoporoosille. Painoindeksi oli normaaliarvossa.


Laite mittaa myös painon. Mittauksen perusteella minulla vahva lihaksisto ja painoni on normaali. Painoni on pysynyt useamman vuoden samoissa lukemissa ja vaihtelua on ollut +/- 0,5-1 kiloa. Vaa'alla en käy kuin mittausten tai terveystarkastusten yhteydessä. Minun vaakani on housujen istuvuus.


Mittaus ilmoittaa erikseen viskeraalirasvan arvon. Viskeraalirasva tarkoittaa sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa, joka heikentää sisäelintein aineenvaihduntaa. Sen tehtävä on myös suoja tärkeitä elimiämme. Liiallinen sisänelinrasva voi näkyä keskivartalo lihavuutena

ja se lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä tyypin 2 diabeteksen riskiä. Myös

normaalipainoisilla voi viskeraaliarvo olla koholla. Viskeraaliarvoni oli normaali, kuten se on ollut aiemmissakin mittauksissa.


Lihastasapaino kertoo, miten lihasmassa jakautuu kehossa. Mitä enemmän lihasta kehossa on, sitä terveempi se yleensä on. Jos lihastasapaino jää normaali arvon alle, saa lihasmassaa lisää voimaharjoittelulla. Rasvatasapaino taas kertoo miten rasvat ovat jakaantuneet ympäri kehoa. Kahden ihmisen lihas- ja rasvamassat voivat olla samat, mutta erilainen rasvatasapaino voi vaikuttaa merkittävästi kehon ulkomuotoon, kertyykö rasvaa esimerkiksi enemmän ala- kuin ylävartaloon. Ylävartalon oikea ja vasen puoli ovat hyvässä tasapainossa, mutta alavartalon oikean ja vasemman puolen välillä on lievää epätsapainoa. Tulos ei yllättänyt, sillä hierojani on sanonut, että oikean alaraajan ja etenkin pohkeen hierontaan menee aikaa. Ylä- ja alavartalon lihaksisto on hyvässä tasapainossa.


Lihastasapaino


Rasvan massa on kehon rasvan kokonaispaino, joka saadaan vähentämällä rasvattoman kudoksen massa kehon kokonaismassasta. Rasvaton massa on taas kehon paino vähennettynä rasvan massalla ja se kertoo lihasmassan, luumassan ja veden yhteismäärän kehossasi. Rasvaton massa siis koostuu mm. lihaksista, luista, ihosta ja vedestä. Lihasmassan normaaliarvot ovat 25-30,6 kg:n välillä. Lihasmassan määrä lisääntyy aktiivisesti liikkuvilla.

Luumassa kertoo luiden painon kehossasi. Luku on sidoksissa osaltaan lihasmassaan, sillä

liikkuminen ja lisääntynyt lihasmassa ovat yhteydessä luiden terveyteen. Mittauksen perusteella minulla on vahva lihaksisto, enkä välttämättä tarvitse enempää lihasmassaa. Tavoiteena on yrittää ylläpitää nykyinen taso. Lihasmassani oli 27,9 kg, joka ylittää normaalialueen. Rasvamassa taas oli alle normaalialueen (9,8 kg), tavoitteena on jatkossa päästä normaalialueelle.


Lihas-rasvadiagnoosi

Mittaustuloksiin sisältyi myös arvio siitä, miten paljon elimistö kuluttaa energiaa vuorokaudessa perusaineenvaihduntaan (RMB) ja mikä on suositeltu energiansaanti. Noin 70% energiankulutuksesta käytetään perusaineenvaihduntaan. Mitä enemmän on lihasmassaa, sitä enemmän energiaa kuluu myös levossa. Tästä syystä miesten lepoaineenvaihdunta on hieman isompi kuin naisten. Perusaineenvaihdunnan tarvitsema energiamäärä tulee olla tyydytetty ennen kuin energiaa voidaan käyttää fyysiseen aktiviteettiin.

Yhteenveto

Tulokset eivät yllättäneet, sillä liikun säännöllisesti ja syön monipuolisesti sekä nukun riittävästi. Raportin mukaan kehonkoostumukseni on hyvällä tasolla. Myös nestetasapaino oli kunnossa. Ravitsemustilan arviointi kertoo, antavatko proteiinin, mineraalien tai rasvan määrät kehossa viitteitä aliravitsemuksesta vai ovatko määrät normaaleja. Minulla proteiinien ja mineraalien määrä oli kohdillaan, mutta rasvan kohdalla oli vajetta. Paino ja lihasmassa ovat normaalilla tasolla. Ylävartalon oikea ja vasen puoli ovat hyvässä tasapainossa, mutta alavartalon oikean ja vasemman puolen välillä on lievää epätsapainoa. Ylä- ja alavartalon lihaksisto on hyvässä tasapainossa. Lihasmassani ylittää normaalialueen, mutta rasvamassa taas oli alle normaalialueen. Tästä on hyvä jatkaa kohti peruskuntokautta. Seuraavan mittauksen teen ennen kuin aloitan peruskuntokauden ja kolmannen mittauksen ensi keväänä.


Ravitsemustilan arviointi


Bodymaja-kehonkoostumusmittauksessa on helppo käydä:

* Osta mittaus bodymaja.fi-verkkokaupasta. Saat sähköpostiisi ohjeet kehonkoostumusmittausta varten sekä oven avauslinkin. * Käy toimipisteessä. Aikaa ei tarvitse varata, menet vain paikanpäälle valitsemallesi toimipisteelle. Ovi aukeaa helposti klikkaamalla sähköpostiin tai tekstiviestinä tullutta ovenavauslinkkiä ja valitsemalla avautuvalta sivulta toimipiste. * Tee mittaus. Laitteen päälle astutaan paljain jaloin, laitteeseen laitetaan puhelinnumero ja mittalaite opastaa mittauksen etenemisen ja ilmoittaa kun mittaus on valmis. * Lue tulokset. Omat monipuoliset tulokset kehonkoostumusmittauksesta pääsee lukemaan Oma Body -palvelusta.

Plussat:

  • Ei ajanvarausta

  • Nopea

  • Helppo ja vaivaton tehdä

  • Selkeät ohjeet

  • Omatoimisesti tehtävä

  • Edullinen

Miinukset:

  • Mittauskoppi pieni ja ahdas

  • Mittauskopissa olisi voinut olla tuoli

  • Tulokset joutuu tukitsemaan itse, mikä ei kaikilta onnistu


Oma kokemukseni mittauksesta oli positiivinen. Ahtaanpaikankammoisena pieni suljettu koppi ei tuntunut miellyttävältä. Ohjeet mittaukseen olivat selkeät ja tulokset tulivat samantien Oma Body-palveluun. Inbody-laitteita on monenlaisia, joten on hyvä huomioida, että mittauksen tekee aina saman tyyppisellä laitteella. Näin tulokset ovat vertailukelpoisia. Myös raportin lukeminen oli helppoa ja selkeää. Graafiset kuvat helpottivat tulosten tulkintaa. Mielestäni mittaus on myös edullinen, kun vertasin eri tahojen mittauspaketteja. Miinusta on se, että liikunta- tai terveydenhuoltoalan ammattilainen ei tulkitse tuloksia. Vaikka tulokset ovat selkeitä, eivät kaikki osaa tulkita tuloksia.


Alennuskoodi Bodymajan kehonkoostumusmittaukseen:
Koodilla PIA20 saat -20% alennuksen kaikista Bodymajan tuotteista. Koodi voimassa lokakuun loppuun.


-pia-


bottom of page