top of page

Kisaraportti hallimaratonilta

Juoksu kausi tuli avattua lauantaina 25.1. Tampereen Maratonklubin hallimaratonilla Pirkkahallissa ja samalla juoksin minun ensimmäisen hallimaratonin.


Valmistautuminen maratonille ei ollut paras mahdollinen, sillä työviikolle sattui useampi pitkä työpäivä ja kahtena päivänä seisoin useamman tunnin ständillä. Viikolla juoksin kaksi viiden kilometrin reipasta lenkkiä ja venyttelin. Ravintopuoli meni monipuolisella perusruualla.



Hieman minua mietitytti, miten pää tulee kestämään 141 kierrosta 300 metrin radalla ja miten kroppa kestää kovaa alustaa, kun en ole pahemmin hallissa ehtinyt juoksemaan. Lähinnä mietin nilkan, polven ja lonkan kestävyyttä. No, lähipäivänä näen, missä lihaksissa ja nivelissä juoksu tuntuu! Myös kuiva sisäilma mietitytti ja jouduinkin juomaan vettä useammin kuin olin suunnitellut. Enää en kyllä valita 4 kierroksen maratoneista, sillä sen verran koville kierrokset ottivat 😂 Onneksi ei sentään tarvinnut itse laskea kierroksia!


Saavuin hallille hyvissä ajoin ja hieman minua jännitti, miten juoksu mahtaa kulkea kesken peruskuntokauden. Numerolapun saatuani siirryin pukuhuoneeseen, jossa oli jo muita juoksijoita valmistautumassa kisaan. Oli kiva nähdä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Tein lyhyen verryttelyn, napsin muutamia kuvia ja siirryin lähtöön. Maratonille lähti klo 10.00 yhteensä 58 juoksijaa ja kello 12.00 starttasi 43 juoksijaa puolikkaalle.


Tavoitteena oli juosta tasainen juoksu ja suhteellisen hyvin siinä onnistuin. Tavoitteena oli edetä myös mahdollisimman pitkälle ennen kuin puolimaraton starttaa. Ensimmäiset kierrokset haettiin juoksulinjaa ja aika nopeasti juoksujono muodostuikin. Etenin fiiliksen mukaan. Pahemmin ei tarvinnut ohitella juoksijoita ennen kuin puolimaratoonarit tulivat mukaan juoksuun. Hyvin kuitenkin kaikki mahtuivat juoksemaan ja matkan eteni. Huolto oli joka kierroksella ja se toimi hyvin, eikä ruuhkaa ollut. Tarjolla oli urheilujuomaa, mehua, vettä, banaania, rusinoita ja suolakurkkua. Join noin 20 minuutin välein joko urheilujuomaa tai mehua ja suun kuivuessa kävin hörppäämässä vettä. Muutaman suolakurkun otin loppumatkasta ja kofeiinipitoiset geelikarkit 21 ja 35 kilometrin kohdalla.


21,1 km jo takana

Juoksin kierrokset aika tasaisesti. Alkumatkan juoksin noin 5:15-5:30 kilometri vauhdilla ja puolimatkaan vauhti tasaantui 5:40-5:50 paikkeille. Vanha lonkkavaiva alkoi oireilla 34-36 kilometrin paikkeilla ja samalla kierrosajat tippuivat. Loppumatka meni juoksu-kävelynä. Kymmenen kilometrin väliaika oli 54:34:9 ja puolimatkan 1:57:59. Ihan hyvässä vauhdissa olin vielä 30,1 kilometrin kohdalla ajalla 2:52:39. Maaliin pääsin ajassa 4:13:51 ja voitin oman ikäluokkani sarjan, jossa oli kahdeksan osallistujaa 🥇🏆 Naisten yleisessä sarjassakin olisin ollut kolmas. Kiva aloitus kisakaudelle 😊 Kakkukahvit maalissa maistui hyvälle urakan jälkeen. Garmin näytti palautumisajaksi 62 tuntia, joten muutama päivä levätään ja huolletaan kehoa.

Peruskuntokaudelle hyvä juoksu eli olen tyytyväinen juoksuuni ja hallimaraton oli mielenkiintoinen kokemus.


N50-sarjan kolme parasta

Kiva juoksutapahtuma, järjestelyt ja huolto toimivat hyvin. Kiitos Tampereen Maratonklubi!


Juoksuterveisin

-pia-

bottom of page