top of page

Kisarapsa - Luxembourg Night Marathon 2022

Jälleen uusi ja mielenkiintoinen maratonkokemus takana. Matkan varasin aika lyhyellä varoitusajalla, enkä tiennyt silloin, miten palautuisin edellisestä juoksusta eli

Helsinki City Doublesta. Reissuun lähtiessä olin palautunut hyvin kahden viikon takaisesta urakasta, mutta muuten ei valmistautuminen menneet ihan suunnitelmien mukaan. Onneksi kaikki kääntyi kuitenkin lopulta hyvin ja reissu onnistui. Kolmen päivän miniloma aurinkoisessa Luxembourgissa teki hyvää ja yllättävän paljon sitä ehti tekemään ja näkemään lyhyessä ajassa.



Varasin reissun PWT- Urheilumatkojen kautta, mutta omatoimatkakin Luxembourgin

yömaratonille onnistuu hyvin. Halusin tällä kertaa helpon valmismatkan työkiireiden keskelle,

joten valitsin matkan PWT:n kautta. Perjantaina meitä lähti matkaan viiden hengen juoksuporukka eri puolilta Suomea. Saksaan ja Luxemburgiin saapumiseen ei vaadittu rokotustodistusta, mutta Luxembourgista poistuessa se vaadittiin. Lufthansa vaati vielä

lennoilla maskin. Junissa oli maskisuositus.


Pientä säätöä Saksassa

Alkuperäinen suunnitelma oli lentää perjantaina iltapäivästä Munchenin kautta Luxembourgiin

ja käydä illalla Luxexpossa ja syömässä, mutta ihan ei matka mennyt suunnitelman mukaan.

Ensin Lufhansa perui Munchen-Luxembourg lennon, joten lentomme Helsingistä siirtyi

Frankfurttiin ja sieltä matkan piti edetä parilla junanvaihdolla kohti määränpäätä. Suunnitelmien muuttuessa päivällinen aikaistui ja Luxexpossa käynti siirtyi lauantaille.

Ensimmäinen junavuoro oli peruttu ja Koblenzissa myöhästyimme junasta, kun junamme oli myöhässä. Se juna olikin päivän ainut aikataulussa ollut juna! Junamatkat menivät kuitenkin

yllättävän nopeasti juoksukokemuksia vaihtaessa ja tulevaa juoksua pohtiessa sekä ihaillessa Saksan jokilaakson viinitarhoja, linnoja ja viehättäviä pikku kyliä. Junareittimme kulki Mainzin, Koblenzin ja Trierin kautta Luxembourgiin. Istuminen hieman kangisti jalkoja ja maratonin

suhteen ruokailut eivät menneet ihan nappiin. Onneksi Mainzissa oli pidempi tauko ja ehdimme hieman jalotella sekä käydä syömässä. Saavuimme lopulta neljän junavaihdon

ja minun kohdalla 15 tunnin matkustamisen jälkeen noin klo 23:30 Luxemburgiin. Unta ei kyllä tarvinnut matkustamisen jälkeen odottaa, sillä uni tuli silmään samalla, kun pisti päänsä tyynyyn.


Junamatkan maisemaa

Majoittauduimme BW Hotel Victor Hugo hotelliin, joka sijaitsi noin 400 metriä keskustan pohjoispuolella ja hotellilta oli noin 6 kilometriä Luxexpoon, jossa myös maratonin lähtö ja

maali sijaitsivat. Matka Luxexpoon taittui kätevästi ratikalla noin 10 minuuttissa.

Paikallisliikenne oli Luxemburgissa ilmaista.


Luxexpo Lauantaina kävimme aamupalan jälkeen Luxexpossa hakemassa juoksunumerot ja pari tuntia vierähti kuin huomaamatta expossa. Ilmoittautumisvahvistuksella ja henkilökortilla tai passilla

sai juoksu numeron. Paita ei sisältynyt juoksun hintaan, mutta olihan se ostettava exposta, kun se oli niin hyvännäköinen. Pitkästä aikaa sai myös sitoa chipin juoksukenkään. Järjestelyt

toimivat hyvin expossa. Numeron sai haettua joutuisasti, eikä ruhkaa ollut ainakaan aamutuimaan. Expokierroksen jälkeen teimme Terhin ja Kristinan kassa lyhyen jaloittelu -ja turistikierroksen kaupungilla. Loppupäivä menikin sitten lepäillessä, juoksusuunnitelmaa tehdessä ja juoksuvarusteita pohtiessa. Sen verran edellisen päivän matkustaminen painoin, että sain ottettua lyhyet päiväunet. Seuraava pieni haaste tuli eteen iltapäivällä, kun yritimme metsästää lounaspaikkaa, josta olisi saanut pastaa. Suurin osa ravintoloista oli kiinni

iltapäivällä, mutta onneksi löytyi pizzapaikka, niin ei tarvinnut turvautua mäkin

hampurilaisateriaan. Hieman harmitti, kun en ollut ottanut puuropusseja matkaan

mukaan, sillä niillä olisi saanut tehtyä hyvän lounaan lisukkeiden kanssa. Ensi kerralla pakkaan jälleen mukaan puuropussit ja nuudelit. Oman haasteensa toi myös vaatetus, millä

vaatetuksella tarkenisi juosta yön viiletessä. Onneksi kaikki asiat järjestyi jälleen omalla painollaan.


Luxexpo

Luxexpossa oli selkeät ohjeet

Valmiina maratonille

Mäkinen ja mutkikas maraton

Juoksu starttasi auringon paistaessa kello 19:00 Luxexposta ja matkavaihtoehtoina oli minimaraton, 5 kilometriä, puolimaraton, maraton ja joukkuejuoksu. Järjestäjien mukaan osallistujia oli noin 17 000. Tapahtumapaikalle menin Terhin ja Kristiinan kanssa noin tuntia ennen juoksua. Veimme lämpimiä vaatteita varustesäilytykseen ja kiertelimme tapahtuma-alueella ennen starttia. Lähtöryhmiä oli seitsemän (A-G) ja minä starttasin D-ryhmässä. Matkaan lähdin rennolla fiiliksellä ja ilman aikatavoitetta.


Lähdössä oli tiivis tunnelma

Kohta juostaan

Ajatuksena oli edetä valoisaan aikaan mahdollisimman pitkälle ja siinä onnistuin aika hyvin. Reitti oli mäkinen ja mutkikas sekä jonkin verran oli myös mukulakiveä. Mielestäni reitti oli kiva mutkista huolimatta ja kaupungin nähtävyydet sekä vehreät puistot tuli katsastettua juoksun aikana. Kartalta katsottuna reitti näytti aikamoiselta siksakilta ja kiemuralta, ja sitä se kyllä olikin. Maratonin reitti kulki myös hotellimme kulmilla noin 6 ja 13 kilometrien kohdalla. Taisimme olla aika lähellä hotellia myös noin 37 kilometrin kohdalla.

Kannustusta ja musiikkia riitti koko matkan ajan, sillä paikalla oli noin 500 muusikkoa. Kun edellinen musiikki vaimeni, alkoi jo seuraava kuulua. Matkan varrella sai kuulla laajan kattauksen musiikkia ja kuorolaulua. Kannustus siivitti menoa ja matkan varrella tuli annettua läpyt aika monen pienen kannustajan kanssa. Oli myös hienoa saada kannustusta omalla

nimellä. Tuntui, että koko kansa oli tapahtumassa mukana. Oli oikea karnevaalitunnelma!

Pimeys toi loppumatkaan omat haasteensa, vaikka olikin hienoa juosta lyhtyjen valossa. Väsyneenä muutamat pimeät puisto-osuudet ja mukulakivipätkät olivat hankalia. Välillä sai olla todella tarkkana, mihin astui väsyneillä jaloilla ja vaihdoinkin suosiolla aina välillä juoksun

kävelyksi. Myös nilkat ja polvet olivat koetuksella mutkaisella reitillä. Sain juosta noin 30 kilometriin ennen kuin alkoi hämärtää. Jos vielä juoksen yömaratoneja, taidan ottaa

otsalampun mukaan. Loppumatkasta otsalampusta olisi kyllä ollut muutamassa kohdassa apua.


Mutkikas ja mäkinen reitti

Huoltopisteitä oli 2,5 kilometrin välein viidestä kilometristä alkaen. Tarjolla oli vettä ja

urheilujuomaa sekä 28 kilometrin jälkeen myös colaa. Lisäksi tarjolla oli appelsiinia, banaania ja jonkinlaista energiapatukkaa. Join jokaisella huoltopisteellä kulauksen urheilujuomaa ja

loppumatkasta siirryin hörppimään colaa, kun sitä kerrankin oli tarjolla. Colasta iso plussa

järjestäjille. Otin matkaan kaksi pakettia vauhtikarkkeja, mutta ne jäivät tällä kertaa syömättä, sillä sen verran pizzalounaasta riitti energiaa.


Päiväkuva reitin varrelta

Juoksusää oli hyvä. Matkaan lähdimme auringonpaisteessa lämpötilan ollessa noin 10-15 astetta. Keli viileni vähitellen ja hieman aloin palella noin 35 kilometrin kohdalla. Osa

juoksijoista turvautuikin loppumatkasta avaruuslakanaan. Irtohihoista ja sormikkaista olisi voinut ollut hyötyä illan viiletessä. Maaliin tulessa lämpötila taisi olla noin 5-7 astetta.


Yöllä 30 km kyltti loisti tunnelmallisemmin kuin päivällä

Juoksuni lähti sujumaan heti alusta saakka kevyesti ja hyvin. Pientä ruuhkaa oli alkumatkasta kuten aina, vaikka tiet oli avattu meille juoksijoille. 15 kilometristä eteenpäin sai juosta ihan rauhassa, kun puiolikkaan juoksijat erkanivat reitiltä. Uutta virtaa sain joukkuekisan vaihdon jälkeen, kun rinnalle tuli uusia juoksijoita. Alkumatka oli alamäkivoittoista ja se sujuikin

nopeammin kuin loppuosuus. Oli ihanaa rullata rennosti pitkiä loivia alamäkiä ja ylämäet juoksin rauhallisesti. Kymmenen kilometrin väliaikani oli 55:34 ja keskivauhti oli noin 5:20-5:30. Puolimatkan kaaren alitin ajassa 1:54:52. Loppumatkasta eli noin 30 kilometrin jälkeen vauhtini hidastui ja keskivauhtini oli noin 6:20-6:30. Maali oli Luxexpo-hallin sisällä ja oli

hienoa juosta maaliin ihmisten kannustaessa ja musiikin soidessa. Maliin saavuin hyvävoimaisena ajassa 4:02:17. Keskivauhti oli 5:40 ja keskisyke 152. Pimeät puisto-osuudet toivat haastetta loppukilometreille ja söivät hieman aikaa, mutta muuten juoksu oli yllättävän helppoa ja kevyttä. Hallin sisältä löytyi varusteet, maalihuolto, suihkut ja hierontapiste sekä kampaamopalvelu juoksijoille. Mitali kaulassa vaihdoin lämmintä päälle ja kiertelin hetken tapahtuma-alueella ennen kuin lähdin ratikalla hotellille. Valmistautumisen huomioon ottaen olin tyytyväinen juoksuuni. Tuloksia tutkiessa oli hienoa huomata, että olin kolmas omassa ikäluokassani 29 juoksijan joukosta. Kaikki juoksijat huomioiden olin 473. ja naisten sarjan 188 juoksijan porukasta olin 43. eli suoritukseeni voin olla tyytyväinen. Tapahtuma oli kiva ja värikäs. Järjestelyt toimivat hyvin sekä expossa, että maratonin aikana.


Sisällä olevaan maaliin oli kiva juosta illan viiletessä


Maalissa

Palautusta maratonilta

Nukkumaan pääsin vasta puolenyön jälkeen ja yö oli aika rauhaton, kun elimistö kävi kierroksilla juoksun jälkeen. Muutama tunti tuli onneksi nukuttua. Aamupalan jälkeen lähdimme Terhin ja Kristiinan kanssa kiertelemään kaupungille. Turistikierroksen aikana

kiersimme osan maraton reitistä uudelleen ja askelia kertyi 26 000, mutta kävely oli hyvää palauttavaa liikuntaa juoksun jälkeen. Kävelykierroksen aikana kävimme Chemin de la

Corniche- näköalatasanteella, josta avautui upeat näkymät Alzetten laaksoon. Näköalatasanne on saanut lempinimen Euroopan kaunein parveke. Kiertelimme myös Casemates du Bock

linnoituksen raunioilla, joka on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi. Grand-Ducal

palatsin eteen osuimme juuri vahdinvaihdon aikaan. Palatsi on Luxembourgin suurherttuan asuinpalatsi ja siellä on toimitilat myös Luxembourgin parlamentille. Kiertelimme myös vehreissä puistoissa ja lounaan nautimme vanhassa kaupungissa. Kotimatka sujui lentäen muomattavasti joutuisammin, kuin menomatka.


Casemates du Bock

Chemin de la Corniche- näköalatasanteelta avutui upeat maisemat



-pia-


bottom of page