top of page

Marraskuu 2020 - juoksuvalmentajan hankkiminen kannattaa

Yleensä marraskuu on pimeä ja pitkä kuukausi, mutta tänä vuonna marraskuussa oli sen verran tapahtumia ja toimintaa, että kuukausi meni vauhdilla.


UUSI HARJOITUSOHJELMA

Marraskuun alussa palasin juoksun pariin noin kuukauden ylimenokauden jälkeen ja peruskuntokausi alkoi uusin tuulin. Ensi kauteen valmistaudun Annemari ja Mika Kiekaran opein ja jo heti ensimmäisten viikkojen aikana huomasin valmennuksen hyödyt. Harjoitukset monipuolistuivat ja uudenlaiset treenit toivat sekä intoa että motivaatiota tekemiseen. Uudenlaiset treenit toivat kyllä myös haastetta ja ensimmäiset kaksi viikkoa menivät lähinnä uuden opetteluun ja harjoitusten sisäistämiseen. Aiemmin en ole seurannut sykkeitä treenin aikana, vaan juoksin enemmänkin aikaa tai kilometrejä. Kellon datan purin vasta lenkin jälkeen kotona. Tuntuu siltä, että olin juossut aiemmin peruskestävyyslenkit liian kovilla sykkeillä. Nyt olen joutunut kävelemään välillä peruskestävyyslenkeillä, jotta syke ei nousisi liian korkeaksi. Myös 150-155 sykealueella pysyminen on tuonut haastetta ja vauhti on välillä meinannut karannut liian reippaaksi. Verratessani aiempaan, on vauhtireservini ollut myös aika kapea. Olen myös oppinut kuukauden aikana hyödyntämään harjoittelussani paremmin Garminiani ja olenkin ladannut viikon harjoitukset valmiiksi kellooni. Harjoitusohjelmani sisältää on myös sekä liikkuvuus- että lihaskuntotreeniä. Marraskuussa juoksukilometrejä tuli yhteensä kuin huomaamatta 235 kilometriä ja salilla kävin kaksi kertaa viikossa. Pystyin myös osallistumaan Fressin venyttelytunneille 1-2 kertaa viikossa. Nyt uutta treeniohjelmaa on takana kuukausi ja homma sujuu. Innolla odotan jo seuraavaa ohjelmaa.


Marraskuussa osallistuin myös Tampereen Maratonklubin marrasputkeen. Putken aikana tuli liikkua päivittäin vähintään puolituntia. Lepopäivät toivat pientä haastetta, koska olin päättänyt pitää ne lepopäivinä. No, nyt tuli venyteltyä ja kerättyä hyötyaskelia lepopäivinä, jotta putki ei katkeaisi. Marrasputken aikana oli kiva seurata muiden treenausta ja liikuntasuorituksia.



ASICS WORLD EKIDEN

Marraskuun pimeyteen toi vaihtelua osallistuminen LENKILLA-tiimissä Asics World Ekiden virtuaaliseenmaratonviestiin. Tapahtuma oli maailmanlaajuinen, jossa kukin tiimi kilpaili toisiaan vastaan. Joukkueen kokosi Lenkillä-blogia pitävä Elina ja joukkueessa oli kuusi juoksijaa. Matkana oli tosiaan maraton eli 42,195 kilometriä ja se juostiin seuraavin osuuksin: 2 x10 km, 3x5 km sekä 1 x 7,2 km. Minulle tuli viiden kilometrin osuus, jonka juoksin aikaan 25:22 ja kilometrivauhtini oli noin 5:04. Viisi kilometriä oli minulle lyhyt matka, mutta vaihteeksi oli kiva kipittää lyhyempi matka ja testata kuntoa lyhyellä matkalla. Tiimiin maratonaika oli 4:01:41 ja olimme sijalla 2 689/ 8 400 joukkueesta. Virtuaalinen maratonviesti oli kiva kokemus ja oli mukavaa juosta osana joukkuetta sekä seurata muiden tiimiläisten juoksuja. Oli hauskaa seurata myös ympäri maailmaa juoksusuorituksia.


Joukkueessa juoksi minun lisäski Saila, Marja, Roosa, Elina ja Katja

HCRD AMBASSADORS 2021

Toinen piristys marraskuulle oli valinta @helsinkicityrunningday :n lähettilääksi. Olen kuulunut juoksuporukkaan vuodesta 2016 lähtien. Ensin olimme HCR Street Team ja sitten HCRD Street Team ja nyt olemme HCRD AMBASSADORS. Ryhmässä on mukana 11 juoksulähettilästä ja porukka täydentyy vielä muutamalla miehellä. Osa meistä on uusia kasvoja ja osa jo muutamia vuosia tiimissä mukana olleita. On upeaa kuulua 52-vuotiaana tähän mahtavaan ja energiseen juoksuporukkaan.

Harjoittelemme kohti 15.5.2021 järjestettävää @helsinkicityrunningday:ta ja tulemme kertomaan omissa sosiaalisen median kanavissamme harjoittelustamme. Olemme mukana myös messuilla ja erilaisissa juoksutapahtumissa. Minä lähden viime vuoden tapaan juoksemaan Helsinki City Doublen eli ei kaksi ilman kolmatta. Tavoitteena on lähteä parantamaan viime vuoden kokonaisaikaa, mutta ennen kaikkea lähden nauttimaan juoksemisesta ja juoksupäivän tunnelmasta.



Marraskuu oli tapahtumarikas ja vauhdikas, mitähän joulukuu tuo tullessaan?


Mukavaa joulun odotusta kaikille!


-pia-

bottom of page