Munkebun

Torstaina 19.7 ajatuksenamme oli valloittaa Munken, mutta sumuisen sään takia päätimme tehdä vain Munkebun reitin. Vaellukselle lähtiessä sää oli sumuinen ja pilvet olivat todella alhaalla. Öisen sateen jäljiltä maasto oli mutainen ja kalliot liukkaat. Kiipeämisen edetessä sää muuttui kosteaksi ja pilvet tihkuttivat vettä niskaamme. Välillä oli niin sumuista, että ei nähnyt minne mennä. Vaeltaessamme alaspäin sää muuttui jälleen aurinkoiseksi.



Munkenin pääpolku sijaitsee Sørvågenin Moskenesøyn kylässä muutaman kilometrin päästä E10 tiestä. Reitille oli iso kyltti päätieltä. Parkkipaikka oli suhteellisen iso ja vaellusreitin lähtöpaikka ja itse reitti olivat hyvin merkitty. Reitti alkaa Sørvågvatnet-järven länsipuolelta. Järveä kiertää polku, joten sen  pääsee halutessaan myös kiertämään ja mehän tietysti kiersimme sen vaelluksen jälkeen.


Reitti kulkee ensin hiekkatietä ja kalliota pitkin kohti upeaa vesiputousta. Putoksen jälkeen alkaa polku kohti kukkuloita. Jälleen edettiin välillä kivikossa ja välillä hypittiin koivun juurien yli.  Reitti kulki Studalvatnetin järven rantaa pitkin, kunnes reitti alkoi nousta hitaasti ja tasaisesti kohti Munkebun majaa. Reitillä on myös muutamia jyrkkiä kohtia ja välillä on käytettävä apuna köysiä kiivetessä ylöspäin. Köysistä oli apua, kun kalliot olivat sateen jäljiltä todella liukkaat. Myös paluumatkalla köysistä oli apua. Välillä joutui jyrkemmissä kohdissa myös kiipeämään käsiä apuna käyttäen. Kiipeämisen jälkeen tuli myös tasaisempi kohta ennen kuin alkoi taas kiipeäminen ja laskeutuminen kohti Munkebun majaa. Maisemat olivat upeat, mutta millaisethan ne olisivat olleet aurinoisella säällä? Majalla pidimme sadetta räystään alla ja söimme eväät. Maja ei ollut auki, mutta sen voi halutessaan vuokrata etukäteen. Minun olisi tehnyt mieli jatkaa kohti Munkenin huippua, mutta päätin jättää huiputuksen väliin. Reitti ylös oli kuulemma kivikkoinen ja jyrkkä.





Palasimme samaa reittiä takaisin, vaikka toinenkin vaihtoehto olisi ollut tarjolla. Paluu alaspäin sujui välillä reippaammin ja välillä hitaammin. Liukkaat kalliot ja kivet hidastivat matkan tekoa, samoin mutavelliosuudet. Meikäläinen tuli yhden rinteen pyllymäkeä alas, kun jalka petti mutaisessa rinteessä. Mitä alemmas pääsimme, sitä lämpimämmäksi keli muuttui ja juomataukoja piti lisätä. Myös vaatetusta joutui vähentämään. 




Reitti oli hyvin merkitty ja maasto oli vaihtelevaa, mutta välillä vaikeakulkuista. Reitin pystyy varmaan joku juoksemaan kokonaan, mutta minun mielestäni vain osittain. Tämä oli meidän vaelluksista ehkä haasteellisin ja vaikeakulkuisin. Matkaa kertyi noin 12 kilometriä ja aikaa meni noin viisi tuntia ja risat. Vaelluksemme korkein kohta 510 metriä ja Munkan huippu olisi ollut 775 metrissä. Sinne emme siis lähteneet sumussa ja sateessa kipuamaan. Munkan valloitus jäi siis ensi kesään! Vaelluksen jälkeen tutustuimme Å:n kaupunkiin ja kyllä fiskeburgerit maistui hyvältä vaelluksen jälkeen.

Lisätietoa löydät täältä.


Vaellusterveisin

Pia


© 2018 COPYRIGHT TMI PIA NYKÄNEN

  

  • Facebook
  • Instagram