Lofoottien vaellusreissun suosikkikohteeni oli ehdottomasti Ryten vuori, joka kohoaa 543 metriin ja sen alapuolella oleva Kvalvikanin valkoisena hohtava ranta. Aivan mahtava ja epätodellinen paikka!
Lähdimme heti aamusta ajamaan yöpaikastamme Henningsvarista kohti seuraavaa majapaikkaamme Reineä. Vaelluskohteeksi valikoitui Ryten, joka osui sopivasti matkamme varrelle ja lähelle seuraavaa yösijaa. Ajoimme pitkin E10 tieltä kohti Fredvangin kylää, jonka läheltä vaellusreitit alkoivat.
Ryten vuorelle johtaa kaksi polkua. Toinen vie Fredvanhyttenin kautta Rytenille ja toinen Kvalvikan rannalle ja sitä kautta Rytenin huipulle. Reitin voi kiertää osittain silmukkana tai mennä edestakaisin. Vaellusreittien lähtöpaikkojen lähellä on parkkipaikkoja, joista osa on melko pieniä. Olin lukenut, että lähimmät parkkipaikat täyttyvät yleensä jo aamusta, mutta tällä kertaa parkissa oli hyvin tilaa, vaikka saavuimme paikalle vasta puolilta päivin. Pakkasimme reppuun eväät ja vettä, sillä päivä oli lämmin ja edessä kiivettävää viitisen kilometriä. Olin jälleen ottanut kuvan reitistä kännykkään, mutta eipä sitä tarvinnut tälläkään kertaa katsoa. Päätimme ensin huiputtaa Rytenin ja sitten siirtyä vilvoittelemaan Kvalvikan rannalle.
Rytenin nousu alkaa polkua pitkin peltojen ja lammaslaitumien keskellä. Peltojen kukkaloistoa ja avautuvaa maisemaa ei pysty sanoin kuvaamaan. Kuvatkaan ei kerro totuutta, niin upea se oli. Muutaman kilometrin jälkeen polku kääntyy selvästi ylöspäin ja reitti muuttui kivikkoisemmaksi ja samalla alkoi sitten kipuaminen rinteitä pitkin kohti Rytenin huippua. Välillä polku on tasaisempaa, välillä taas noustiin tasaisesti ja välillä jyrkemmin. Myös muutamia pitkospuuosuuksia mahtui matkan varrelle.
Ensimmäisen nousun jälkeen vastaan tuli yllättäen pieni tunturilampi ja maisemat paranivat, mitä ylemmäs edettiin. Loppumatka huipulle oli loivaa nousua, mutta hiki virtasi selkää pitkin kavutessa ylös Rytenin huipulle aurinkoisessa säässä. Huipulta aukesi mielettömät maisemat Atlantille sekä Kvalvikan rannalle, joka hohti vaaleassa hiekassa ja turkoosissa meressä. Ranta oli jotenkin epätodellisen kaunis. Kyllä näissä maisemissa kelpasi eväät syödä ennen kuin lähdimme laskeutumaan alaspäin. Tuulen vire vilvoitti mukavasti huipulla eväitä syödessä.
Paluumatkalla oli ajatuksena kiertää Kvalvikan rannan kautta. Rannalle laskeutuminen rinnettä pitkin oli reitin hankalin osuus. Välillä mentiin polkua pitkin ja välillä kivikossa. Muutaman kerran lähti irtokivi jalkojen alta ja meinasin liukua rinnettä alas. Ihan rannalle asti emme jaksaneet mennä, sillä loppumatka oli aikamoista mutavelliä, eikä kävely siinä väsyneenä enää huvittanut. Päivä oli ehkä kesän kuumin päivä Lofooteilla, joten sekin vaikutti jaksamiseen. Parkkipaikalle sapuessa auton sisällä lämpötila oli + 37. No, jäipä jotain seuraavalle kerralle!
Matkaa kertyi noin kymmenen kilometriä ja aikaa meni neljä-viisi tuntia. Reitti oli hyvin merkitty, eikä eksymään päässyt. Mielestäni maasto oli helppokulkuista ja matkaa voi taittaa kävellen tai juosten.
Lisätietoa kohteesta löydät täältä.
Vaellusterveisin
Pia
Comentários