Lofooteilla on kymmeniä toinen toistaan hienompia vaellusreittejä, joista suurin osa on muutaman tunnin mittaisia reittejä. Varusteeksi riittää hyvät juoksu- tai vaelluskengät, retkieväät ja varalle sadeasu, sillä sää voi muuttua hyvinkin nopeasti etenkin vuorten huipulla.
Osa reittien lähtöpaikoista oli aika huonosti merkitty ja parkkitilaa oli vähän, mutta onneksi tien varteen sai yleensä auton hyvin jätettyä. Reitit taas oli merkitty suhteellisen hyvin. Itse otin reiteistä kuvan kännykkään varmuudeksi, mutta eipä karttaa tarvinnut reitin varrella puhelimesta katsella. Kaikilla reiteillä pystyi myös juoksemaan, joskin ei ihan kaikkia kohtia - tai en ainakaan minä! Tutustuin reitteihin etukäteen 68.north.comkautta.
Aurinkoinen ja lämmin sää suosi meidän vaelluksia ja lomaamme. Edeltävien viikkojen sateet näkyivät mutaisina reitteinä vaelluksilamme, mutta maisemat olivat juuri niin upeat kuin olin kuullut ja kuvitellut.
Olimme ensimmäisen yön Hennigsvaerissa, jonka läheltä löytyi useita vaelluskohteita (mm. Stor-Kongsvatnet rundt, Heiavannet ja Festvågtinden). Ensimmäiseksi vaelluskohteeksemme valikoitui Tjedbergtind, joka sijaitsi noin 24 kilometrin päässä majapaikastamme.
Reitti lähtee noin 2 kilometriä Svolvaerista länteen päin E10 tien varresta Esso-huoltoaseman takaa. Vaelluksen lähtöpaikkana on parkkipaikka, joka on tosiaan vain parin sadan metrin päässä päätieltä ja Esso-huoltoasemalta. Vaelluksen lähtöpaikkaa saimme hetken etsiä, koska emme huomanneet kylttiä koivikon keskeltä. Onneksi ystävällinen postipoika näytti meille lähtöpaikan. Muuten reitti oli hyvin merkitty.
Reittivaihtoehtoja oli kaksi. Toinen lähti hiekkatietä oikealle ja toinen vasemmalle. Me päätimme mennä toista reittiä ylöspäin ja toista alaspäin. Lähdimme siis kapuamaan oikean puoleista reittiä ylöspäin. Ensimmäiset kilometrit sai kävellä lähes kokonaan loivasti nousevaa hiekkatietä ja sen jälkeen ylös menevää polkua. Polku oli aika mutainen sadeviikkojen jäljiltä ja välillä eteneminen oli todella hankalaa. Maasto oli vaihtelevaa ja välillä mentiin kalliota ja välillä kivikkoa tai juurakkoa pitkin.
Ylhäällä oli kaksi erillista huippua, joista molemmista avautui upeat näköalat. Me kiipesimme ensin ylemmälle huipulle (367 m) ihailemaan vuorimaisemaa. Reitti huipulle eteni ensin polkua pitkin, joka muuttui vähitellen kivikkoiseksi ja jyrkemmäksi. Jyrkimmässä kohdassa sai kiivetä ylös köyden avulla, mutta onneksi köysimatka oli lyhyt. Huipulla söimme eväät ja saimme samalla ihailla upeaa vuoristomaisemaa, ennen kuin siirryimme alemalle huipulle.
Alaspäin meno seuraavalle huipulle oli välillä haasteellista kivikossa, mutta loppumatka sujuikin taas polkua pitkin. Alemmalta huipulta aukesi näkymät Vestfjordille, Svolvaerille ja Kabelvågille sekä merelle.
Paluumatka autolle sujui välillä reippaammin ja välillä hitaammin kivikkoista ja juurakkoista polkua pitkin. Välillä sai ottaa koivun rungosta kiinni, jotta ei lentänyt nokilleen ja välillä sai ihailla kukkaloistoa. Viimeinen kilometri oli jälleen hiekkatietä.
Vaelluksen pituudeksi tuli noin 5 kilometriä ja aikaa kului parisen tuntia. Reitti oli suhteellisen helppo kävellä ja myös juokseminen onnistui. Reitti oli mielestäni mukava. Tjeldbergtinden on hyvä retkikohde kaiken ikäisille ja se sopii hyvin myös lapsiperheille. Sekä lapsiperheitä että ikäihmisiä tulikin reitillä yllättävän paljon vastaan. Myös suomalaisia oli paljon liikenteessä.
Vaellusterveisin
-pia-