top of page

Vuoden 2018 suunnitelmat

Kausi 2017 on nyt ohi ja katse on suunnattu ensi kauteen, mutta millaisia suunnitelmia minulla on vuodelle 2018?



Ylimenokauden aikana olen selannut kisakalentereita ja lukenut juoksublogeista juttuja eri juoksutapahtumista etsien vinkkejä ensi vuoden juoksuihin. Nyt on ensi vuoden suunnitelmat tehty ja tavoiteet asettu. Ilman selkeää tavoitetta en jaksaisi harjoitella pimeässä ja kylmässä. Olen myös laatinut harjoitusohjelman ja se pohjautuu pitkälti tämän vuoden ohjelmaani. Peruskestävyyteni on mielestäni kohdillaan, mutta vauhtikestävyyttä sekä vetoharjoituksia että mäkijuoksua tulee lisätä hjelmaan. Lihaskunto- ja liikuvuusharjoittelu kuuluvat entiseen tapaan ohjelmaani. Hieronta tulee olemaan osa kehonhuoltoa venyttelyn ohella.

Mietin pitkään, mitä haluan kaudelta 2018. Jatkanko maratoneja vai siirrynkö vähitellen pidemmille matkoille. Mietin, että täyttäessäni viisikymmentä, voisin jättää 40 kilsan juoksut ja siirtyä 50 kilsan juoksuihin :) Ajatus siirtymisestä maratoneista pidemmille matkoille alkoi entistä enemmän kiinnostamaan lukiessani ultramatkoista eri blogeista ja niimpä viime viikolla ilmoittauduin ensimmäiselle ultramatkalleni, joka on NUTS Ylläs Pallas 2018. Juoksen 55 kilometriä 14.7.2018 ja haasteena tulee olemaan, miten treenaan ultramatkalle ja miten jakaa voimat oikein juoksun aikana.

Ennen ultraa minun on tarkoitus juosta maraton ja/tai puolikas, mutta paikka on vielä hakusessa. Alunperin minun piti juosta tammikuussa maraton Madeiralla, mutta se ei työni puolesta onnistu. Työ siis haittaa harrastusta :) Nyt suunnitelmissa on joko Tokio uudelleen tai Krakova. Myös Helsinki City Running Day kuluu ohjelmaani ja odotan innolla uutta juoksutapahtumapäivää. Luvassa on suuri juoksutapahtuma viidellä eri juoksumatkalla. Luvassa on Chiquita Minimarathon, Helsinki City Marathon, Helsinki City Run, Helsinki City 5 km ja Maratonviesti. Juoksen tapahtumassa joko puolikkaan tai maratonin. On mahtavaa olla jälleen mukana HCRD Street Teamissa ja tulen sekä blogissa että somessa kertomaan uutisia tapahtumasta ja harjoittelustani kohti #HCRD18-tapahtumaa.

Syksyllä on vielä tarkoitus juosta maraton joko Suomessa tai Euroopassa ja juoksuvuosi huipentuu joulukuussa Honolulun Marathoniin. Maratoniin, josta olen useamman vuoden haaveillut ja,  joka on synttärilahja itselleni :)

Minulla on talvilomalleni alustava varaus Vetikko Travelin Saharan juoksumatkalle. Matkan aikana olisi  tarkoitus juosta autiomaassa noin 25 kilometriä/ päivä neljänä päivänä. Ohjelmassa on myös leirinuotioita ja  tutustumista Saharaan ja sen kulttuuriin. Muutama päivä on vielä aikaa järjestellä ja miettiä matkaa ennen kuin on ratkaisun hetki. Kahden tyttären äitinä minua kuitenkin hieman mietityttää matkan turvallisuus.

Näillä suunnitelmilla siis kohti kautta 2018.

Joko sinulla on ensi vuoden juoksusuunnitelmat selvillä?

Juoksuterveisin

-pia-

bottom of page