Hallipuolikkaalta vauhtia harjoitteluun

Juoksin ensimmäisen hallipuolikkaani sunnuntaina 20.2. Pirkkahallissa Tampereen Maratonklubin järjestämässä tapahtumassa ja samalla avasin kisakauteni. Syksyn ja talven yksin puurtamisen jälkeen oli kiva päästä pitkästä aikaa kisaamaan ja katsomaan, missä mennään kunnon suhteen sekä vaihtaa kuulumisia livenä juoksututtujen kanssa.



Valmistautuminen puolikkaalle ei ollut paras mahdollinen, sillä alla oli kuuden työpäivän putki ja työviikolle sattui myös muutama pitkä työpäivä. Viikolla treenasin ihan normaalisti ja jätin

välistä vain toisen lihaskuntotreenin ja lauantain vetotreenin. Kävin kuitenkin lauataina

työpäivän jälkeen tekemässä kuuden kilometrin rennon lenkin ja juoksun lomassa otin muutamia rentoja vetoja alamäkeen. Olen huomannut, että 30-40 minuutin rento lenkki muutamine vetoineen herättelee kropan ja avaa jalat puolikkaalle tai maratonille.

Ravintopuoli meni tuttuun tapaan monipuolisella perusruualla.

Kun kerroin osallistuvani hallijuoksuun, monet ihmettelivät, miten jaksan juosta 300 metrin rataa ympäri ja, miten lasken kierrokset. No, onneksi, ei itse tarvinnut kierroksia laskea. Kierrosten ja kierrosaikojen seuraaminen taululta oli helppoa, kunhan vain muisti oman

numeronsa. Kierrokset menivät puolikkaalla myös yllättävän nopeasti. Järjestäjien soittama musiikki tahditti menoa ja juoksun aikana tuli myös vaihdettua muutama sana muiden juoksijoiden kanssa.


Juoksin Tampereella 2020 hallimaratonin, joten tiesin, mitä 300 metrin radan kiertäminen

hallissa meinaa. Hieman minua silti mietitytti, miten juoksu lähtee sujumaan ja, miten kroppa kestää kovaa alustaa, kun en ole pahemmin hallissa ehtinyt juoksemaan. Onneksi ehdin kuitenkin tekemään muutaman treenin hallissa ennen puolikasta. Hallimaratonilla alaselkäni

kipeytyi kovasta alustasta ja samoin oikea lonkkani, joten mietin, miten tällä kertaa alaselkä ja lonkka kestävät 71 kierrosta. Nyt ei ollut ongelmia alaselän, eikä lonkan kanssa. Hallissa on mielestäni ihan helppo juosta. Plussana hallissa juoksemiselle on tasainen juoksualusta ja vakio-olosuhteet sekä huolto 300 metrin välein. Miinusta on kova alusta ja samaan suuntaan juokseminen lähinnä kaarteiden osalta sekä hallin kuiva sisäilma, joka kuivattaa suuta. Myöskään urheilukelloni ei toiminut kunnolla

hallissa, vaikka gps ei ollut päällä.

Saavuin hallille hyvissä ajoin ja hieman minua jännitti, kuten aina ennen lappujuoksua. Sähköpostiin oli viikolla tullut selkeät ohjeet numeronhakuun ja juoksuun. Ruuhkaa ei ollut numeroiden haussa, eikä radalla, sillä yllättävän paljon oli poisjääntejä. Minunkin sarjassa piti olla useampi juoksija, mutta vain kaksi lähti matkaan. Puolikkaalle lähti kaiken kaikkiaan 22 juoksijaa, joista naisia oli yhdeksän. Maratonille lähti 43 juoksijaa. Moni on jälkikäteen sanonut minulle, että olisi tullut juoksemaan, jos olisi tiennyt tapahtumasta.

Ennen omaa juoksua seurasin kello 9.00 alkanutta maratonia. Tein lyhyen verryttelyn ja nappasin suuhun muutaman karkin ennen kuin siirryin lähtöön. Puolimaraton starttasi klo 11.00. Tavoitteena oli juosta fiiliksen mukaan tasainen juoksu, mutta reipas juoksu ja suhteellisen hyvin siinä onnistuin. Ensimmäiset kierrokset meni juoksurytmiä hakiessa. Pahemmin ei tarvinnut ohitella muita juoksijoita, mutta muutaman kerran tuli ohitusruuhkaa. Hyvin kuitenkin kaikki mahtuivat juoksemaan ja matkan eteni.


Huolto oli joka kierroksella eli 300 metrin välein. Huolto toimi hyvin ja tarjolla oli mehua, urheilujuomaa, vettä, banaania, sipsejä ja karkkia. Maratonilla join 20 minuutin välein joko urheilujuomaa tai mehua ja suun kuivuessa kävin hörppäämässä vettä. Nyt join vain kaksi kertaa 11 kilometrin ja 18 kilometrin kohdalla. Olin suunnitellut, että otan 5, 10 ja 15 kilometrien kohdilla Noshtin vauhtikarkin ja juon vettä tarvittaessa. Juoksu kulki sen verran kevyesti, että otin ensimmäisen vauhtikarkin vasta 11 kilometrin kohdalla ja toisen 18 kilometrien kohdalla. Vettä otin huoltopisteeltä myös 11 ja 18 kilometrien kohdalla. Olin vienyt varmuudeksi oman cokispullon huoltopisteelle, mutta sitä ei tällä kertaa tarvittu.


Järjestäjien soittama musiikki tahditti menoa ja lempparibiisien aikana kierrosvauhdit nousivat. Juokseminen oli alusta asti helppoa ja kevyttä ja juoksin kierrokset tasaiseen tahtiin +/- 1:35

minuuttia/ kierros. Paras kierros taisi olla 1:30 ja hitain 1:39. Keskivauhtini oli noin 5:17 minuuttia/ kilometri. Vauhtini oli siihen nähden hyvä, että juoksin puolikkaan omaan tahtiin, kun sopivaa kirittäjää ei löytynyt. Kymmenen kilometrin kohdalla kello näytti 52:30 ja 15 kilometrin kohdalla 1:19:29. Loppuaikani oli 1:51:26 ja voimia jäi, joten kovempaakin olisin siis voinut juosta. Voitin oman N50-sarjan 🥇🏆 ja olisin ajallani ollut toinen naisten yleisessä sarjassa, joten tyytyväinen olen suoritukseeni ja kuntooni. Kiva aloitus kisakaudelle 😊 ja tästä on hyvä jatkaa harjoittelua kohti Bostonin maratonia ja Helsinki City Doublea.


Kiitos järjestäjille kivasta ja hyvin järjestetystä tapahtumasta🌹ja kakkukahvit maistui hyvälle urakan jälkeen 🎂.


-pia-