Toukokuun treenit

Taas on kuukausi vierähtänyt ja on aika vetää yhteen kuukauden treenit. Kyllä kelpasi toukokuussa treenata kelien suhteen, kun aurinko paistoi ja lämpö hiveli sekä kehoa että mieltä. Vain siitepöly häiritsi hieman treenaamista, sillä nenä vuosi ja silmät kirveli. Hengitys kulki suhteellisen hyvin, mutta reippaat lenkit tein suosiolla juoksumatolla. Treenien lisäksi toukokuuhun mahtui monenlaisia mielenkiintoisia ja mukavia tapahtumia.

Olen nyt vuoden ajan tehnyt päätyöni ohessa toiminimellä yksilö- ja ryhmävalmennuksia liikunnan ja ravitsemuksen parissa. Ohjauksia on ollut sopivasti, mutta nyt on tullut aika laajentaa toimintaa. Toukokuun aikana sain viimein ja vihdoin tilattua käyntikortit ja aukaistua yritykseni nettisivut. Sivut löytyvät täältä.



Viikko 18

Aloitin toukokuun alussa Firstbeatin hyvinvointianalyysi-koulutuksen ja kesän aikana Firstbeatin hyvinvointianalyysi tulee myös palveluvalikoimaani. Mittauksen tarkoituksena on auttaa tunnistamaan yksilöllisiä stressitekijöitä niin työssä kuin vapaa-ajalla. Analyysin avulla nähdään, mitkä ovat keskeisiä kuormitustekijöitä omassa arjessa, mikä auttaa palautumaan ja millaiset ovat liikunnan vaikutukset kehoon ja terveyteen. Mittauksen avulla saadaan siis apua myös treenien suunnitteluun, sillä mittaus auttaa löytämään sopivan tavan ja tason liikkua. Jos mittaus kiinnostaa, ole yhteydessä! Mittaus onnistuu myös etänä.

Tein itselleni kolmen vuorokauden mittauksen ja oli mielenkiintoista nähdä, kuinka kuormittavia erilaiset treenit olivat ja miten palauduin niistä. Pitkän juoksulenkin jälkeen palautuminen oli yllättävän hidasta ja illalla tehty reipas lenkki taas siirsi unen aikaista palautumistani usealla tunnilla. Vaikka asiat olivat tiedossa, analyysin kuvat havainnollisti ja herätteli paremmin. Venyttelytunti kesken työpäivän taas rentoutti ja edisti päivänaikaista palautumista. Ajattelin, että kokeilen seuraavaksi analyysia maratonin yhteydessä ja katson, millainen stressitekijä se on elimistölle ja miten siitä palaudun.  Kirjoittelen vielä kesän aikana ihan oman postauksen hyvinvointianalyysista.

Harjoittelu kohti Helsinki City Maratonia sujui suunnitelmien mukaan. Ohjelmassa oli kolme peruskestävyyslenkkiä, joista yksi oli pitkälenkki ja lisäksi oli yksi reipas lenkki. Juoksukilometrejä kertyi 43km.



Viikko 19

Harjoittelun keventäminen alkoi tutun kaavan mukaan kohti maratonia. Maanantaina juoksin rauhallisen 15 kilometrin lenkin kilometrivauhdin ollessa noin 6:15/ km. Tiistaina oli lepopäivä ennen keskiviikon vetotreeniä. Siitepölyn takia juoksin 7 x 1 kilometrin vedot juoksumatolla ja ihan hyvin homma toimi matollakin. Vauhdin nostaminen matolla on oma haasteensa, mutta vähitellen olen löytänyt siihen hyvän systeemin. Juoksin vedot 4:00 min/ kilometri kolmen minuutin kävelypalautuksella. Torstaina juoksin palauttavan peruskestävyyslenkin ja perjantaina reippaan 8 kilometrin lenkin ennen hierontaa. Viikonlopun vietin Turussa vanhempieni luona. Viikonloppuun kuului kävelylenkkejä Aurojoen rantalla, seurustelua ja hyvää ruokaa sekä rentoutumista. Kilometrejä tuli yhteensä 42 km.



Viikko 20

Maanantaina ohjasin ensimmäistä kertaa Hölkkä-liivilenkin Pyynikin maisemissa. Pieni, mutta sitäkin aktiivisempi porukka uskaltautui kokeilemaan Hölkkä-liiviä. Kylläpä tuli monipuolinen ja vauhdikas treeni, kun juoksimme Pyynikin mäkiä ja portaita ylös-alas. Tiistaina juoksin viimeisen reippaan lenkin ennen maratonia ja lenkin jälkeen osallistui vielä venyttelytunnille. Keskiviikkona lepäilin ja torstaina juoksin kevyen verryttelylenkin ennen venyttely- ja rentoutustuntia. Perjantaina suuntasinkin sitten kohti Helsinkiä ja HCRD-expoa, koska olin luvannut olla "töissä" HCRD:n ständillä. Oli antoisat ja mielenkiintoiset päivät, joskin seisominen kävi jalkojen ja selän päälle. Kilsoja viikolla tuli yhteensä 56 km. Maratonista on oma kisaraportti ja sen voit lukea täältä:


Kuva: Hölkkä-liivi


Viikko 22

Maanantaina pidin vielä lepopäivän maratonin jäljiltä, mutta tiistaina palasin taas juoksun pariin. Tein 6,5 kilometrin kevyen aamulenkin ennen venyttelytuntia ja töihin menoa.  Tiistaina pääsin työni kautta tutustumaan liikunta- ja kulttuuriluotsitoimintaan. Kuntoiluraitilla pääsi kiertämään museokeskus Vapriikissa ja museokierroksen lomassa jumpattiin. Suosittelen, jos vierailette Vapriikissa! Minun piti pitää keskiviikkona lepopäivä, mutta lämmin kesäilta houkutteli iltalenkille, joten kävin juoksemassa 12 kilometriä.

Torstaina oli lepopäivä, sillä osallistuin Firstbeatin Stressipäivään Helsingissä. Koulutuspäivässä oli hyviä puhujia ja mielenkiintoisia puheenvuoroja hyvinvoinnista, palautumisesta ja stressistä. Taas tuli vahvistusta omille ajatuksille ja uusia työkaluja työhön. Huikea päivä! Perjantaina olikin pitkispäivä ja juoksin rauhallisen 21 kilometrin lenkin nauttien aurinkoisesta ja lämpimästä kelistä. Lauantaina oli lepopäivä juoksusta, mutta muuten päivä kului pihahommissa ja avasin myös golfkauden. Sunnuntaina piti olla juoksupäivä, mutta keho oli toista mieltä, joten jätin suosiolla lenkin väliin ja nautin olostani tehden puutarhahommia.  Kilsoja tuli yhteensä  39,5 km.



Viikko 23

Maanantaina oli jälleen työpäivän jälkeen Hölkkä-liivi lenkin ohjaus. Lenkkeilimme Pyynikin maastossa ja ohjelmassa oli spurtteja, mäkivetoja sekä porrasjuoksua. Hiki tuli ja mukavaa oli! Tiistaina juoksin 10, 5 kilometrin lenkin, keskiviikkona oli vuorossa 12 kilometriä ja torstaina 15 kilometriä. Kaikki lenkit juoksin hissun kissun kesäkelistä nauttien. Toukokuussa tuli kilsoja yhteensä 171 kilometriä. Kesäkuussa on ohjelmassa juoksuloma Kreikassa ja aloitan valmistautumisen kohti Nuts Pallasta.

Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille!

-pia-

© 2018 COPYRIGHT TMI PIA NYKÄNEN

  

  • Facebook
  • Instagram