Jos oli tammikuussa motivaatio-ongelmia ja helmikuussa motivaatio alkoi löytymään, niin maaliskuussa harjoittelu maittoi ja treeneissä oli tekemisen meininkiä. Maaliskuuhun mahtui monen moista hiihto- ja juoksukeliä ja nastoilla sai pinkoa vielä loppukuustakin. En kyllä muista, milloin olisin viimeksi juossut näin jäisillä teillä näin pitkälle kevääseen.
Kuukausi alkoi ex tempore osallistumisella Vuokatti Hiihdon 50 kilometrille. Edellisestä massahiihdostani oli kulunut jo useampi vuosi, joten oli kiva osallistua vaihteeksi hiihtotapahtumaan monien juoksutapahtumien jälkeen. Hiihto on osa juoksuharjoitteluani
ja osan peruskuntolenkeistä korvaan hiihdolla, jotta jalkani saavat lepoa iskutukselta. Sunnuntaisin on tullut hiihdettyä 40-60 kilometrin lenkkejä, joten Vuokatti Hiihdon 50 kilometriä ei tuntunut suurelta haasteelta kilometrien suhteen. Hiihtoni Vuokatissa sujui hyvin ja oli hienoa hiihtää Kainuun jylhissä vaaramaisemissa. Reitti oli mielestäni kiva ja profiililtaan
se sopi minulle hyvin. Aikaa 50 kilometrin urakkaan kului 3:36:29. Myös maisemanvaihdos teki
pitkästä aikaa hyvää. Kisarapsan voit lukea täältä.
Kuukauden edetessä siirryin hiihtokuplasta vähitellen juoksukuplaan. Juoksulenkit
koostuivat kevyistä ja palauttavista peruskestävyyslenkeistä sekä kiihtyvistä tai reippaista vauhtikestävyyslenkeistä. Lenkkien pituudet vaihtelivat 5-30 kilometrin välillä. Viikosta riippuen treenejä tuli 5-6 ja lepopäiviä oli 1-2. Maaliskuun lopussa juoksin myös pitkästä aikaa järvenkierron ja samlla tuli testattua tankkausta tulevalle Bostonin maratonille.
Lihaskuntotreenit siirryin tekemään kotoa kuntosalille ja 40 minuutin treeni tuli tehtyä kerran
viikossa. Maaliskuussa keskityin myös kehonhuoltoon ja osallistuin viikottain 45 minuutin
venyttelytunnille. Hiihtokilometrejä kertyi 102 kilometriä ja juoksukilometrejä tuli 310
kilometriä. Kaiken kaikiian siis hyvä ja tehokas treenikuukausi.
Normityöhön toi kivaa vaihtelua erilaiset tapahtumat ja jumppien ohjaukset. Reumaliiton Keltaisen Nauhan päivää vietetään vuosittain maaliskuun keskimmäisenä keskiviikkona.
Sain tänä vuonna olla mukana tapahtumassa ohjaamassa Tauon taikaa -jumppaa Tampereen Yliopistollisen sairaalan OLKA-pisteellä. Päivän tavoitteena on nostaa esille tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisy yksilön elämänlaatua ja työkykyä ylläpitävänä voimana.
Pari iltaa viikossa meni juoksukoulujen ohjauspuuhissa ja kahtena sunnuntaina olin vetämässä
Helsinki City Running Dayn yhteislenkkejä Tampereella HCRD Ambassadorin roolissa. Yhteislenkit toivat mukavaa vaihtelua omaan yksin puurtamiseen. Yhteislenkit ovat olleet
matalankynnyksen juoksu-kävelylenkkejä ja niiden tavoitteena on nauttia ulkona liikkumisesta, jakaa juoksukokemuksia porukalla ja tutustua samalla uusiin liikunnallisiin ihmisiin sekä treenata yhdessä kohti 14.5. juoksutapahtumaa. Yhteislenkille osallistuminen ei kuitenkaan
edellytä rekisteröitymistä Helsinki City Running Dayn tapahtumaan, vaan mukaan ovat tervetulleita ihan kaikki omasta kunnosta kiinnostuneet!
Harjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaan kauden ensimmäiseen maratoniin, johon on aikaa enää 17 päivää.
Juoksuterveisin
-pia-
Comments