Nuts Ylläs Pallas juoksun jälkeen suuntasimme kulkumme mieheni kanssa kohti Lofootteja. Olin jo useamman vuoden haaveillut Lofoottien matkasta ja nyt siihen avautui hyvä tilaisuus, kun olimme jo valmiiksi pohjoisessa. Vähän minua jännitti etukäteen reissu, koska en tiennyt, miten palautuisin ultrajuoksusta Lofoottien poluille. Palauduin kuitenkin hyvin juoksusta ja jaksoin siis kavuta Lofoottien rinteitä ylös alas nauttien sanoinkuvaamattoman kauniista maisemista. Lofootit näytti muutenkin parhaat puolensa meille, sillä aurinkoinen ja lämmin sää suosi matkaamme. Edeltävien viikkojen sateet näkyivät mutaisina reitteinä vaelluksilamme.
Tässä lyhyt matkakertomus reissustamme. Vaelluksista teen vielä oman postauksen, kunhan ehdin. Sen verran vaelluksista Lofooteilla, että osa lähtöpaikoista oli aika huonosti merkitty ja parkkitilaa oli vähän, mutta onneksi tien varteen sai auton hyvin jätettyä. Reitit taas oli merkitty suhteellisen hyvin. Itse otin reiteistä kuvat kännykkään varmuudeksi, mutta eipä karttaa tarvinnut reitin varrella puhelimesta katsella. Kaikilla reiteillä pystyi myös juoksemaan, joskin ei ihan kaikkia kohtia - tai en ainakaan minä! Tutustuin reitteihin etukäteen 68.north.com kautta.
Hyvin nukutun yön ja kunnon aamupalan jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Kilpisjärveä ja aloitimme lomareissumme Lofooteille. Ajoimme sunnuntaina Hetasta Kilpisjärven kautta Narviikkiin, jossa olimme yötä Scandick Narvikissa. Hotelli on yksi Pohjois-Norjan korkeimmista rakennuksista ja sen 15. kerroksessa sijaitsevasta näköalabaarista oli upeat näköalat Narvikin kaupunkiin ja sitä ympäröiviin vuoriin. Hotelli oli mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvä ja hotellin sijainti oli myös hyvä. Huoneestamme oli upeat näköalat merelle ja vuorille, siitä lisä plussa. Ajokilometrejä tuli 441 kilometriä.
Kilpisjärvellä pidimme pidemmän pysähdyksen ja huiputimme Sallan ( 1029 m). Ylämäkeen kiipeäminen sujui hyvin, mutta alamäki olikin sitten hankalempi tapaus. Sen verran eilinen juoksu siis tuntui, että alaspäin oli vaikea mennä sekä rinnettä että portaita! Kilpisjärvellä täytimme sekä kylmälaukun että auton tankin, kuten oli neuvottu tekemään. Ajomatka meni nopeasti E6 tietä pitkin upeita maisemia ihaillen. Vuoret olivat lumihuippuisia ja jylhiä. Porojakin näkyi reitin varrella useaan otteeseen. Jaloittelimme ajomatkan aikana tasaisin väliajoin ja tietysti myös upeiden maisemien kohdalla. Narviikiin saavuimme illan suussa ja teimme vielä pienen kävelylenkin pienessä tihkusateessa kaupunkiin tutustuen sekä kävimme pizzalla Bella Napolissa. Unta ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä sen verran painoi vielä nutsi ja Sallan valloitus jaloissa ja kehossa.
Hotellissa oli todella hyvä aamupalatarjoilu ja söimmekin maukkaan ja monipuolisen aamupalan ennen kuin lähdimme ajamaan aurinkoisessa ja lämpimässä säässä kohti Lofootteja E10 tietä pitkin. Tänään oli ajo- ja lepopäivä ja ajokilometrejä tuli mittariin 262 kilometriä. Keskinopeus oli noin 60-70 kilometriä tunnissa ja välillä tiet olivat todella kapeita ja mutkikkaita. Pitkiä useamman kilometrin pituisia tunneleita, sekä siltoja mahtui myös matkan varrelle. Ajoimme Narvikista Svolvaeriin ja sieltä vielä Hennigsvaeriin, jossa yövyimme seuraavat kaksi yötä. Varasimme huoneen Airbnb:n kautta. Löysimme kivan ja edullisen majoituksen noin kilometrin päästä kylän keskustasta (yhteystiedot saa minulta tarvittaessa).
Matkalla saimme jälleen ihailla mitä upeimpia maisemia ja vähän väliä olisi tehnyt mieli pysähtyä kuvaamaan ja vain katselemaan jylhiä maisemia. Tauotimme jälleen ajomatkaa tasaisin välein ja söimme eväitä kylmälaukusta.
Pidemmän tauon pidimme Lofoottien pääkaupungissa Svolvaerissa kaupunkiin tutustuen. Illalla taas tutustuimme Henningsvaerin kalastajakylään ja kävimme syömässä rantaravintolassa Fiskekrogenissa. Söimme paistettua turskaa uusien perunoiden kera ja jälkiruuaksi mansikkajuustokakkua, joka oli todella maukasta. Mielestäni ruoka oli hyvää ja tarjoilu pelasi. Voin suositella.
Tiistaina 17.7 olikin sitten vuorossa ensimmäinen vaelluspäivä Lofooteilla. Aamupalan jälkeen pakkasimme eväät reppuun ja ajoimme takaisin Svolvaeriin (24,8 km) ja suuntasimme kulkumme kohti Tjedbergtindin huippua (367 m). Vaellus kesti parisen tuntia ja kilometrejä tuli viisi. Ylhäältä saimme ihailla Svolvaerin kaupunkia, merta ja vuorimaisemaa. Vaelluksen jälkeen kävimme syömässä fiskeburgerit Lofotmat ravintolassa. Burgerit olivat todella hyvät ja palvelu oli nopeaa. Voin suositella.
Illalla vuokraisäntämme järjesti tyttöystävänsä kanssa meille parin tunnin kalastusretken. Kalaonni oli suotuisa ja koukkuun tarttui makrilli, turska ja kaksi koljaa. Illalliseksi olikin sitten itse ongittua ja paistettua kalaa uusien perunoiden kanssa. Oli kaunis ja lämmin päivä.
Keskiviikkona 18.7 suuntasimme matkamme kohti Reineä, jonne oli noin 114 kilometriä Henningsvaerista E10 tietä. Matkalla pysähdyimme Lofoottien kauneimpaan kalastajakylään Ballstadiin. Kylä oli kaunis ja suosittelen poikkeamaan.
Matkalla Reineen poikkesimme myös vaeltamaan Rytenille (543 m) ja Kvalvikan valkoisen hohtavalle rannalle. Vaellus kesti nelisen tuntia ja kilsoja tuli 10 kilometriä. Maisemat olivat todella upeat ja tämä oli ehdoton suosikki kohteeni. Suosittelen!
Vaelluksen jälkeen ajoimme Reineen, jonka meri- ja vuorimaisemat vangitsivat katseen. Miten ihania punaisia ruhokattoisia mökkejä vieri vieressä. Seuraavat kaksi yötä vietimme Reine Rorbuerin ruohokattoisessa punaisessa kalastajamökissä meren äärellä. Vähän oli hintava vaihtoehto ja vielä ilman aamupalaa, mutta maisemat olivat upeat ja mökki ihana. Lofooteilla on useita kalastajakyliä, joista löytyy punaisia mökkejä (Rorbur). Mökkejä on vuokrattavana erikokoisia ja hinnat vaihtelevat mökin koon mukaan. Meidän mökki kätki sisäänsä makuuhuoneen, kylpyhuoneen ja tupakeittiön sekä parven. Mökkimme oli sisustettu kalaverkoin ja lamput olivat tehty ämpäreistä ja saaveista, todella idyllinen mökki.
Päivällisen söimme hotellin Gammelbua ravintolassa. Ateria ei ollut mikään nautinto, mutta menetteli. Alkuruuaksi otimme valasta salaatin ja puolukkahillon kera ja pääruuaksi turskaa sekä lammasta. Jälkiruuaksi haimme pehmikset läheisestä kioskista. Jätski oli ruokailun parasta antia. Yllätyin matkalla siitä, että Norjassa kalaruuat eivät olleet niin hyviä kuin kuvittelin. Islannin kalaruuat vievät kyllä selkeän voiton. Uni ei meinannut tulla silmään, kun ihailin upeaa meri- ja vuorimaisemaa mökkimme ikkunoista. Jälleen aurinkoinen ja lämmin sää suosi meitä.
Torstaina 19.7 suuntasimme kulkumme aamupalan jälkeen Munkbun valloitukseen. Reitin korkein kohta 510 metriä ja Munkan huippu olisi ollut 775 metrissä. Sinne emme kuitenkaan lähteneet sumussa ja sateessa kipuamaan. Munkan valloitus jäi siis ensi kesään! Aamulla aloittaessamme vaellusta oli sumuinen sää ja pilvet olivat todella alhaalla. Välillä tihkutti vettä, mutta alaspäin tullessa sää muuttui jälleen aurinkoiseksi. Matkaa tuli 12 kilometriä ja aikaa kului noin viitisen tuntia ja risat. Ajoittain reitti oli vaikeakulkuista.
Vaelluksen jälkeen ajoimme saaren perimmäiseen kylään Å:hon, jonne E10 tie päättyy. Å oli pieni ja symppaattinen kalastajakylä punaisine mökkeineen ja kalastaja veneineen. Väsyneinä ja nälkäisinä ajoimme mökkillemme ja suihkun jälkeen suuntasimme fiskeburgerille Vertshuset Lanterneen. Laterna oli idyllinen. Burgeri oli hyvä ja majoneesi myös, mutta viinilasissa ja olut-tuopissa oli koossa eroa!
Perjantaina 20.7 olikin aika jättää hyvästit Lofooteille. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja reppuun retkieväät, sillä ennen kotimatkaa teimme vielä yhden vaelluksen. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa Reinebringen tai Tindstinden. Päädyimme Tindstindenille (490 m) ja jätimme Reinebringenin ensi kesään. Reitti alkoi samasta paikasta kuin eilinen Munkbun reitti, joten alkumatka oli tuttua polkua. Teimme noin 7 kilometrin lenkin, johon meni aikaa kaksi ja puoli tuntia. Maisemat olivat jälleen taattua Lofoottia ja aurinkoinen sekä lämmin sää suosi jälleen vaellustamme. Ihan huipulle emme ehtineet, sillä meidän oli ehdittävä laivaan, joka lähti klo 14.45 Moskanesista kohti Bodota. Ennen laivajonoon menoa haimme vielä Vertshuset Lanternesta fiskeburgerit matkaevääksi, sillä nälkä kurni vatsaa vaelluksen jälkeen.
Olimme varanneet laivapaikan etukäteen ja se kannatti, sillä kaikki autot eivät mahtuneet laivaan (TorghattenNord). Päätimme lyhentää kotimatkaa kolmen tunnin laivamatkalla. Yöksi jäimme Bodon kaupunkiin ja yövyimme Scandic Havetissa. Hotelli oli lähellä keskustaa ja sen 16. kerroksen ravintolasta ja baarista avautui 360 asteen upeat näköalat kaupunkiin, satamaan ja merelle. Illalla tutustuimme kävellen kaupungin keskustaan ja satamaan sekä kävimme pizzalla. Uni tuli jälleen nopeasti päivän vaelluksen ja merimatkan jälkeen.
Launtaina 21.7 lähdimme ajamaan kotiin päin aamupalan jälkeen. Hotellin aamupala oli jälleen monipuolinen ja runsas. Kotiin päin ajoimme ensin E6 ja E4 teitä kohti Luleåta ja sieltä E4 tietä Haaparantaan ja edelleen E8 tietä Ouluun, jossa olimme seuraavan yön Sokos Hotel Arinassa. Illalla kävimme vielä jaloittelemassa Oulun keskustassa ja päivällisen söimme Amarillosssa. Ruoka oli maukasta ja tarjoilu pelasi. Voin suositella sekä hotellia että Amarilloa.
Maisemat matkalla olivat upeita ja matkan aikana bongasimme tien varresta hirven, minkin, ketun ja poroja. Suosittelen tankkaamaan auton Norjan puolella, sillä ensimmäinen huoltoasema Ruotsin puolella on vasta napapiirin kohdalla. Matkaa Bodosta Ouluun kertyi noin 770 kilometriä ja kymmenen tuntia meni autossa istuessa.
Sunnuntaina 22.7 ajoimme vielä Oulusta kotiin Tampereelle noin 476 kilometriä. Alkumatkan ajoimme vesisateessa, mutta mitä lähemmäs kotia tulimme, sitä kuumemmaksi ja aurinkoisemmaksi keli muuttui.
Lofootit tarjoavat monelaista aktiviteettia ja varmasti jokaiselle löytyy jotakin. Suosittelen pakkaamaan matkaan mukaan vaelluskengät tai polkujuoksukengät, sillä reittejä on monenlaisia ja maisemat upeat. Pyöräilijöitä näkyi myös paljon matkan varrella ja kylistä oli mahdollista vuokrata kajakkeja tai sup-lautoja. Minusta Lofootit olivat mahtava kokemus ja maisemat olivat parhaat, jotka olen tähän mennessä nähnyt. Islanti jäi nyt toiseksi. Haluan ehdottomasti matkustaa uudestaan Lofooteille, sillä paljon jäi vielä nähtävää, useita vaellusreittejä kulkematta ja huippuja huiputettavaksi.
