Nuts Ylläs Pallas 55 km - ihanat & kamalat kilometrit!

Luin viime kesänä juoksukertomuksia Nuts Ylläs Pallas juoksuista ja juttuja lukiessa iski kipinä omasta osallistumisesta. Kisaan löytyi kolme eri reittivaihtoehtoa; 30, 55 ja 134. Päädyin 55 kilometriin, koska 134 kilometriä tuntui liian pitkältä ja 30 kilometriä taas liian lyhyeltä monien maratoonien jälkeen. Ilmoittautumisen laitoin sisään jo viime syksynä ja todellinen treenaaminen kohti nutsia alkoi Helsinki City Maratonin jälkeen toukokuussa. Kesäkuun juoksulomalla juoksemani 63,5 kilometrin matka Spartasta Kalamataan antoi tsemppiä ja uskoa kohti Nutsia. Sain juoksulomalla myös hyviä vinkkejä Liukan Mikolta ja Murtomaan Tuomakselta Nutsia ajatellen.

Saavuimme mieheni kanssa Äkäslompoloon torstaina, sillä mieheni osallistui perjantain 30 kilometrin matkalle. Torstai iltana kävimme vielä testaamassa pienen pätkän 30 kilometrin reittiä pitkän ajomatkan jälkeen. Ja kylläpä lenkki teki hyvää noin 10 tunnin istumisen jälkeen.

Perjantaina nukuimme pitkään ja aamupalan jälkeen haimme numerot ja haistelimme hieman kisatunnelmaa lähtöalueella. Saatuani mieheni matkaan klo 16.00, tein viiden kilometrin kevyen lenkin ja kannustin 30 kilometrin juoksijoita hotellimme edestalla. Samalla myös oma kisafiilis alkoi nousta ja pientä jännitystäkin alkoi olla. Illalla pakkasin omat kisavarusteeni kuntoon. Säätiedotus lupasi vaihtelevaa säätä kisapäivälle, joten vaatetus tuotti hieman päänvaivaa. Lopulta päädyin juoksemaan puolipitkissä juoksutrikoissa ja t-paidassa. Energiapuoli oli helppo pakata juoksureppuun, sillä varustus oli sama kuin kesäkuun ultrajuoksussa eli vettä, energiajuomaa, cokista, sipsejä ja energiageelejä. Eväänä oli myös pieni pussi karkkia ja rusinoita. Ajatuksena oli tankata tasaisesti noin 20 minuutin välein.

Nukuin vähän huonosti yön, sillä tuleva juoksu vähän jännitti. Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan Äkäslompolosta tihkusateessa kohti Pallasta, jonne saavuimme porosaattueessa. Kisa-alueella oli jo täysi tohina päällä saapuessamme sinne. Jännitystä ja odotusta oli selvästi ilmassa. Tein perusrutiinit ja otin "pakolliset" kuvat ennen kuin siirryin lähtöalueelle.

Nuts Ylläs Pallas oli ensimmäinen polkujuoksukisani ja hieman minua hirvitti ja jännitti lähtöviivalla, mihin olin itseni laittanut ja mitä mahtoikaan olla edessä seuraavien tuntien aikana. Ainoana tavoitteena oli päästä ehjänä maaliin ja nauttia upeista maisemista. Ajatuksenani oli kävellä ylämäet ja juosta alamäet sekä tasaiset osuudet tilanteen mukaan.

Lähtöviivalla oli mahtava, joskin jännittynyt tunnelma. Malttamattomana odotin lähtökäskyä pienessä tihkusateessa 592 juoksijan kanssa. Naisia lähti matkaan 244 ja miehiä 349. Lähtoalueella Maija linkki blogiin ja Sini linkki blogiin, jotka ovat somesta tuttuja, bongasivat minut. Oli kiva tehdä tuttavuutta muutenkin kuin somen kautta. Minä en olisi heitä tunnistanut lähtötäpinöissäni, mutta onneksi Maija tunnisti minut! Aalto liikkeelle ja sitten töötistä matkaan kohti Hettaa. Juoksin alkumatkan Maijan kanssa, koska meidän juoksusuunnitelma tuntui olevan samanlainen ja vauhtikin tuntui menevän yksiin.

Ensimmäinen nousu Taivaskerolle (809 m) vei yllättävän paljon aikaa ja oli raskaampi ja kivikkoisempi kuin olin kuvitellut. Onneksi maltoin kävellä ja pitää vauhdin rauhallisena. Nousu sujui mukavasti jalkoihin katsoessa ja Maijan kanssa jutellessa. Nousun jälkeen alamäessä edettiinkin sitten jo reippaampaa tahtia ja välillä vauhti nousi vähän liiankin lujaksi, eivätkä jalat meinanneet pysyä vauhdissa mukana. Ensimmäiset viisi kilometriä meni kuin hujauksessa, mutta sen jälkeen tuntui, ettei matka etene ollenkaan. Maratoonarin askeleeni tuntui olevan vähän matala kivikkoihin, mutta vähitellen löysin jonkinlaisen askelrytmin. Juoksemiseni ei välttämättä ollut mitään kaunista katseltavaa, mutta eteenpäin mentiin. Maisemat olivat juuri niin upeat, kuin oli kehuttu, mutta enemmän kyllä joutui katsomaan jalkoihin kuin ehti maisemia ihailla.

Kymmeneen kilometriin rajapyykin saavutin hyvävoimaisena. Pari kertaa kompuroin kivikossa ja kerran jalka tarttui puun juureen tai oksaan ja tein tuttavuutta maaperän kanssa. Ei muuta kuin ylös ja matka jatkui. Tuntui, että kävellen pääsin etenemään nopeammin kuin juosten. Lumikeron huippu oli noin 17 kilometrin kohdalla ja siinä oli ihan pakko ottaa muutamat kuvat. Lumikeron huipulla Maija jäi hoitamaan orastavia rakon alkuja ja yhteinen matkantekomme päättyi. Kahteen kymppiin saavuin edelleen hyvävoimaisena. Etenin edelleen kävely-juoksu periaatteella. Vähitellen jaloissa, etenkin etureisissä alkoi matkanteko tuntua, mutta mitään suurempaa ongelmaa ei matkan aikana ollut.

Tankkasin tasaiseen tahtiin noin 20 minuutin välein vuorotellen vettä ja energiajuomaa. Geelejä otin ylämäessä, jos oli tarvetta. Keli oli todella lämmin ja hiostava koko matkan ajan, joten hikoilu oli sen mukaista ja nestettä kului enemmän kuin olin ajatellut. Onneksi välillä kävi vilvoittava tuulenvire.

Hannunkurun huoltoon matka tuntui kestävän ikuisuuden. Huoltopisteellä en turhia aikaillut, vaan otin nopeasti banaanin ja muutaman palan suklaata sekä täytin lötköpullon energiajuomalla. Vettä minulla oli vielä riittävästi juomarakossa. Matka jatkui nopeasti eteenpäin kevyttä hölkkää. Edessä oli nyt enemmän pitkospuita ja juostavaa polkua, joten annoin vauhdin kasvaa, kun ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin. Tämä tietysti kostautui ja otin toisen kosketuksen maaperään. Ei muuta taaskaan, kuin ylös ja matka jatkui.

Pyhäkerolle noussu sujui reipasta kävelyä yhdessä saksalaisen Johannan kanssa jutellessa ja juoksumatkakokemuksia vaihdellessa. Nousu oli pitkä, mutta helpompi kuin olin kuvitellut. Huipulla oli jälleen otetettava muutama kuva ja ihailtava kaukana leiskuvia salamoita. Alaspäin juoksin rennosti ja vauhdin lisääntyessä otin kolmannen ja viimeisen kosketuksen maaperään. Taas nopeasti ylös, muutama kävelyaskel ja sitten juosten eteenpäin.

Seuraavaan huoltoon juoksentelin pitkin ja poikin juurakoita ja kiviä. Reitille mahtui myös muutamia pitkospuuosuuksia. Matka tuntui jälleen ikuisuudelta kohti huoltoa. Johtuikohan väsymyksestä? Lopulta kuitenkin savuin huoltopisteelle. En malttanut taaskaan viipyä huoltopisteellä, vaan nappasin jälleen nopeasti muutaman suolakurkun ja vihreitä kuulia sekä täytin energiajuomalla lötköpullon. Vettä oli edelleen riittävästi loppumatkaa varten. Vihreät kuulat huoltopisteellä oli ihana ja makoisa yllätys.

Huollon jälkeen oli ihana juosta hiekkatietä pitkin, joskin hiekka oli niin pehmeää, että se vei välillä enemmän taakse kuin eteenpäin. Jatkoin edelleen ylämäet kävellen ja alamäet sekä tasiset osuudet juosten. Juoksin muutaman kilometrin jopa 5:30 kilometrivauhdilla!

Odotin asfalttiosuuden alkamista, sillä siitä oli maaliin enää 4,8 kilometriä. Tarkoituksena oli lisätä vauhtia, mutta toisin kävi. Jalat menivät asfaltilla tukkoon ja jatkoin matkaa juoksu-kävelyä kohti maalia. Se siitä asfalttiosuuden loppukiristä!

Maalin nähdessäni sain vielä yhden vaihteen päälle ja otin loppukirin. Muutamat ohitukset irvistäen ja riemunkiljahdus maaliviivalla. Mikä ihana tunne ja helpotus, kun ylitin maaliviivan. Maaliin saavuin ajassa 8:24:10 ja matkaa kertyi noin 57 kilomteriä. Olin väsynyt, helpottunut ja onnellinnen. Ensimmäinen ajatus oli: olipa rankka reissu, mutta tulipa tehtyä. Tuloksia tukiessani huomasin. että olin 227. maaliin tullesta naisesta 45. ja omassa ikäryhmässäni olin toinen eli ihan hyvä suoritus ensikertaliselta. Saaliina kolme kaatumista & tutustumista maaperään, pohkeissa parikymmentä mäkäräisen paukamaa ja muutama rakko varpaiden välissä sekä mutaiset jalat eli pienillä vahingiolla selvittiin urakasta. Saunan ja suihkun jälkeen maistui ruoka hyvältä.

Kuvat 1 ja 2: Juha saastamoinen/ Onevision.fi

Kiitos järjestäjille loistavasta tapahtumasta ja hyvistä järjestelyistä. Kiitos myös juoksijoille hyvästä tsemppauksesta ja yhteishengestä. Yhdessä taivallettiin matkaa toisiamme kannustaen ja auttaen.

Juoksu sujui paremmin kuin osasin odottaa, mutta reitti oli raskaampi kuin odotin. Kuntoni oli hyvä ja ylämäet jaksoin kipittää tehokkaasti ylös, mutta alamäkitekniikassa olisi vielä hiottavaa. Seuraavaa polkujuoksua varten on treenattava vielä enemmän poluilla ja etenkein alamäkijuoksua on harjoiteltava!

Nuts Ylläs Pallas oli upea kokemus ja eiköhän meikäläinen löydä lähtöviivalta myös ensi vuonna! Olen nimittäin sen verran yllytyshullu!

Miten sinut Nuts Ylläs Pallas juoksusi sujui?

-pia-

Kesäkuun treenit

Kesäkuuhun mahtui treenien lisäksi arkista aherrusta, opiskelua, juoksuloma Kreikassa ja Hölkkä-liivilenkkien ohjauksia sekä juhlahumua kummipojan rippijuhlien ja juhannuksen merkeissä.

Kuva: Mikko Liukka

Kesäkuussa oma yritykseni otti jälleen askeleen eteenpäin. Nettisivuni valmistuivat ja samalla myös blogini siirtyi nettisivujeni alle blogbostista. Käyntikortitkin saapuivat viimein monen mutkan kautta. Paljon on ollut uuden opettelua.

Sain suoritettua Firstbeat Hyvinvointianalyysin käyttäjäkoulutuksen ja nyt voin tehdä hyvinvointianalyysejä siitä kiinnostuneille. Hyvinvointianalyysi kuvaa palautumisen riittävyyttä ja auttaa tunnistamaan stressaavat tekijät työssä ja vapaa-ajalla. Pienilläkin muutoksilla voi parantaa omaa hyvinvointia merkittävästi. Hyvinvointianalyysi arvioi unen laatua ja riittävyyttä sekä auttaa löytämään ratkaisun paremman palautumisen saavuttamiseksi. Analyysin avulla näkee, mitkä ovat keskeisiä kuormitustekijöitä omassa arjessa, mikä auttaa palautumaan ja millaiset ovat liikunnan vaikutukset. Hyvinvointianalyysi kertoo, oletko riittävän aktiivinen ja onko harjoittelusi riittävän tehokasta saadakseen aikaan positiivisia terveysvaikutuksia ja kohottaakseen kuntoasi.

Kesäkuu alkoi Vauhtisammakon järjestämällä juoksulomalla Keikan Kalamatassa. Viikkoon mahtui niin juoksua kuin löhöilyä, hyvää ruokaa ja uusia tuttavuuksia sekä upeita elämyksiä. Juoksukilsoja tuli viikon aikana 120 km ja ensimmäinen ultrajuoksukin 63,5 kilometriä tuli kipitettyä. Nousuennätyskin tuli rikottua lomaviikolla kahteen kertaan ensin ylämäkitreenin yhteydessä (500 ) ja sitten ultramatkan lomassa (1317 m). Viikon aikana sain nauttia upeista vuori- ja merimaisemista, ja kyllä niissä silmä lepäsikin! Lämpö ja aurinko taas sivelivät kehoa ja mieltä. Voit lukea lisää juoksulomasta edellisestä postauksesta.

Juoksuloman jälkeen pidin kevyemmän palauttavan juoksuviikon ja juoksulenkit vuorottelivat lepo- ja venyttelypäivien kanssa. Juoksu kulki tosi hyvin leiriviikon jälkeen ja juokseminen tuntui tosi helpolta ja kevyeltä. Viikkoon mahtui myös kaksi Hölkkä-liivilenkin ohjausta, joista toinen oli ilmainen yhteislenkki Pyynikillä ja toinen erään yrityksen tyky-päivän liikuntajuttu. Keskiviikkona kokeilin kuumakivihierontaa, jonka sain lahjaksi työpaikaltani ja kylläpä hieronta teki hyvää juoksulomaviikon jälkeen. Olo oli ihanan rauhallinen ja rentoutunut. Lauataina oli lepopäivä, sillä olimme koko perheen voimin juhlistamassa kummipoikani ripille pääsyä hyvän ruuan ja seurustelun merkeissä. Sunnuntaina astuin taas ruotuun ja juoksin 21 kilometrin lenkin. Kilsoja kertyi viikon aikana 47,5 kilometriä.

Kuvat: Hölkkä-liivi

Pidin vielä viikkolla 25 kevennetyn harjoitusviikon. Juoksin kolme lenkkiä ja osallistui venyttelytunnille. Juhannusta vietin perinteiseen tapaan mökillämme Nauvossa. Mökille lähtiessä päätin jättää juoksukengät kotiin ja nauttia tällä kertaa juhannuksesta luonnossa kaikessa rauhassa kävellessä, levätessä ja hyvää ruokaa syödessä. Juhannuspäivänä teimme vene- ja eväsretken läheiselle luodolle ja kiersin myös saaren ympäri kaikessa rauhassa merimaisemasta nauttien. Kilsoja viikolla tuli yhteensä vain 45,5 kilometriä.

Juhannuksen jälkeen palasin taas ruotuun, sillä kroppa kaipasi jo kunnon treeniä. Viikkoon mahtui neljä juoksulenkkiä, joista yksi oli reipas 10 kilometrin lenkki, kaksi oli peruskestävyslenkkiä ja yksi oli mäkitreeni. Juoksu kulki edelleen hyvin ja oli lennokasta. Jotenkin tuntuu siltä, että juoksuloman jälkeen olen löytänyt oikean rytmin juoksuuni ja tasapainon harjoittelun ja levon välille. Juokseminen on ollut nyt jotenkin rentoa ja helppoa. Venyttelytunneille en ole ehtinyt työn lomasta, joten venyttelyt jäi aika vähiin koko kesäkuun ajan. Viikolla kuvattiin Hökkä-liivi materiaalia. Kuvausten lomassa sain hyvän mäkitreenin aikaan, kun kuvasimme mäkitreenin liikepankkia.

Kesäkuuhuni on kuulunut jo seitsemän vuoden ajan diabeetikkolasten liikuntaleirin järjetäminen ja ohjaaminen ja se on yksi kesän kohokohdistani. Leiri oli tänä vuonna kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Varalan Urheiluopistolla ja leiriohjelmassa oli monipuolista liikuntaa sekä sisällä että ulkona. Tänä vuonna leirillä oli kolmetoista 9-12-vuotiasta lasta, joista tyttöjä oli kymmenen ja poikia kolme. Sekä lapset että minä pääsimme tutustumaan suppauksen, melonnan ja parkourin saloihin palloilun ohella. Leirit ovat hoitovastuun takia raskaita, mutta aina yhtä kivoja ja antoisia. Juoksukilsoja tuli viikon aikana yhteensä 49 kilometriä.

Helsinki City Maratonin jälkeen suunnittelin itselleni uuden harjoitusohjelman kohti Nuts Pallasta. Viikko-ohjelmassa oli 3-5 hidasta 10-21 kilometrin peruskestävyyslenkkiä, 1-2 reipasta 5-10 kilometrin lenkkiä ja mäkijuoksua. Harjoittelu on sujut edelleen hyvin ja suunnitelman mukaan, eikä terveysongelmia ole ollut. Juoksuloma ja Hölkkä-liivilenkkien ohjaukset toivat myös kivaa vaihtelua harjoitteluun. Kilsoja kesäkuussa tuli 294 kilometriä.

Nuts Pallakseen on aikaa enää kaksi viikkoa ja nyt alkaa harjoittelun keventäminen. Juoksuloman 63,5 kilometrin juoksu antoi hyvää vahvistusta ja uskoa Nuts Pallaksen 55 kilometrin urakkaan. Juoksulenkit lyhenevät ja lepopäiviä tulee lisää. Näillä harjoitteluilla ja eväillä kohti Nuts Pallasta. Oletko sinä tulossa Nuts Pallakselle?

-pia-

Leiripäiväkirja juoksulomalta!

Maanantaina 4.6 koitti vihdoin Vauhtisammakon järjestämä juoksuloma Kreikassa. Hieman oli lähdön hetkellä perhosia vatsassa, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, mihin olin pääni pistämässä eli mihin olin lähdössä ja keiden kanssa. Leirin vetäjät Anni ja Mikko Liukka olivat tuttuja kasvoja instagramin ja blogien kautta, mutta muista lähtijöistä minulla ei ollut mitään tietoa. Matkaan lähti parikymmentä eri-ikäisiä naista ja miestä erilaisine juoksutaustoineen. Tapasin leiriporukan lentokentällä ja siitä alkoi yhteinen leirimatkamme kohti Kreikkaa. Lento Ateenaan kesti vajaa neljä tuntia ja Ateenasta siirryimme vielä bussilla noin 270 kilometrin päähän Peloponneksen niemimaalle noin 54 000 asukkaan Katamalaan, jonne saavuimme puolilta öin. Huonekaveriksi sain Emman, joka oli myös Tampereelta.

Tiistaina 5.6 heräsin ennen herätyskellon pirinää ja aamupalla olin jo klo 7.00 maissa. Oi miten ihanaa oli nauttia aamupala terassilla auringon paisteessa kaikessa rauhassa nauttien vuori- ja merimaisemasta.

Leiriohjelmassa oli tänään kaksi harjoitusta. Aamupäivällä juoksimme noin 6 kilometrin lenkin Katamalan kaupunkiin tutustuen. Lenkin aikana sai hyvän käsityksen kaupungista, sen muutamista nähtävyyksistä, ravintoloista ja kaupoista. Lenkin lomassa pysähdyimme kuvaamaan ja katsastamaan paikkoja.

Lenkin jälkeen söin huoneen parvekkeella pienen välipalan ja sitten olikin jo päivän toisen treenin vuoro.  Ohjelmassa oli avaavaharjoitus läheisellä urheilukentällä. Mikon johdolla otimme lyhyitä avaavia vetoja ja treenin jälkeen siirryimme vielä venyttelemään nurmelle. Ihmeen hyvin vedot kulkivat eilisen matkapäivän jälkeen ja venyttely tuntui autuaalliselta auringon paisteessa, joskin kuiva nurmi vähän kutitteli hikistä ihoa! Juoksuporukkamme taisi olla aikamoinen nähtävyys kentällä, kun kentän pitäjäkin innostui ottamaan meistä ryhmäkuvan.

Kuvat 1 ja 3: Tuomas Murtomaa

Treenin jälkeen kutsui suihku ja sitten suuntasimme Emman kanssa kulkumme rannalle.  Kävelimme ja löhöilimme muutaman tunnin rannalla auringosta ja lämmöstä nauttien. Talviturkkikin tuli siinä samassa heitettyä kirkkaaseen Välimereen. Illalla oli vielä yhteinen lounas hotellilla ja samalla kävimme läpi tulevan viikon leiriohjelman. Unta ei tarvinnut kauan odottaa, sillä sen verran painoi lyhyt yöuni, lämmin sää ja päivän treenit.

Keskiviikkona 6.6 herätyskello soi klo 6.30, sillä aamupalan jälkeen oli vuorossa yhtäjaksoinen ylämäkitreeni kohti Kalamatan liitovarjotukikohtaa. Tämä oli treeni, joka mietitytti minua eniten Tie Spartaan treenin kanssa. Kuntoni ei niinkään mietityttänyt, vaan tuo nouseminen noin 500 metriin, sillä vastaavaa nousua en ole aiemmin tehnyt. Kevyempi ryhmä lähti matkaan Annin johdolla klo 7.30 ja kovempi ryhmä, jossa myös minä juoksin, lähti matkaan Mikon johdolla klo 8.30.

Juoksimme ensin rantakatua pitkin ja noin 5 kilometrin kohdalla pidimme juoma- ja jätskitauon ja siitä sitten lähtikin kipuaminen ylös vuorelle. Mitä ylemmäs pääsimme, sitä upeammat olivat maisemat alas kaupunkiin ja merelle. Matkalla bongasin kauniita kukkia, ihania puutarhoja ja oliviipuutarhoja tai oikeastaan olivipuumetsiä. Juoksemisesta ei meinannut välillä tulla mitään, kun piti ihailla maisemia, kukkien väriloistoa ja ottaa kuvia. Ekana lähtenyt ryhmä näki myös käärmeen tiellä. Huoltoautosta saimme muutaman kerran matkan aikana lisäevästä ja vilvoittavaa vettä niskaan. Yllättävän helposti matkan teko sujui ja ryhmältä sai hyvää tsemppiä juoksuun. Meikäläisellä oli sen verran juoksuintoa, että olisin jatkanut matkaa vielä käännöspaikan jälkeekin, mutta onneksi Anni piti kuria. Paluu alaspäin olikin sitten helppoa rullausta. Juoksua tuli 23 kilometriä ja hotellille palasimme puolen päivän jälkeen. Kiva treeni ja upeat maisemat!

Kuvat 2 ja 3: Tuomas Murtomaa

Kuva 1: Anni Liukka

Suihkun ja lounaan jälkeen siirryin nauttimaan olostani rannalle ja välillä tuli pulahdettua vilvoittavaan veteen. Kylläpä kylmä vesi teki hyvää rasittuneille jaloille. Ennen päivällistä kävin Emman ja Minnan kanssa kävelylenkillä satamassa ja läheisessä puistossa. Päivällisen jälkeen teimme vielä lyhyen kävelylenkin rantakadulla ennen kuin nukkumatti kutsui.

Torstaina 7.6 olikin jälleen kahden treenin päivä. Olin taas tikkana aamupalalla heti klo 7.00 ja klo 10.30 ohjelmassa oli kevyt vauhtileikittelylenkki rantatietä pitkin kohti Messiniä. Matkaan lähdimme satamasta, johon myös lenkiltä palasimme. Reitti oli tasainen ja itselleni tuli mittariin 17 kilometriä. Reitti kulki pitkin maaseutua ja reitin varrella olikin paljon peltoja, luonnonkukkia ja erilaista asutusta, hienompaa ja vähemmän hienoa. Juoksin kääntöpaikalle noin 5.50-6.10 kilometrivauhtia välillä maisemia kuvaten. Paluumatkalla nostin vauhdin 5.20-5.30/ kilometri, koska juoksu tuntui kevyeltä ja helpolta. Paluumatkalla hotellille kuvasimme vielä graffiitteja satama-alueella ja upeita kuvia tulikin! Lenkin jälkeen tuttuun tapaan suihku, lounas ja rannalle löhöilemään.

Kuvat 1 ja 3: Tuomas Murtomaa

Kuva 3: Tuomas Murtomaa

Kuvat: Anni Liukka

Illalla oli vuorossa vielä kevyitä vetoja ja venyttelyt urheilukentällä. Vedot olivat yllättävän tahmeita omalta osaltani. Jalat kyllä toimivat, mutta hengitys ei oikein toiminut, mutta tulipa juostua. Venyttely tuntui jälleen hyvältä ja rentouttavalta auringon lämmittäessä kehoa ja silmien levätessä  upeassa vuorimaisemassa. Päivällisen jälkeen teimme Emman kanssa jälleen pienen kävelylenkin rantakadulla. Uni tuli jälleen nopeasti. Taisipa lause jäädä kesken, kun nukahdin!

Kuva: Tuomas Murtomaa

Perjantaina 8.6 oli ohjelmassa pelit ja leikit satamassa. Ennen kuin pääsimme leikkimään, juoksimme pienen aamulenkin aallonmurtajalle ja otimme tietysti "pakolliset" instakuvat.

Kuva 3: Tuomas Murtomaa

Leikkituokion jälkeen oli ohjeistus Tie Spartaan reissusta ja, jos ei aiemmin Spartan reissu jännittänyt, niin nyt alkoi jännitys tiivistyä, jopa kauhistuttaa. Edessä siis 53 kilomtriä Spartasta Kalamataan vuoriston halki. Meikäläinen ilmoitti olevansa "hölmö", joka yrittää juosta koko matkan muutaman muun hölmön kanssa.

Kuvat: Tuomas Murtomaa ja Anni Liukka

Loppupäivä kuluikin tutustuen vanhaan kaupunkiin, kauppoja kierrellessä ja huomista juoksua varten tankatessa. Aikalailla tuli käveltyä, kun hotellille tullessa oli yli 20 000 askelta mittarissa. Illalla oli ohjelmassa venyttelyt sataman laiturilla. Oli muuten aika makea venyttelypaikka!

Päivällisen jälkeen siirryin huoneeseen pakkaamaan seuraavan päivän juoksuvarusteita. Pientä pähkäilyä, mitä evästä ottaa mukaan ja kuinka paljon. Onneksi meillä on kaksi huoltoautoa käytettävissä, joten pakkasin ylimääräistä evästä kaiken varalta. Nukkumaan yritin mennä ajoissa, mutta seuraavan päivän urakka kummitteli ajatuksissa, eikä uni meinannut tulla millään. Mietin, miten selviän 53 kilometristä, kun pisin juoksemani matka on 42 kilometriä. Myös ylämäki osuus mietitytti. Helllettä en niinkään pelkää, koska olen tottunut juoksemaan lämpimässä ja pidän lämpimässä juoksemisesta. Jossain vaiheessa kuitenkin uni tuli silmään ja nukahdin.

Lauantaina 9.6 oli sitten se odotettu juoksupäivä ja edessä 53 kilometrin ultramatka, josta tulikin lopulta 63,5 kilometrin urakka! Herätyskello soitti aamulla jo 5.40. Ennen aamupalaa  sekoitin vielä urheilujuomat valmiiksi ja pakkasin ne reppuun. Aamupala ei oikein maistunut, mutta syötävä oli.

Osa porukasta lähti bussilla kohti Spartaa ja osa huoltoautojen kyydissä. Meikäläinen hyppäsi bussin kyytiin klo 6.30 ja niin alkoi matka kohti Spartaa.

Kuvat: Tuomas Murtomaa

Kuva 3: Tuomas Murtomaa

Kuvat 2 ja 3: Tuomas Murtomaa

Kuvat: Tuomas Murtomaa

Kuva 3: Mikko Liukka

Starttasimme matkaan kuningas Leonidan patsaalta klo 9.00 maissa, jotta ehtisimme juosta mahdollisimman pitkälle ennen lämpötilan nousua. Ensin juoksimme kaupungin läpi ohi kahviloiden, kauppojen ja asuinalueiden loivaa ja jyrkempää ylämäkeä. Vähitellen maisemat muuttuivat yhä vehreimmiksi ja ylämäet jyrkemmiksi. Kyllä silmä jälleen lepäsi kauniissa vuorimaisemissa! Energiatankkauksia pidimme noin 20 minuutin välein ja isompia huoltotaukoja tuli matkan aikana 4, jos laskin oikein. Osa juoksijoista huilasi aina muutaman kilometrin huoltoauton kyydissä ja jatkoi sitten matkaansa voimia säästääkseen. Oma juoksu tuntui alusta asti yllättävän helpolta ja kilometrit taittuivat ihan huomaamatta rupatellessa ja maisemia ihaillessa.

Saavutimme 1317 metrin noin 20 kilometrin jälkeen ja samalla monelle meistä juoksijoista syntyi uusi nousuennätys. Nousuosuuden jälkeen alkoi odotettu alamäkiosuus ja askeleen rullatessa vauhti nousi kuin huomaamatta ja myös maisemat sen kuin paranivat. Matkan varrelle sattui myös mielenkiintosia paikannimiä, kuten Tripi ja Lada. Maraton taittui edelleen hyvissä voimissa ja aloin jo odotella matkaennätystäni eli 43 kilometrin ja 50 kilometrin rajapyykkejä. Vähän ennen Ladaa tajusimme, että juoksua tuleekin yli 60 kilometriä. Ensin tuli kauhu, miten selviän urakasta, mutta sitten ajattelin, että saanpahan juosta koko rahan edestä! Onneksi juoksu tuntui tuossa vaiheessa edelleen helpolta. Ennen Katamalaan laskeutumista jouduimme kipuamaan vielä yhden serpenttiininousun ja sen päällä noin 52 kilometrin kohdalla liuhui Kreikan lippu. Ja tietysti siinä kohtaa piti pysähtyä ottamaan kuvia. Kuvaussession jälkeen oli mukava rullata alas kohti kaupunkia ja laskea kilometrikylttejä, joiden toivoin olevan oikeissa kohdin. Juoksimme kaupungin halki satamaan ja rantakatua pitkin hotellille. Ohjaajien lisäksi meitä oli kolme kovaa mimmiä, jotka juoksimme koko matkan Spartasta Kalamataan 63,5 kilometriä.

Kuva 3: Anni Liukka

Saavuin onnellisena, tyytyväisenä ja väsyneenä hotellille 8 tunnin + risat urakan jälkeen. Ensimmäinen ultramatka takana ja ihan hyvällä juoksemisella. Juoksu oli yllättävän helppoa, eikä missään vaiheessa ollut ongelmia. Olin ihmeissäni, miten helpolta juoksu tuntui ja miten hyvin se sujui. Ilman huoltoautoja homma olisi ollut toisenlainen ja varmaan myös vaikeampi. Iso kiitos siis  huoltojoukoille. Myös ryhmän ja ohjaajien tuki & tsemppaus auttoivat eteenpäin. Kilometrit etenivät huomaamatta maisemia ihaillessa ja jutellessa niitä näitä. Suihku ja pieni välipala kutsuivat ennen päivällistä. Illalla tein vielä pienen kävelylenkin Emman kanssa aallonmurtajalle ennen kuin kaaduin sänkyyn. Aivan mieletön päivä

Kuvat: Anni Liukka

Sunnuntaina 10.6 heräsin kahdeksan maissa pitkän ja hyvin nukutun yön jälkeen. Nautimme Emman kanssa aamupalan kaikessa rauhassa ennen kuin lähdimme pienelle kävelylenkille, josta tulikin melkein kolmen tunnin kävelylenkki. Eilinen juoksu ei tuntunut missään, mistä olin yllättynyt. Toisaalta vauhti oli eilen tasaista ja tankkausta tuli säännöllisesti. Lenkin jälkeen nautimme hedelmälounaan huoneemme parvekkella ja sitten olikin vuorossa uintia ja löhöilyä rannalla. Rannalla vierähtikin useampi tunti ja meille tuli melkein hoppu yhteiselle päivälliselle. Leirin päätösruokailu oli Bistroteca  ravintolassa, jossa ilta vierähti nopeasti leiriä muistellessa ja hyvää ruokaa nauttiessa.

Kuva 3: Mikko Liukka

Maanataina 11.6 oli aika jättää Katamala ja suunnata kulku kotia kohti. Herätys oli klo 5.30 ja klo 6.30 lähdimme ajamaan kohti Ateenaa ja lentokenttää. Kotiin palattiin monta kokemusta ja elämystä rikkaampana.

Olipa mukava loma- ja juoksuviikko aurinkoisessa ja lämpimässä Kreikassa.  Tavoitteena oli osallistua kaikkiin harjoituksiin kunnon mukaan sekä kehoa kuunnellen ja siinä onnistuin. Treenien lomassa jäi hyvin aikaa myös löhöilyyn ja kaupungilla kiertelyyn. Silmä lepäsi upeissa vuori- ja merimaisemissa sekä kukkaloistossa. Lämpö ja aurinko taas sivelivät kehoa ja mieltä. Viikkoon siis mahtui juoksua, venyttelyä, uintia, löhöilyä, shoppailua, hyvää ruokaa, uusia tuttavuuksia sekä upeita elämyksiä. Ennätykset paukkui ja kilometrejä tuli yhteensä 120. Juoksuloma oli mukava kokemus ja ensi vuoden leirille taidan olla ilmoittautumassa ensimmäisten joukossa 😀

Kiitos Annille, Mikolle ja Tuomakselle kivoista treeneistä, tsemppauksesta ja  hyvistä vinkeistä kohti Nuts Pallasta.

Kiitos myös huoltojoukoille: Heikille, Sirkalle ja Eevalle, ilman teitä mäkijuoksu ja Spartan reissu eivät olisi onnistuneet. 

-pia-