Heinäkuun treenit

Helteinen ja vauhdikas heinäkuu takana. Heinäkuun ensimmäiset kaksi viikkoa meni vielä töitä tehdessä ja valmistautuessa Nuts Ylläs Pallas juoksuun. Työn, treenien ja lomailun lomaan mahtui myös hieman juhlaa, sillä kuopus tuli täysi-ikäiseksi ja serkkuni poika pääsi ripille. Lomastani viikko kului Lofooteilla vaeltaessa ja viikko mökillä helteestä nauttiessa.

Viikkolla 27 alkoi harjoittelun kevennys kohti Nutsia ja juoksukilsoja tuli yhteensä 65. Juoksin neljä kevyttä peruskestävyyslenkkiä kilometrivauhtien ollessa noin 5:50-6:00/ kilometri ja yhden reippaamman lenkin kilometrivauhdin ollessa noin 4:48/ kilometri. Venyttelytunnille en töiden lomasta ehtinyt kuin kerran ja kotonakin venyttelyt jäivät aika vähälle. Mitenhän saisin itseni venyttelemään paremmin kotona?

Töissä alkoi olla jo aika hiljaista ja enimmäkseen aika meni alkuvuotta arvioidessa ja syksyn toimintaa suunnitellessa. Pitkillä lenkeillä tuli suunniteltua oman yrityksen kuvioita sekä syksyn juoksuja. Viikko päättyi serkkuni pojan rippijuhliin Huittisissa. Oli kiva nähdä isäni puolen sukulaisia pitkästä aikaa.

Viikko 28 meni todella nopeasti. Edessä oli ihanan lyhyt työviikko, sillä torstaina alkoi kesälomani. Kirjoittelin yhdistyksen jäsenlehteen juttua luontoliikunnasta ja suunnittelin sekä kuvasin jutun yhteyteen metsäkuntopiirin. Kivaa vaihtelua toimistotyöhön. Oli ihana siivota työpöytä tyhjäksi, jättää lomaviesti sähköpostiin ja sulkea työpuhelin.

Ennen Nutsia kävin juoksemassa kaksi kertaa ja muuten lepäilin ja tankkasin etenkin nestettä. Tiistaina juoksin 10 kilometrin lenkin 5:24 kilometrivauhdilla ja osallistuin venyttelytunnille. Aktiiviset venytykset tekivät tosi hyvää kropalle. Torstaina tein vajaan tunnin juoksu-kävelylenkin kymmenen tunnin autossa istumisen jälkeen ja perjantaina juoksin kevyen 5 kilometrin lenkin Ylläksellä. Kilometrejä tälle viikolle tuli 72.

Keskiviikkona pakkasin juoksukamat sekä Lofootin reissukamat ja torstaina suuntasin kulkuni kohti Äkäslompoloa ja Nutsia. Hieman oli koko viikon perhosia vatsassa, sillä minua jännitti, miten selviäisin 55 kilometrin urakasta ja millainen keli juoksun aikaa tulee olemaan. Myös tuleva juoksumaasto mietitytti, sillä polkujuoksukokemukseni on aika olematonta. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja juoksun vaiheet voit lukea täältä.

Viikko 29

Ensimmäinen lomaviikkoni kului vaeltaessa ja juostessa Lofoottien upeissa maisemissa. Vaellustunteja tuli paljon, mutta kilometrejä vähemmän, sillä ajoittain maasto oli hankalakulkuista ja edellisviikkojen sateet näkyivät mutaisina polkuina. Vaellustunteja tuli yhteensä 15 ja kilometrejä 35. Lofoottien reissusta voit lukea täältä.

Viikko 30

Reissusta on ihanan palata kotiin ja mikään ei kyllä voita omaa sänkyä. Alkuviikon olin kotona ja hoidin yritykseni juoksevat asiat kuntoon ennen kuin siirryin nauttimaan mökkilomasta Turun saaristoon. Suunnittelin myös harjoitusohjelman loppuvuodeksi ja aloitin treenaamisen kohti syksyn juoksuja. Edessä on ainakin Zagrebin maraton 14.10 ja Honolulun maraton 9.12.

Yksi puolikas pitäisi vielä keksiä jostain syksylle ja mielellään kokeilisin myös kympin juoksua.

Juoksin kolme peruskestävyyslenkkiä kilometrivauhdin ollessa 5:55-6:15 ja kaksi reipasta lenkkiä kilometrivauhdin ollessa 5:30. Kilometrejä tuli yhteensä 42,5. Oli ihana juosta lenkkejä tutuilla mökkiteillä ja poluilla auringon paistaessa ja lämmön hivellessä kehoa. Parasta oli luonnon rauha ja puhdas ilma sekä vilvoittava uinti meressä lenkin jälkeen. Oli myös ihanaa, kun sai syödä kaikki ateriat aamupalasta iltapalaan ulkona. Kesällä syön paljon kala- ja kasvisruokia sekä marjoja. Tänä kesän olen syönyt jostain syystä myös jäätelöä aikalailla. Mökillä tuli huomaamatta myös paljon hyötyliikuntaa erilaisten askareiden kautta.

Viikko 31

Heinäkuun viimeisinä päivinä tuli juostua vielä muutama lenkki. Tein perinteiset juoksulenkkini Smöraskenille (12 km) ja Högsaren losille (10 km).

Heinäkuussa tuli kilometrejä yhteensä 201,5 kilometriä.

-pia-

Lofootit - polkujuoksua ja vaellusta

Nuts Ylläs Pallas juoksun jälkeen suuntasimme kulkumme mieheni kanssa kohti Lofootteja. Olin jo useamman vuoden haaveillut Lofoottien matkasta ja nyt siihen avautui hyvä tilaisuus, kun olimme jo valmiiksi pohjoisessa. Vähän minua jännitti etukäteen reissu, koska en tiennyt, miten palautuisin ultrajuoksusta Lofoottien poluille. Palauduin kuitenkin hyvin juoksusta ja jaksoin siis kavuta Lofoottien rinteitä ylös alas nauttien sanoinkuvaamattoman kauniista maisemista. Lofootit näytti muutenkin parhaat puolensa meille, sillä aurinkoinen ja lämmin sää suosi matkaamme. Edeltävien viikkojen sateet näkyivät mutaisina reitteinä vaelluksilamme.

Tässä lyhyt matkakertomus reissustamme. Vaelluksista teen vielä oman postauksen, kunhan ehdin. Sen verran vaelluksista Lofooteilla, että osa lähtöpaikoista oli aika huonosti merkitty ja parkkitilaa oli vähän, mutta onneksi tien varteen sai auton hyvin jätettyä. Reitit taas oli merkitty suhteellisen hyvin. Itse otin reiteistä kuvat kännykkään varmuudeksi, mutta eipä karttaa tarvinnut reitin varrella puhelimesta katsella. Kaikilla reiteillä pystyi myös juoksemaan, joskin ei ihan kaikkia kohtia - tai en ainakaan minä! Tutustuin reitteihin etukäteen 68.north.com kautta.

Sunnuntai 15.7

Hyvin nukutun yön ja kunnon aamupalan jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Kilpisjärveä ja aloitimme lomareissumme Lofooteille. Ajoimme sunnuntaina Hetasta Kilpisjärven kautta Narviikkiin, jossa olimme yötä Scandick Narvikissa. Hotelli on yksi Pohjois-Norjan korkeimmista rakennuksista ja sen 15. kerroksessa sijaitsevasta näköalabaarista oli upeat näköalat Narvikin kaupunkiin ja sitä ympäröiviin vuoriin. Hotelli oli mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvä ja hotellin sijainti oli myös hyvä. Huoneestamme oli upeat näköalat merelle ja vuorille, siitä lisä plussa. Ajokilometrejä tuli 441 kilometriä.

Kilpisjärvellä pidimme pidemmän pysähdyksen ja huiputimme Sallan ( 1029 m). Ylämäkeen kiipeäminen sujui hyvin, mutta alamäki olikin sitten hankalempi tapaus. Sen verran eilinen juoksu siis tuntui, että alaspäin oli vaikea mennä sekä rinnettä että portaita! Kilpisjärvellä täytimme sekä kylmälaukun että auton tankin, kuten oli neuvottu tekemään. Ajomatka meni nopeasti E6 tietä pitkin upeita maisemia ihaillen. Vuoret olivat lumihuippuisia ja jylhiä. Porojakin näkyi reitin varrella useaan otteeseen. Jaloittelimme ajomatkan aikana tasaisin väliajoin ja tietysti myös upeiden maisemien kohdalla. Narviikiin saavuimme illan suussa ja teimme vielä pienen kävelylenkin pienessä tihkusateessa kaupunkiin tutustuen sekä kävimme pizzalla Bella Napolissa. Unta ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä sen verran painoi vielä nutsi ja Sallan valloitus jaloissa ja kehossa.

Maanantai 16.7

Hotellissa oli todella hyvä aamupalatarjoilu ja söimmekin maukkaan ja monipuolisen aamupalan ennen kuin lähdimme ajamaan aurinkoisessa ja lämpimässä säässä kohti Lofootteja E10 tietä pitkin. Tänään oli ajo- ja lepopäivä ja ajokilometrejä tuli mittariin 262 kilometriä. Keskinopeus oli noin 60-70 kilometriä tunnissa ja välillä tiet olivat todella kapeita ja mutkikkaita. Pitkiä useamman kilometrin pituisia tunneleita, sekä siltoja mahtui myös matkan varrelle. Ajoimme Narvikista Svolvaeriin ja sieltä vielä Hennigsvaeriin, jossa yövyimme seuraavat kaksi yötä. Varasimme huoneen Airbnb:n kautta. Löysimme kivan ja edullisen majoituksen noin kilometrin päästä kylän keskustasta (yhteystiedot saa minulta tarvittaessa).

Matkalla saimme jälleen ihailla mitä upeimpia maisemia ja vähän väliä olisi tehnyt mieli pysähtyä kuvaamaan ja vain katselemaan jylhiä maisemia. Tauotimme jälleen ajomatkaa tasaisin välein ja söimme eväitä kylmälaukusta.

Pidemmän tauon pidimme Lofoottien pääkaupungissa Svolvaerissa kaupunkiin tutustuen. Illalla taas tutustuimme Henningsvaerin kalastajakylään ja kävimme syömässä rantaravintolassa Fiskekrogenissa. Söimme paistettua turskaa uusien perunoiden kera ja jälkiruuaksi mansikkajuustokakkua, joka oli todella maukasta. Mielestäni ruoka oli hyvää ja tarjoilu pelasi. Voin suositella.

Tiistaina 17.7 olikin sitten vuorossa ensimmäinen vaelluspäivä Lofooteilla. Aamupalan jälkeen pakkasimme eväät reppuun ja ajoimme takaisin Svolvaeriin (24,8 km) ja suuntasimme kulkumme kohti Tjedbergtindin huippua (367 m). Vaellus kesti parisen tuntia ja kilometrejä tuli viisi. Ylhäältä saimme ihailla Svolvaerin kaupunkia, merta ja vuorimaisemaa. Vaelluksen jälkeen kävimme syömässä fiskeburgerit Lofotmat ravintolassa. Burgerit olivat todella hyvät ja palvelu oli nopeaa. Voin suositella.

Illalla vuokraisäntämme järjesti tyttöystävänsä kanssa meille parin tunnin kalastusretken. Kalaonni oli suotuisa ja koukkuun tarttui makrilli, turska ja kaksi koljaa. Illalliseksi olikin sitten itse ongittua ja paistettua kalaa uusien perunoiden kanssa. Oli kaunis ja lämmin päivä.

Keskiviikkona 18.7 suuntasimme matkamme kohti Reineä, jonne oli noin 114 kilometriä Henningsvaerista E10 tietä. Matkalla pysähdyimme Lofoottien kauneimpaan kalastajakylään Ballstadiin. Kylä oli kaunis ja suosittelen poikkeamaan.

Matkalla Reineen poikkesimme myös vaeltamaan Rytenille (543 m) ja Kvalvikan valkoisen hohtavalle rannalle. Vaellus kesti nelisen tuntia ja kilsoja tuli 10 kilometriä. Maisemat olivat todella upeat ja tämä oli ehdoton suosikki kohteeni. Suosittelen!

Vaelluksen jälkeen ajoimme Reineen, jonka meri- ja vuorimaisemat vangitsivat katseen. Miten ihania punaisia ruhokattoisia mökkejä vieri vieressä. Seuraavat kaksi yötä vietimme Reine Rorbuerin ruohokattoisessa punaisessa kalastajamökissä meren äärellä. Vähän oli hintava vaihtoehto ja vielä ilman aamupalaa, mutta maisemat olivat upeat ja mökki ihana. Lofooteilla on useita kalastajakyliä, joista löytyy punaisia mökkejä (Rorbur). Mökkejä on vuokrattavana erikokoisia ja hinnat vaihtelevat mökin koon mukaan. Meidän mökki kätki sisäänsä makuuhuoneen, kylpyhuoneen ja tupakeittiön sekä parven. Mökkimme oli sisustettu kalaverkoin ja lamput olivat tehty ämpäreistä ja saaveista, todella idyllinen mökki.

Päivällisen söimme hotellin Gammelbua ravintolassa. Ateria ei ollut mikään nautinto, mutta menetteli. Alkuruuaksi otimme valasta salaatin ja puolukkahillon kera ja pääruuaksi turskaa sekä lammasta. Jälkiruuaksi haimme pehmikset läheisestä kioskista. Jätski oli ruokailun parasta antia. Yllätyin matkalla siitä, että Norjassa kalaruuat eivät olleet niin hyviä kuin kuvittelin. Islannin kalaruuat vievät kyllä selkeän voiton. Uni ei meinannut tulla silmään, kun ihailin upeaa meri- ja vuorimaisemaa mökkimme ikkunoista. Jälleen aurinkoinen ja lämmin sää suosi meitä.

Torstaina 19.7 suuntasimme kulkumme aamupalan jälkeen Munkbun valloitukseen. Reitin korkein kohta 510 metriä ja Munkan huippu olisi ollut 775 metrissä. Sinne emme kuitenkaan lähteneet sumussa ja sateessa kipuamaan. Munkan valloitus jäi siis ensi kesään! Aamulla aloittaessamme vaellusta oli sumuinen sää ja pilvet olivat todella alhaalla. Välillä tihkutti vettä, mutta alaspäin tullessa sää muuttui jälleen aurinkoiseksi. Matkaa tuli 12 kilometriä ja aikaa kului noin viitisen tuntia ja risat. Ajoittain reitti oli vaikeakulkuista.

Vaelluksen jälkeen ajoimme saaren perimmäiseen kylään Å:hon, jonne E10 tie päättyy. Å oli pieni ja symppaattinen kalastajakylä punaisine mökkeineen ja kalastaja veneineen. Väsyneinä ja nälkäisinä ajoimme mökkillemme ja suihkun jälkeen suuntasimme fiskeburgerille Vertshuset Lanterneen. Laterna oli idyllinen. Burgeri oli hyvä ja majoneesi myös, mutta viinilasissa ja olut-tuopissa oli koossa eroa!

Perjantaina 20.7 olikin aika jättää hyvästit Lofooteille. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja reppuun retkieväät, sillä ennen kotimatkaa teimme vielä yhden vaelluksen. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa Reinebringen tai Tindstinden. Päädyimme Tindstindenille (490 m) ja jätimme Reinebringenin ensi kesään. Reitti alkoi samasta paikasta kuin eilinen Munkbun reitti, joten alkumatka oli tuttua polkua. Teimme noin 7 kilometrin lenkin, johon meni aikaa kaksi ja puoli tuntia. Maisemat olivat jälleen taattua Lofoottia ja aurinkoinen sekä lämmin sää suosi jälleen vaellustamme. Ihan huipulle emme ehtineet, sillä meidän oli ehdittävä laivaan, joka lähti klo 14.45 Moskanesista kohti Bodota. Ennen laivajonoon menoa haimme vielä Vertshuset Lanternesta fiskeburgerit matkaevääksi, sillä nälkä kurni vatsaa vaelluksen jälkeen.

Olimme varanneet laivapaikan etukäteen ja se kannatti, sillä kaikki autot eivät mahtuneet laivaan (TorghattenNord). Päätimme lyhentää kotimatkaa kolmen tunnin laivamatkalla. Yöksi jäimme Bodon kaupunkiin ja yövyimme Scandic Havetissa. Hotelli oli lähellä keskustaa ja sen 16. kerroksen ravintolasta ja baarista avautui 360 asteen upeat näköalat kaupunkiin, satamaan ja merelle. Illalla tutustuimme kävellen kaupungin keskustaan ja satamaan sekä kävimme pizzalla. Uni tuli jälleen nopeasti päivän vaelluksen ja merimatkan jälkeen.

Launtaina 21.7 lähdimme ajamaan kotiin päin aamupalan jälkeen. Hotellin aamupala oli jälleen monipuolinen ja runsas. Kotiin päin ajoimme ensin E6 ja E4 teitä kohti Luleåta ja sieltä E4 tietä Haaparantaan ja edelleen E8 tietä Ouluun, jossa olimme seuraavan yön Sokos Hotel Arinassa. Illalla kävimme vielä jaloittelemassa Oulun keskustassa ja päivällisen söimme Amarillosssa. Ruoka oli maukasta ja tarjoilu pelasi. Voin suositella sekä hotellia että Amarilloa.

Maisemat matkalla olivat upeita ja matkan aikana bongasimme tien varresta hirven, minkin, ketun ja poroja. Suosittelen tankkaamaan auton Norjan puolella, sillä ensimmäinen huoltoasema Ruotsin puolella on vasta napapiirin kohdalla. Matkaa Bodosta Ouluun kertyi noin 770 kilometriä ja kymmenen tuntia meni autossa istuessa.

Sunnuntaina 22.7 ajoimme vielä Oulusta kotiin Tampereelle noin 476 kilometriä. Alkumatkan ajoimme vesisateessa, mutta mitä lähemmäs kotia tulimme, sitä kuumemmaksi ja aurinkoisemmaksi keli muuttui.

Lofootit tarjoavat monelaista aktiviteettia ja varmasti jokaiselle löytyy jotakin. Suosittelen pakkaamaan matkaan mukaan vaelluskengät tai polkujuoksukengät, sillä reittejä on monenlaisia ja maisemat upeat. Pyöräilijöitä näkyi myös paljon matkan varrella ja kylistä oli mahdollista vuokrata kajakkeja tai sup-lautoja. Minusta Lofootit olivat mahtava kokemus ja maisemat olivat parhaat, jotka olen tähän mennessä nähnyt. Islanti jäi nyt toiseksi. Haluan ehdottomasti matkustaa uudestaan Lofooteille, sillä paljon jäi vielä nähtävää, useita vaellusreittejä kulkematta ja huippuja huiputettavaksi. 

Matkaterveisin

-pia-

Nuts Ylläs Pallas 55 km - ihanat & kamalat kilometrit!

Luin viime kesänä juoksukertomuksia Nuts Ylläs Pallas juoksuista ja juttuja lukiessa iski kipinä omasta osallistumisesta. Kisaan löytyi kolme eri reittivaihtoehtoa; 30, 55 ja 134. Päädyin 55 kilometriin, koska 134 kilometriä tuntui liian pitkältä ja 30 kilometriä taas liian lyhyeltä monien maratoonien jälkeen. Ilmoittautumisen laitoin sisään jo viime syksynä ja todellinen treenaaminen kohti nutsia alkoi Helsinki City Maratonin jälkeen toukokuussa. Kesäkuun juoksulomalla juoksemani 63,5 kilometrin matka Spartasta Kalamataan antoi tsemppiä ja uskoa kohti Nutsia. Sain juoksulomalla myös hyviä vinkkejä Liukan Mikolta ja Murtomaan Tuomakselta Nutsia ajatellen.

Saavuimme mieheni kanssa Äkäslompoloon torstaina, sillä mieheni osallistui perjantain 30 kilometrin matkalle. Torstai iltana kävimme vielä testaamassa pienen pätkän 30 kilometrin reittiä pitkän ajomatkan jälkeen. Ja kylläpä lenkki teki hyvää noin 10 tunnin istumisen jälkeen.

Perjantaina nukuimme pitkään ja aamupalan jälkeen haimme numerot ja haistelimme hieman kisatunnelmaa lähtöalueella. Saatuani mieheni matkaan klo 16.00, tein viiden kilometrin kevyen lenkin ja kannustin 30 kilometrin juoksijoita hotellimme edestalla. Samalla myös oma kisafiilis alkoi nousta ja pientä jännitystäkin alkoi olla. Illalla pakkasin omat kisavarusteeni kuntoon. Säätiedotus lupasi vaihtelevaa säätä kisapäivälle, joten vaatetus tuotti hieman päänvaivaa. Lopulta päädyin juoksemaan puolipitkissä juoksutrikoissa ja t-paidassa. Energiapuoli oli helppo pakata juoksureppuun, sillä varustus oli sama kuin kesäkuun ultrajuoksussa eli vettä, energiajuomaa, cokista, sipsejä ja energiageelejä. Eväänä oli myös pieni pussi karkkia ja rusinoita. Ajatuksena oli tankata tasaisesti noin 20 minuutin välein.

Nukuin vähän huonosti yön, sillä tuleva juoksu vähän jännitti. Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan Äkäslompolosta tihkusateessa kohti Pallasta, jonne saavuimme porosaattueessa. Kisa-alueella oli jo täysi tohina päällä saapuessamme sinne. Jännitystä ja odotusta oli selvästi ilmassa. Tein perusrutiinit ja otin "pakolliset" kuvat ennen kuin siirryin lähtöalueelle.

Nuts Ylläs Pallas oli ensimmäinen polkujuoksukisani ja hieman minua hirvitti ja jännitti lähtöviivalla, mihin olin itseni laittanut ja mitä mahtoikaan olla edessä seuraavien tuntien aikana. Ainoana tavoitteena oli päästä ehjänä maaliin ja nauttia upeista maisemista. Ajatuksenani oli kävellä ylämäet ja juosta alamäet sekä tasaiset osuudet tilanteen mukaan.

Lähtöviivalla oli mahtava, joskin jännittynyt tunnelma. Malttamattomana odotin lähtökäskyä pienessä tihkusateessa 592 juoksijan kanssa. Naisia lähti matkaan 244 ja miehiä 349. Lähtoalueella Maija linkki blogiin ja Sini linkki blogiin, jotka ovat somesta tuttuja, bongasivat minut. Oli kiva tehdä tuttavuutta muutenkin kuin somen kautta. Minä en olisi heitä tunnistanut lähtötäpinöissäni, mutta onneksi Maija tunnisti minut! Aalto liikkeelle ja sitten töötistä matkaan kohti Hettaa. Juoksin alkumatkan Maijan kanssa, koska meidän juoksusuunnitelma tuntui olevan samanlainen ja vauhtikin tuntui menevän yksiin.

Ensimmäinen nousu Taivaskerolle (809 m) vei yllättävän paljon aikaa ja oli raskaampi ja kivikkoisempi kuin olin kuvitellut. Onneksi maltoin kävellä ja pitää vauhdin rauhallisena. Nousu sujui mukavasti jalkoihin katsoessa ja Maijan kanssa jutellessa. Nousun jälkeen alamäessä edettiinkin sitten jo reippaampaa tahtia ja välillä vauhti nousi vähän liiankin lujaksi, eivätkä jalat meinanneet pysyä vauhdissa mukana. Ensimmäiset viisi kilometriä meni kuin hujauksessa, mutta sen jälkeen tuntui, ettei matka etene ollenkaan. Maratoonarin askeleeni tuntui olevan vähän matala kivikkoihin, mutta vähitellen löysin jonkinlaisen askelrytmin. Juoksemiseni ei välttämättä ollut mitään kaunista katseltavaa, mutta eteenpäin mentiin. Maisemat olivat juuri niin upeat, kuin oli kehuttu, mutta enemmän kyllä joutui katsomaan jalkoihin kuin ehti maisemia ihailla.

Kymmeneen kilometriin rajapyykin saavutin hyvävoimaisena. Pari kertaa kompuroin kivikossa ja kerran jalka tarttui puun juureen tai oksaan ja tein tuttavuutta maaperän kanssa. Ei muuta kuin ylös ja matka jatkui. Tuntui, että kävellen pääsin etenemään nopeammin kuin juosten. Lumikeron huippu oli noin 17 kilometrin kohdalla ja siinä oli ihan pakko ottaa muutamat kuvat. Lumikeron huipulla Maija jäi hoitamaan orastavia rakon alkuja ja yhteinen matkantekomme päättyi. Kahteen kymppiin saavuin edelleen hyvävoimaisena. Etenin edelleen kävely-juoksu periaatteella. Vähitellen jaloissa, etenkin etureisissä alkoi matkanteko tuntua, mutta mitään suurempaa ongelmaa ei matkan aikana ollut.

Tankkasin tasaiseen tahtiin noin 20 minuutin välein vuorotellen vettä ja energiajuomaa. Geelejä otin ylämäessä, jos oli tarvetta. Keli oli todella lämmin ja hiostava koko matkan ajan, joten hikoilu oli sen mukaista ja nestettä kului enemmän kuin olin ajatellut. Onneksi välillä kävi vilvoittava tuulenvire.

Hannunkurun huoltoon matka tuntui kestävän ikuisuuden. Huoltopisteellä en turhia aikaillut, vaan otin nopeasti banaanin ja muutaman palan suklaata sekä täytin lötköpullon energiajuomalla. Vettä minulla oli vielä riittävästi juomarakossa. Matka jatkui nopeasti eteenpäin kevyttä hölkkää. Edessä oli nyt enemmän pitkospuita ja juostavaa polkua, joten annoin vauhdin kasvaa, kun ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin. Tämä tietysti kostautui ja otin toisen kosketuksen maaperään. Ei muuta taaskaan, kuin ylös ja matka jatkui.

Pyhäkerolle noussu sujui reipasta kävelyä yhdessä saksalaisen Johannan kanssa jutellessa ja juoksumatkakokemuksia vaihdellessa. Nousu oli pitkä, mutta helpompi kuin olin kuvitellut. Huipulla oli jälleen otetettava muutama kuva ja ihailtava kaukana leiskuvia salamoita. Alaspäin juoksin rennosti ja vauhdin lisääntyessä otin kolmannen ja viimeisen kosketuksen maaperään. Taas nopeasti ylös, muutama kävelyaskel ja sitten juosten eteenpäin.

Seuraavaan huoltoon juoksentelin pitkin ja poikin juurakoita ja kiviä. Reitille mahtui myös muutamia pitkospuuosuuksia. Matka tuntui jälleen ikuisuudelta kohti huoltoa. Johtuikohan väsymyksestä? Lopulta kuitenkin savuin huoltopisteelle. En malttanut taaskaan viipyä huoltopisteellä, vaan nappasin jälleen nopeasti muutaman suolakurkun ja vihreitä kuulia sekä täytin energiajuomalla lötköpullon. Vettä oli edelleen riittävästi loppumatkaa varten. Vihreät kuulat huoltopisteellä oli ihana ja makoisa yllätys.

Huollon jälkeen oli ihana juosta hiekkatietä pitkin, joskin hiekka oli niin pehmeää, että se vei välillä enemmän taakse kuin eteenpäin. Jatkoin edelleen ylämäet kävellen ja alamäet sekä tasiset osuudet juosten. Juoksin muutaman kilometrin jopa 5:30 kilometrivauhdilla!

Odotin asfalttiosuuden alkamista, sillä siitä oli maaliin enää 4,8 kilometriä. Tarkoituksena oli lisätä vauhtia, mutta toisin kävi. Jalat menivät asfaltilla tukkoon ja jatkoin matkaa juoksu-kävelyä kohti maalia. Se siitä asfalttiosuuden loppukiristä!

Maalin nähdessäni sain vielä yhden vaihteen päälle ja otin loppukirin. Muutamat ohitukset irvistäen ja riemunkiljahdus maaliviivalla. Mikä ihana tunne ja helpotus, kun ylitin maaliviivan. Maaliin saavuin ajassa 8:24:10 ja matkaa kertyi noin 57 kilomteriä. Olin väsynyt, helpottunut ja onnellinnen. Ensimmäinen ajatus oli: olipa rankka reissu, mutta tulipa tehtyä. Tuloksia tukiessani huomasin. että olin 227. maaliin tullesta naisesta 45. ja omassa ikäryhmässäni olin toinen eli ihan hyvä suoritus ensikertaliselta. Saaliina kolme kaatumista & tutustumista maaperään, pohkeissa parikymmentä mäkäräisen paukamaa ja muutama rakko varpaiden välissä sekä mutaiset jalat eli pienillä vahingiolla selvittiin urakasta. Saunan ja suihkun jälkeen maistui ruoka hyvältä.

Kuvat 1 ja 2: Juha saastamoinen/ Onevision.fi

Kiitos järjestäjille loistavasta tapahtumasta ja hyvistä järjestelyistä. Kiitos myös juoksijoille hyvästä tsemppauksesta ja yhteishengestä. Yhdessä taivallettiin matkaa toisiamme kannustaen ja auttaen.

Juoksu sujui paremmin kuin osasin odottaa, mutta reitti oli raskaampi kuin odotin. Kuntoni oli hyvä ja ylämäet jaksoin kipittää tehokkaasti ylös, mutta alamäkitekniikassa olisi vielä hiottavaa. Seuraavaa polkujuoksua varten on treenattava vielä enemmän poluilla ja etenkein alamäkijuoksua on harjoiteltava!

Nuts Ylläs Pallas oli upea kokemus ja eiköhän meikäläinen löydä lähtöviivalta myös ensi vuonna! Olen nimittäin sen verran yllytyshullu!

Miten sinut Nuts Ylläs Pallas juoksusi sujui?

-pia-