Ryten

Lofoottien vaellusreissun suosikkikohteeni oli ehdottomasti Ryten vuori, joka kohoaa 543 metriin ja sen alapuolella oleva Kvalvikanin valkoisena hohtava ranta. Aivan mahtava ja epätodellinen paikka!

Lähdimme heti aamusta ajamaan yöpaikastamme Henningsvarista kohti seuraavaa majapaikkaamme Reineä. Vaelluskohteeksi valikoitui Ryten, joka osui sopivasti matkamme varrelle ja lähelle seuraavaa yösijaa. Ajoimme pitkin E10 tieltä kohti Fredvangin kylää, jonka läheltä vaellusreitit alkoivat.

Ryten vuorelle johtaa kaksi polkua. Toinen vie Fredvanhyttenin kautta Rytenille ja toinen Kvalvikan rannalle ja sitä kautta Rytenin huipulle. Reitin voi kiertää osittain silmukkana tai mennä edestakaisin. Vaellusreittien lähtöpaikkojen lähellä on parkkipaikkoja, joista osa on melko pieniä. Olin lukenut, että lähimmät parkkipaikat täyttyvät yleensä jo aamusta, mutta tällä kertaa parkissa oli hyvin tilaa, vaikka saavuimme paikalle vasta puolilta päivin. Pakkasimme reppuun eväät ja vettä, sillä päivä oli lämmin ja edessä kiivettävää viitisen kilometriä. Olin jälleen ottanut kuvan reitistä kännykkään, mutta eipä sitä tarvinnut tälläkään kertaa katsoa. Päätimme ensin huiputtaa Rytenin ja sitten siirtyä vilvoittelemaan Kvalvikan rannalle.

Rytenin nousu alkaa polkua pitkin peltojen ja lammaslaitumien keskellä. Peltojen kukkaloistoa ja avautuvaa maisemaa ei pysty sanoin kuvaamaan. Kuvatkaan ei kerro totuutta, niin upea se oli. Muutaman kilometrin jälkeen polku kääntyy selvästi ylöspäin ja reitti muuttui kivikkoisemmaksi ja samalla alkoi sitten kipuaminen rinteitä pitkin kohti Rytenin huippua. Välillä polku on tasaisempaa, välillä taas noustiin tasaisesti ja välillä jyrkemmin. Myös muutamia pitkospuuosuuksia mahtui matkan varrelle.

Ensimmäisen nousun jälkeen vastaan tuli yllättäen pieni tunturilampi ja maisemat paranivat, mitä ylemmäs edettiin. Loppumatka huipulle oli loivaa nousua, mutta hiki virtasi selkää pitkin kavutessa ylös Rytenin huipulle aurinkoisessa säässä. Huipulta aukesi mielettömät maisemat Atlantille sekä Kvalvikan rannalle, joka hohti vaaleassa hiekassa ja turkoosissa meressä. Ranta oli jotenkin epätodellisen kaunis.  Kyllä näissä maisemissa kelpasi eväät syödä ennen kuin lähdimme laskeutumaan alaspäin. Tuulen vire vilvoitti mukavasti huipulla eväitä syödessä. 

Paluumatkalla oli ajatuksena kiertää Kvalvikan rannan kautta. Rannalle laskeutuminen rinnettä pitkin oli reitin hankalin osuus. Välillä mentiin polkua pitkin ja välillä kivikossa. Muutaman kerran lähti irtokivi jalkojen alta ja meinasin liukua rinnettä alas. Ihan rannalle asti emme jaksaneet mennä, sillä loppumatka oli aikamoista mutavelliä, eikä kävely siinä väsyneenä enää huvittanut. Päivä oli ehkä kesän kuumin päivä Lofooteilla, joten sekin vaikutti jaksamiseen. Parkkipaikalle sapuessa auton sisällä lämpötila oli + 37. No, jäipä jotain seuraavalle kerralle! 

Matkaa kertyi noin kymmenen kilometriä ja aikaa meni neljä-viisi tuntia. Reitti oli hyvin merkitty, eikä eksymään päässyt. Mielestäni maasto oli helppokulkuista ja matkaa voi taittaa kävellen tai juosten.

Lisätietoa kohteesta löydät täältä.

Vaellusterveisin

Pia

Syyskuun treenit

Olipas mielenkiintoinen ja tehokas treenikuukausi. Sain tehtyä monta hyvää treeniä ja nautin pitkistä metsälenkeistä. Juoksukilometrejä tuli yhteensä 233 kilometriä ja vuoden alusta kilometrejä on kertynyt jo 1958,5 kilometriä.

Juoksua, salitreeniä ja kehonhuoltoa

Juoksuharjoitteluuni kuului harjoitusviikosta riippuen joko yksi kovalenkki tai vetoharjoitus, 2-3 kevyttä 40-90 minuutin lenkkiä ja yksi pitkä parin kolmen tunnin lenkki. Kevyet lenkit juoksin noin 5:20-6:00 kilometrivauhdilla ja reippaat 4:14-5:00 kilometrivauhdilla, samoin kilometrin vedot. Pitkällä lenkillä kilometrivauhti oli 6:20-6:00. Lepopäiviä tuli 2-3 viikosta riippuen. Juoksin myös ennen salitreeniä 40-50 minuutin lenkin joko matolla tai ulkona.

Kesällä en pahemmin salilla käynyt, mutta syksyn tullen aloitin jälleen salitreenit. Kyllä kropassa huomasi, että kesällä lihaskuntoharjoittelu oli ollut vähäistä. Salitreenini keskittyy lähinnä keskivartalon ja alaraajojen vahvistamiseen. Teen saliohjelman kiertoharjoitteluna, jossa käyn harjoitusliikkeet läpi 3-4 liikepatterreissa. Harjoitusliikkeitä minulla on patterissa neljä ja liikkeet teen läpi 3-4 kertaa. Liikepatterin välissä pidän 2-3 minuutin tauon. Ohjelmaa vaihdan noin 6-8 välein.

Myös liikkuvuusharjoitukset kuuluivat ohjelmaan kerran viikossa. Koska lantio toimii kehon liikekeskuksena, teen liikkuvuusharjoituksia etenkin lonkan alueelle, mutta käyn läpi myös koko kropan. Syyskuussa ehdin myös venyttelytunneille viikottain ainakin kerran ja parhaipina viikkoina kahdesti. Kyllä se vaan niin on, että ohjatusti venyttelyt tulee tehtyä paremmin kuin omatoimisesti. Jalkajumppaa ja jalkapohjan hierontaa golfpalolla tulee tehtyä suht säännöllisesti ja omatoimisesti.

Töitä ja töitä

Syyskuun alussa perustyössäni alkoi myös syksyiset kiireet ja työ painottui iltaan. Tämä tietysti mahdollisti aamulenkit ja osallistumisen venyttelytunneille. Ryhmätoiminta alkoi, samoin yleisöluennot ja muut tapahtumat. Syksyyni kuuluu myös erilaisten hakemusten tekemistä ja ensi vuoden toiminnan suunnittelua sekä yhdistyksen jäsenlehden tekemistä. Olen jo useamman vuoden kirjoittanut jäsenlehteemme Pian liikuntavinkkejä. Seuraavaan lehteen on tulossa juttua jaloista ja jalkajumppa. Ohjasin myös muutaman Hölkkä-liivilenkin ja Vauhtisammakon juoksumessuilla olin kertomassa omia kokemuksiani Hölkkä-liivistä. Minulta kysellään aina välillä, miten käytän liiviä ja onko siitä hyötyä. Pääsääntöisesti käytän liiviä 1-2 kertaa viikossa joko peruslenkeillä tai tehostamassa mäki- ja porrastreeniä. Liivi on parantanut juoksuasentoani sekä lisännyt lihasvoimaa ylävartalossa. Liivi on tuonut tehoa ja vaihtelua harjoitteluuni. Joko sinä olet kokeillut Hölkkä-liiviä?

Syyskuussa pääsin tutustumaan Paavo Nurmen kotitaloon Turun päivänä. Oli mielenkiintoista päästä Paavon jalan jäljille ja tutustua hänen harjoitteluun, kilpailuihin ja elämään lehtijuttujen ja valokuvien kautta. Monta uutta asiaa tuli Paavosta esille.

Viimein minulla oli aikaa lukea myös Tarja Virolaisen Juoksijan Sielu-kirja. Juoksufoorumeilla on kehuttu Tarja Virolaisen Juoksijan Sielu-kirjaa, eikä ole kyllä turhaan kehuttu. Kirja on inspiroiva ja ajatuksia herättävä. Minut kirja tempaisi mukaansa niin, että luin sen kahdessa päivässä. Hyvä, että maltoin taukoa pitää! Samaistuin moneen kohtaan kirjassa ja elin uudelleen mm. Tukholman ja Tokion maratonit. Kirjaa lukiessa tuli mietittyä myös omaa ”juoksu-uraa” ja juoksuhaaveita. Juoksun kautta olen päässyt moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja tapahtumiin sekä saanut uusia ystäviä. Myös kuntoni on kohentunut vuosien varrella ja nyt viisikymppisenä olen elämäni kunnossa. Olen jo muutaman vuoden haaveillut World Marathon Major-sarjan kiertämisestä ja kirjaa lukiessa päätin, että se on sitten seuraava tavoitteeni. Tokion Marathon on juostu, mutta arpaonni ei suosinut Bostonin suhteen. Täytyy yrittää uudelleen vuoden 2020 juoksuun. Myöskään Lontooseen ei ole juoksunumeroa ensi keväälle. Syksyllä 2019 juostaan Berliinin, Chicagon ja New Yorkin maratonit ja niihin on nyt tähtäin.

Syyskuun lopulla minulla oli mahdollisuus osallistua SoveLin ja Suomen Olympiakomitean järjestämään soveltavan luontoliikunnan verkostopäivään. Samalla reissulla kävin tutustumassa myös Gallen-Kallelan museoon. Museo oli mielenkiintoinen tuttavuus.

Tänään on kaksi viikkoa aikaa Zagrebin maratonille. Lokakuu alkaa harjoittelun keventämisellä ja valmistautumisella maratonille.

Mukavaa lokakuuta ja mukavia juoksulenkkejä!

-pia-

Tjedbergtind

Lofooteilla on kymmeniä toinen toistaan hienompia vaellusreittejä, joista suurin osa on muutaman tunnin mittaisia reittejä. Varusteeksi riittää hyvät juoksu- tai vaelluskengät, retkieväät ja varalle sadeasu, sillä sää voi muuttua hyvinkin nopeasti etenkin vuorten huipulla.  

Osa reittien lähtöpaikoista oli aika huonosti merkitty ja parkkitilaa oli vähän, mutta onneksi tien varteen sai yleensä auton hyvin jätettyä. Reitit taas oli merkitty suhteellisen hyvin. Itse otin reiteistä kuvan kännykkään varmuudeksi, mutta eipä karttaa tarvinnut reitin varrella puhelimesta katsella. Kaikilla reiteillä pystyi myös juoksemaan, joskin ei ihan kaikkia kohtia - tai en ainakaan minä! Tutustuin reitteihin etukäteen 68.north.comkautta.

Aurinkoinen ja lämmin sää suosi meidän vaelluksia ja lomaamme. Edeltävien viikkojen sateet näkyivät mutaisina reitteinä vaelluksilamme, mutta maisemat olivat juuri niin upeat kuin olin kuullut ja kuvitellut. 

Olimme ensimmäisen yön Hennigsvaerissa, jonka läheltä löytyi useita vaelluskohteita (mm. Stor-Kongsvatnet rundt, Heiavannet ja Festvågtinden). Ensimmäiseksi vaelluskohteeksemme valikoitui Tjedbergtind, joka sijaitsi noin 24 kilometrin päässä majapaikastamme.

Reitti lähtee noin 2 kilometriä Svolvaerista länteen päin E10 tien varresta Esso-huoltoaseman takaa. Vaelluksen lähtöpaikkana on parkkipaikka, joka on tosiaan vain parin sadan metrin päässä päätieltä ja Esso-huoltoasemalta. Vaelluksen lähtöpaikkaa saimme hetken etsiä, koska emme huomanneet kylttiä koivikon keskeltä. Onneksi ystävällinen postipoika näytti meille lähtöpaikan. Muuten reitti oli hyvin merkitty.  

Reittivaihtoehtoja oli kaksi. Toinen lähti hiekkatietä oikealle ja toinen vasemmalle. Me päätimme mennä toista reittiä ylöspäin ja toista alaspäin. Lähdimme siis kapuamaan oikean puoleista reittiä ylöspäin. Ensimmäiset kilometrit sai kävellä lähes kokonaan loivasti nousevaa hiekkatietä ja sen jälkeen ylös menevää polkua. Polku oli aika mutainen sadeviikkojen jäljiltä ja välillä eteneminen oli todella hankalaa. Maasto oli vaihtelevaa ja välillä mentiin kalliota ja välillä kivikkoa tai juurakkoa pitkin.

Ylhäällä oli kaksi erillista huippua, joista molemmista avautui upeat näköalat. Me kiipesimme ensin ylemmälle huipulle (367 m) ihailemaan vuorimaisemaa. Reitti huipulle eteni ensin polkua pitkin, joka muuttui vähitellen kivikkoiseksi ja jyrkemmäksi. Jyrkimmässä kohdassa sai kiivetä ylös köyden avulla, mutta onneksi köysimatka oli lyhyt. Huipulla söimme eväät ja saimme samalla ihailla upeaa vuoristomaisemaa, ennen kuin siirryimme alemalle huipulle.  

Alaspäin meno seuraavalle huipulle oli välillä haasteellista kivikossa, mutta loppumatka sujuikin taas polkua pitkin. Alemmalta huipulta aukesi näkymät Vestfjordille, Svolvaerille ja Kabelvågille sekä merelle. 

Paluumatka autolle sujui välillä reippaammin ja välillä hitaammin kivikkoista ja juurakkoista polkua pitkin. Välillä sai ottaa koivun rungosta kiinni, jotta ei lentänyt nokilleen ja välillä sai ihailla kukkaloistoa. Viimeinen kilometri oli jälleen hiekkatietä.

Vaelluksen pituudeksi tuli noin 5 kilometriä ja aikaa kului parisen tuntia. Reitti oli suhteellisen helppo kävellä ja myös juokseminen onnistui. Reitti oli mielestäni mukava. Tjeldbergtinden on hyvä retkikohde kaiken ikäisille ja se sopii hyvin myös lapsiperheille. Sekä lapsiperheitä että ikäihmisiä tulikin reitillä yllättävän paljon vastaan. Myös suomalaisia oli paljon liikenteessä.

Vaellusterveisin

-pia-