top of page

Alun perin minun ei pitänyt juosta Tampereen maratonia, mutta päätin perjantaina hitaana hämäläisenä ilmoittautua maratonille ja lähteä katsomaan, millainen uusi kaupunkireitti on ja missä tällä hetkellä mennään todellisen juoksukunnon suhteen.



Koska ilmoittauduin viime hetkellä maratonille, en tehnyt juoksun suhteen mitään suurempia valmisteluja. Juoksin viikolla yhden reippaan viiden kilometrin lenkin ja yhden rauhallisen viiden kilometrin lenkin, muuten lepäilin ja liikuskelin. Torstaina kävin myös hierojalla. Mitään sen kummoisempaa tankkausta en myöskään tehnyt, mutta söin hiilareita vähän normaalia enemmän.


Hain juoksunumeron jo lauantaina ja laitoin illalla juoksuvarusteet valmiiksi. Lenkkarien valinta aiheutti päänvaivaa, joten pakkasin mukaan kahdet lenkkarit. Numeron hakuun oli selkeät ohjeet ja haku sujui sekä turvallisesti että joustavasti Ratinan stadionilta. Numero noudettiin viivyttelemättä, sisään- ja uloskäynti tapahtuivat eri ovista. Lattiaan oli myös teipattu turvavälit ja käsidesiä löytyi. Mitään suurempaa ruuhkaa ei lauantai-iltana ollut numeroa hakiessani.


Nukuin edeltävän yön todella huonosti jostain syystä, enkä olisi millään jaksanut nousta kellon soidessa. Minun elimistöni vaatii kolmen tunnin välin ruuan ja juoksun välille, joten söin aamupalan kahdeksan maissa. Aamupalani on tuttu ja turvallinen kisa-aamuina eli kaurapuuroa, leipää ja kahvia. Tuntia ennen starttia otan vielä sekä banaanin että urheilujuomaa ja noin 20 minuuttia ennen starttia siripiriä (5 kpl) tai geelin. Tämä systeemi sopii minulle. Ratinaan saavuin sateen saattelemana noin puolitoista tuntia ennen starttia. Kiertelin hetken aikaa stadioinilla ennen kuin lähdin vaihtamaan juoksuvarusteet päälle ja vein repun säilytykseen. Myös tavarasäilytys oli organisoitu hyvin ja väljästi, sisään- ja uloskäynti tapahtuivat eri reittejä.


Ennen maratonia olo oli rento, ehkä vähän liiankin rento. Lähtöalueelle menin noin kymmenen minuuttia ennen starttia ja etsin neljän tunnin jäniksen, jonka mukaan suunnittelin lähteväni. Tarkoituksena oli juosta tasaista vauhtia jäniksen mukana ja hiljentää tai kiristää vauhtia tilanteen mukaan. Harjoitteluni on sujunut hyvin, joten asetin tavoitteeksi +/- 4:00. Hieman minua jännitti juoksu, kun edellisestä lappujuoksusta oli jo yli puoli vuotta aika.


Ilma oli raikas sateen jäljiltä ja ennen starttia pieni tihkusadekin lakkasi. Saimme juosta sopivan viileässä noin +13-16 asteisessa kelissä ja välillä aurinkokin näyttäytyi pilvien takaa.

Startti poikkesi tavanomaisesta, kun juoksijat lähtivät matkaan porrastetusti ja turvaväleistä muistutettiin. Maraton starttasi klo 11.00 ja samalla lähtivät myös varttimaratoonarit (10,5 km) ja maratonviestin ensimmäiset juoksijat. Puolimaraton starttasi klo 11:20. Lähtöalueella oli kiva tavata juoksututtuja pitkästä aikaa livenä ja uusiakin tuttavuuksia löytyi, kun on tämmöinen höpöttäjä.


Kuva: Arja Jääskeläinen

Uusi reitti

Maratonilla oli uusi reitti, joka juostiin neljänä 10,5 kilometrin lenkkinä ja jokaisella kierroksella poikettiin Ratinan stadioinilla. Sekä lähtö että maali olivat Ratinan stadionilla. Reittiä mainostettiin nopeaksi ja tasaiseksi kaupunkireitiksi ja sitä se mielestäni olikin. Reitti oli mielestäni kiva ja suhteellisen tasainen, mutta reitin kallistukset ja jyrkät kurvit pistivät ainakin minun nivelet koville. Reitin nopeudesta en kyllä osaa sanoa ainakaan omalta osaltani.

Olin tutustunut osittain uuteen reittiin Tampereen Maratonklubin yhteislenkillä ja muutamalla omalla lenkillä, joten reitti oli jokseenkin tuttu. Itse tykkää juosta maratonin kahtena tai yhtenä lenkkinä, en monena kierroksena. Minusta on myös helpompaa jättää juoksu kesken, kun juoksee useamman kerran stadionille. Keskeyttäminen olisi tarvittaessa siis helppoa.



Reitti kulki Ratinasta Tammerkosken rantamaisemassa kohti Ranta-Tampellaa ja Näsijärven rantaa. Näsijärven rannasta juostiin Finlaysonin ja Amurin kautta kosken länsirantaa kohti Eteläpuistoa, josta matka jatkui takaisin Ratinaan. Suurin osa matkasta juostiin asfaltilla sekä jalkakäytävällä tai kevyen liikenteen väylällä, mutta reitille mahtui myös hiekkapohjaista ulkoilureittiä. Mukulakivistä en pidä ja onneksi niitä ei paljoa reitiltä löytynyt.


Kuva: Timo Tuomas

Huolto toimi

Huoltopisteitä oli kolme ja ne olivat noin kolmen kilometrin välein. Jokaisella pisteellä oli tarjolla urheilujuomaa (Squeezy), mehua, vettä, suolakurkkuja, rusinoita ja merisuolaa. Kaikki tarjottava oli laitettu valmiiksi yksittäisannoksiin. Join jokaisella huoltopisteellä mehua tai urheilujuomaa ja kahdella viimeisellä kierroksella otin myös suolakurkkuja. Geelit otin 10 kilometrin välein eli Ratinan huoltopisteellä.


Maalissa ei ollut tällä kertaa tarjolla lämmintä keittoa, vaan se oli korvattu eväspaketilla, jossa oli ruisleipä, banaani ja välipalapatukka. Mukaan sai myös Tampereen maratonin juomapullon. Maalihuollossa oli tarjolla cokista, urheilujuomaa, vettä, sipsejä ja kahvia/teetä eväspaketin lisäksi.


Hultopisteillä iloiset ja reippaat talkoolaiset kannustivat upeasti meitä juoksijoita samalla kun tarjosivat vettä ja urheilujuomaa, myös liikenteenohjaajat tsemppasivat mahtavasti meitä. Matkalla oli myös monia tuttuja kannustamassa. Kiitos myös tutuille kannustuksesta reitin varrella!


Minun juoksuni

Oma juoksuni oli tänään kaksijakoinen. Kaksi ekaa kierrosta sujui hyvin, kolmas joten kuten ja neljäs oli taistelua juoksu-kävelynä maaliin. Puolikkaaseen saakka juoksu sujui hyvin ja oli helppoa sekä eteni aikataulun mukaan jäniksen vierellä. Ehkä liiankin hyvin näin jälkikäteen ajatellen. Noin 28-30 km alkoi oikea polvi oireilla ja kipu nousi juoksen edetessä reiteen ja ajoittain nivustaipeeseen saakka, joten kylmägeeliä tarvittiin matkan aikana sekä maalissa että kotona. Viimeinen kierros eteni juoksu-kävelynä. Kävelin ylämäet ja yritin muuten edetä juosten. Välillä oli kyllä käveltävä myös tasaisella. Yllättävintä oli se, että alamäet oli helpommat juosta kuin kävellä. Juoksu-kävelyllä ja sisulla pääsin maaliin, mutta perinteinen loppukiri ei irronnut tällä kertaa kipeällä polvella.


Kuva: Antti Saarimaa

Maaliin saavuin bruttoajassa 4:14:46 (nettoaika 4:14:28). Aikaan en voinut olla tyytyväinen, kun lähdin tavoittelemaan +/- 4:00 tunnin loppuaikaa. Aika oli hyvä, joten sekä siihen että juoksuun pitäisi kyllä olla tyytyväinen. Maaliin saapumisen jälkeen jokainen sai itse ottaa mitalin telineestä. Sarjojen kolmelle parhaalle jaettiin palkinnot ja oli kiva käydä pokkaamassa oman ikäluokan kolmas palkinto urakan jälkeen. Meitä N50- sarjan juoksijoita saapui maaliin kahdeksan. Sijoitus oli kiva yllätys tämmöisen taistelun jälkeen.


Korona-ajan onnittelut! Kuva: Antti Saarimaa
Kuva: Antti Saarimaa

Keskivauhtini oli 5:59 minuuttia/ kilometri. Nopein kilometri oli 10 kilometrin kohdalla (5:23 min/ km) ja hitain oli 33 kilometrin kohdalla (7:48 min/km). Keskisyke oli 156. Kaloreita näytti kuluvan 2 190. Palautumisajaksi Garmin näytti peräti 60 tuntia, joka minua kyllä hieman ihmetytti.


Nyt tiedän kuntoni ja parantelen seuraavat viikot oikeaa polvea ja reittäni. Toivottavasti polvessa ei ole mitään vakavempaa, jotta pääsen juoksemaan kolmen viikon päästä Jyväskylään SAUL SM-maratonin ja kuukauden päästä Helsinki City Doublen.

Kiitos järjestäjille ja vapaaehtoisille hyvin järjestetystä tapahtumasta!


Juoksuterveisin

-pia-

 

Olen jo jonkin aikaa halunnut päästä käymään Etelä-Konneveden kansallispuistossa ja kesälomani alkuun osui sopiva ajankohta vierailla siellä ja kiertää Kolmen vuoren vaellus.



Etelä-Konneveden kansallispuisto on perustettu vuonna 2014 ja se levittäytyy sekä Pohjois-Savon että Keski-Suomen alueelle. Kansallispuisto sijaitsee Jyväskylän ja Kuopion välillä. Etelä-Konneveden kansallispuistossa on kaksi varsinaista vaellusreittiä, 4,6 kilometriä pitkä Kalajan kierros sekä 14 kilometriä pitkä Kolmen vuoren vaellus. Näiden kahden reitin lisäksi löytyy myös 2,8 kilometrin pituinen Loukkuvuoren lenkki, jolle pääsee vain järveltä käsin Enonrannasta tai osana Kolmen vuoren vaellusta. Kansallispuisto on monipuolinen retkikohde, sillä reittejä löytyy niin vaeltajille kuin melojillekin. Se sopii hyvin myös koko perheen retkikohteeksi.



Aamupalan jälkeen pakkasimme retkieväät reppuun ja ajoimme kolmisen tuntia (240 km) Tampereelta Kalajaan, jonka pysäköintialueelta vaellusreitit lähtevät. Alueelle pääsee kantatietä 69 sekä Rautalammin että Konneveden suunnasta. Me ajoimme kuoppaista Konnekoskentietä Törmälän matkailukeskukselle saakka, josta tie kääntyi oikealle Kajalaan. Töyssyistä ja kapeaa Kajalan tietä jatkettiin vielä parisen kilometriä Kalajan pysäköintipaikalle.


Kalajan pysäköintialueen koordinaatit: Euref-Fin (~ WGS84) lat: 62° 35.5396' lon: 26° 42.5465' ETRS-TM35FIN N: 6940202 E:485061


Kolmen vuoren vaellus

Valitsimme retkikohteeksi Kolmen vuoren vaelluksen, joka kulkee osittain samaa reittiä suositun Kalajan kierroksen kanssa. Vaelluksella kierretään Kituvuoren, Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren sekä Enonniemen maastoissa. Halutessaan reitiltä voi poiketa Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren näköalapaikoille ihailemaan maisemia.


Kolmen vuoren vaelluksen lähtö- ja päätepiste on Vuori-Kalajan kotalaavu. Sinne päästäkseen on ensin kuljettava pysäköintialueelta noin kilometri helppokulkuista sorapolkua. Kolmen vuoren vaellus on 14 kilometrin mittainen rengasreitti, mutta pysäköintialueelta reitille tulee pituutta yhteensä 16 km. Kulkuajaksi on ilmoitettu sulan maan aikaan 6-12 tuntia.


Reitti oli merkitty keltaisella ympyrällä ja sen lisäksi reitin varrelta löytyi opastauluja. Mielestäni reitti oli merkitty hyvin. Kolmen vuoren vaelluksen kulkusuunnaksi suositeltiin vastapäivään kiertämistä, joten noudatimme ohjetta. Kalajan kierros taas suositeltiin kierrettäväksi myötäpäivään.



Reitti on erittäin haastava, mäkinen ja epätasainen. Korkeuserot ovat suuret ja reitillä on kivikkoa ja juurakkoa sekä nousuja ja laskuja. Kuljimme reitin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, mutta edellispäivien sateet olivat tehneet reitistä mutaisen ja juurakot sekä kivet olivat paikoitellen liukkaita. Reitin pystyy myös juoksemaan, mutta välillä se on haastavaa.

Lähdimme siis liikkeelle Vuori-Kalajan kotalaavulta, jossa on tulentekopaikka sekä käymälä. Matka eteni ensin järven tuntumassa polkua ja pitkospuita pitkin suhteellisen helppokulkuisessa maastossa. Vähitellen maasto muuttui vaihtelevammaksi ja hankalakulkuiseksi. Oli metsäpolkua, pitkospuuta, kivikkoa ja juurakkoa sekä ylä- ja alamäkeä. Välillä tuntui, että jokaisella askeleella sai katsoa, mihin astui. Reitin varrelle osui myös noin kilometrin pituinen hiekkatieosuus ennen kuin reitti palasi takaisin metsän siimekseen.



Ensimmäinen etappi oli Keskilahden tulentekopaikka, jonne matkaa kertyi noin viitisen kilometriä Vuori-Kalajan kotalaavulta. Keskilahdessa pidimme ensimmäisen evästauon ja kylläpä retkieväät maistuivat makoisilta järvimaisemaa ihaillessa. Vain hyttyslauma haittasi evästaukoa. Keksilahdessa on tulentekopaikka, käymälä ja kanoottilaituri.


Keskilahdesta matka jatkui Loukkovuoren kautta kohti Enonrannan kotalaavua, jonne matkaa kertyi kuutisen kilometriä. Polku kulki ensin Loukkulahden rantaa pitkin, joka oli sateen jäljiltä todella märkä ja mutainen. Sitä sai loikkia mättäitä ja kiviä pitkin, jotta sai pidettyä jalat joten kuten kuivina. Vähitellen polku lähti onneksi nousemaan ylemmäs rannasta. Reitti tosin jatkui vaikeakulkuisena mentäessä ylä- ja alamäkeä kivikkoisessa maastossa. Loukkuvuorelle noustessa hengästyi ja sai paikoin katsoa jalkoihinsa tosi tarkkaan. Loukkuvuoren laelta puunlatvojen lomitse sai tähytä järvimaisemiin, mutta mitään erityistä näköalapaikkaa Loukkuvuorella ei Kolmen vuoren vaelluksen reitin varrella ole. Loukkuvuoren rengasreitin varrelle on karttaan merkitty näköalapaikka. Välillä oli myös hyvin juostavaa polkua ja muutamia juoksuaskelia oli ihan pakko ottaa. Reitti kulki myös Loukkulammen rantaa pitkin. Päiväkahvit nautimme Louhulahden kalliolla.





Upeat, lähes pystysuorat kalliot kohosivat polun reunassa saapuessamme Enonlahteen. Enonrannassa pidimme vain lyhyen juomatauon. Enonrannasta löytyy laavun lisäski käymälä, laituri ja kanoottiporras ja sieltä pääsee aloittamaan Loukkuvuoren patikointireitin.


Oikeastaan viimeinen etappi oli koko ajan joko loivempaa tai jyrkempää nousua tai hankalia laskuja muutamaa helppokulkuista kangasharjupätkää lukuunottamatta. Kun matkaa oli jäljellä enää noin kaksi kilometriä, polku lähti nousemaan kohti Kalajanvuorta eli edessä oli viimeinen kunnon ylämäki kallioisessa ympäristössä. Poikkesimme ihailemaan maisemia Kajalanvuoren näköalapaikalta, mikä toi hieman matkaa lisää. Kyllä kannatti poiketa näköalapaikalle, sillä ylhäältä näki kauas, mutta myös alas! Jossain kohti oli aikamoisia pudotuksia alaspäin ja jyrkimmillä kohdilla oli jopa varoituskyltti putoamisvaarasta.



Ennen Vuori-Kalajaa kuusten välistä näkyi pieni harmaa puinen mökki. 1970-luvulla mökissä asusti karjalansiirtolainen Feliks Tarasoff. Mökkiin pääsee kurkkaamaan ikkunalasin läpi ja ikkunan sisäpuolella näkyy niin paljon tutunnäköisiä tavaroita. Vuori-Kalajan vesi on todella kirkasta ja välillä oli ihan pakko pysähtyä katselemaan veden alta kuultavia uppotukkeja sekä vastarannalla kohoavia kallioseinämiä.





Reitti kulki kivasti vaihtelevassa maastossa. Paitsi korkeuseroja, matkan varrelle osuu myös tasaista pätkää, kuivaa kangasta, männikköä, kuusikkoa, lehtometsää, kallioita ja jopa vähän suota sekä rantakalliota. Reitille mahtui sekä haastavampia osuuksia (kalliot, kivet, juuret) että helpompaa osuutta. Paikoitellen reitti kulki myös metsäautoteitä pitkin.

Kuten reitin nimikin kertoo, kiipesimme kolmelle eri vuorelle: Kituvuorelle, Loukkuvuorelle sekä Kalajanvuorelle.


Vinkit retkelle:

  • Varaa riittävästi aikaa reitin kiertämiseen

  • Lenkkikengillä pärjää, mutta polkujuoksukengät tai vaelluskengät ovat mielestäni paremmat

  • Ota mukaan wc-paperia, sillä käymälöissä wc-paperia ei ole

  • Reittien pituuksiin kannattaa suhtautua vähän varauksella, sillä todellisuudessa käveltävää tulee muutama kilometri reitin virallista pituutta enemmän.

  • Vuori-Kajalan laavu on liikuntaesteisten saavutettavissa. Lammen rantaan pääsee tarvittaessa ajamaan autolla ja viimeiset metrit laavulle kuljetaan leveitä pitkospuita pitkin.

  • Reitin puolivälissä on Majaniemen varaustupa ja –saun, jonka voi etukäteen vuokrata.

  • Reittikartta löytyy Metsähallituksen sivuilta

  • Lisätietoja Etelä-Konneveden kansallispuistosta löytyy Luontoon.fi -sivustolta.


Kolmen vuoren vaellus oli mukava valinta ja onnistui hyvin päiväretkenä. Reitin varrelle mahtui monenlaista maisemaa ja reitillä oli paljon nousuja ja laskuja, mutta normaalikuntoinen selviää niistä hyvin. Reitin varrella oli niin louhikkoa, siirtolohkareita kuin pystyseinäisiä kallioitakin. Välillä pääsi kulkemaan ihan rannan tuntumassa. Näköalapaikoilta oli upeat näkymät vesistöihin.


Kolmen vuoren vaelluksen kerrotaan olevan 14 kilometrin mittainen ja pysäköintialueelta pysäköintialueelle 16 kilometrin mittainen, mutta minun Garmin näytti parkkipaikalla 18 kilometriä. Aikaa kului 5 tuntia 23 minuuttia. Aurinkoinen ja lämmin sää suosi päiväretkeämme, mutta hyttysiä olisi saanut olla vähemmän.

-pia-


 

Nauvon kirkonkylästä löytyy taidemaalari Victor Westerholmin nimeä kantava luontopolku tai oikeastaan kulttuurikävelypolku, joka vihittiin käyttöön vuonna 2014. ProNauvo ry on rakennuttanut polun yhteistyössä ernholmilaisten, MultiCulti:n sekä Paraisten kaupungin matkailuyksikön kanssa. Polkua on rahoittanut myös LEADER sekä Svenska Kulturfonden.


Reitille on helppo poiketa ympäri vuoden, olitpa sitten liikenteessä autolla, pyörällä tai veneellä.



Westerholminpolku lähtee Nauvon kirkonkylän Eteläsatamasta kesätorin ja ravintola Gastropub Söderin vierestä. Torilta löytyy autolle parkkipaikka ja polun lähtökyltti. Reitti on pituudeltaan 2,8 kilometriä ja sen kävelee noin tunnissa. Polku on helppokulkuinen ja tasainen, lukuunottamatta nousua Jetukastbergin laelle ja pronssikautiselle hautaröykkiölle. Kostealla säällä kalliot, kivet ja puiden juuret ovat liukkaita. Reitti sopii hyvin koko perheen retkikohteeksi. Jos juoksujalkaa vipattaa, niin reitin voi myös hyvin juosta läpi.


Reitti on merkitty hyvin ja polun varrella on opastaulut, jotka kertovat sekä Nauvon että saaren historiasta ja taidemaalari Victor Westerholmin lapsuudesta ja elämästä Ernholmassa. Reiltä löytyy 14 suomen-, ruotsin- ja englanninkielistä opastaulua. 


Alkumatka kuljetaan kävelytietä ja ylitetään Krogbron-silta, joka johtaa Ernholmin saarelle. Krouvinsillan kupeessa sijaitsi Nauvon ensimmäinen majatalo ja sillan kupeessa on pienen tiilirötiskä, joka on nimeltään ”Takomo”. Takomon jälkeen ylitetään Saaristotie ja matka jatkuu rantamaisemassa pitkospuita pitkin kohti metsää. Tuuhean metsätaipaleen jälkeen lähdetään kiipeämään Jetukasbergenin huipulle, joka on 42 metriä merenpinnasta. Kiipeämistä helpottaa reitin varrelle asennettu apuköysi. Jos ei halua kiivetä kalliolle, on polulla myös helpompi kiertotie, joka kiertää kallio-osuuden. Suosittelen kuitenkin nousemaan kalliolle, jos vain pystyy, sillä kalliolta aukeaa upea näköala ja sieltä löytyy myös pronssikautinen hautaröykkiö. Kuuleman mukaan maisema on kauneimmillaan auringonnousun aikaan. Itse olin liikenteessä alku illasta ja maisema oli silloinkin upea. Retkieväät kannattaa ehdottomasti nauttia kalliolla saaristomaisemaa ihaillen.




Opastaulun mukaan Jetukastin huipulta löytyvä kiviröykkiö on pronssikautinen hauta, jonka synty sijoittuu vuosille 1500-500 eaa. Tuolloin merenpinta oli 20 metriä korkeammalle kuin nyt eli kallion huippu muodosti vielä tuohon aikaan harvan ulkosaariston. Haudan lepoon lasketun henkilön uskotaan olleen saalistusretkellään kuollut merkittävä henkilö. Jetukastbergin eli Hiidenkivikallion kerrotaan saaneensa nimensä tarinasta, jonka mukaan näillä kallioilla lepäsi aikoinaan paljon nykyistä kookkaampia kivenmurikoita eli hiidenkiviä (paikallisella ruotsin murteella “jetukast”). On kerrottu, että Turun tuomiokirkkoa rakennettaessa Ernholmin jättiläiset vihastuivat pahamman kerran ja viskasivat nuo suuret kivet kirkon suuntaan. Järkäleet eivät kuitenkaan yltäneet perille asti, vaan molskahtivat mereen Killingholmin itäpuolella.



Kalliolta laskeudutaan alas Gåsholmintielle, jossa polut jälleen yhtyvät. Reittien yhtymäkohdassa on myös laatikko, jossa on polun vieraskirja. Reitti jatkuu hiekkatietä saaristotien yli kohti vanhaa Ernholmin kylää. Ernholmin kylän oletetaan syntyneen viimeistään 1400-luvulla ja oli siihen aikaan kirkkoa lähimpänä oleva asumusto.


Polun varrella kasvaa edelleen vanha tammi, jonka Westerholm on ikuistanut Nauvo-aiheisiin töihinsä. Puun hoidon yhteydessä vuonna 2013 tammen iäksi arvioitiin 280 vuotta ja sen arvioidaan olevan Suomen 18. suurin tammi.

Muistan tuon tammen omasta lapsuudestani. Ihailin tammea kulkiessani sen ohi ukkini kanssa ja ihailen kyllä tammea edelleen aina se ohi ajaessani. Loppumatka kävellään kävelytietä pitkin Krouvinsillan yli takasin lähtöpaikalle Eteläsatamaan.




Kiva retkikohde ympäri vuoden.


-pia-


 

tmi Pia Nykänen

Ilmoittaudu jouksukouluun

Blogi

Screenshot 2025-01-14 at 21.00.12.png
bottom of page