Viimein kahden vuoden odotuksen jälkeen pääsin asettumaan Verranzanon sillalle ja starttaamaan New Yorkin maratonille. Alunperin minun piti juosta New Yorkissa jo syksyllä 2020 ja sitten syksyllä 2021, mutta suunnitelmat muuttuivat erään epidemian takia.
New Yorkin maratonia oli moni minulle kehunut ja sanonut, että se on ollut upein
maratonkokemus. Maratonia on sanottu myös maailman suurimmaksi, kauneimmaksi ja
halutuimmaksi. Itselleni jäi juoksusta aikalailla kaksijakoinen olo. Mielestäni maraton oli suuri ja ruuhkainen, mutta hyvin järjestetty. Reitti oli kiva vaihtelevine kaupunginosineen ja siltoineen, mutta mäkineen raskas. Kannustus oli värikästä ja mahtavaa pitkin matkaa, mutta välillä ehkä liiankin äänekästä. Tapahtuma oli kuitenkin upea ja ikimuistoinen kokemus raskaasta reitistä, lämpimästä ja kosteasta säästä sekä väenpaljoudesta huolimatta.
Koska arpaonni ei ollut suosinut minua useamman vuoden yrittämisen jälkeen, varasin matkan
Vetikkotravelin kautta jo syksyllä 2019. Hotelli ja osallistuminen maratonille tulivat Vetikon
kautta, mutta lennot varasin itse. Matkapakettiin kuului myös lentokenttäkuljetukset ja kuljetus maratonin lähtöön. Sähköpostiin tuli säännöllisesti tietoa tapahtumasta. Puhelimeen latasin maratonin apin, josta oli helppo tarkistaa asioita ennen reissua ja reissun aikana. Matkajärjestelyt toimivat hyvin ja sain keskittyä rauhassa juoksemiseen ilman stressiä. Kiitos Paula!
Torstaina 3.11. lensin Finnairin suoralla lennolla New Yorkiin. Koronarajoituksia ei enää ollut, eikä maskeja vaadittu. Estan oli hakenut jo keväällä Bostonin maratonia varten ja Finnair vaati terveyslomakkeen täytön ennen koneeseen nousua. Muita lomakkeita ei tarvittu. Tällä kertaa maahantulotarkastus meni nopeasti ja lentokentällä meitä odotti bussikuljetus hotelille. Matka hotellille taittui illalla 45 minuutissa. Illalla oli ihan pakko vielä lähteä iltakävelylle Times
Squarelle matkustamisen jälkeen. Hotellimme Dream Midtown Hotel NewYork keskeinen sijainti mahdollisti kävellen kaupunkiin tutustumisen. Maratonin maalista oli myös vain muutama kortteli hotellille. Matkan hintaan sisältyi myös aamiainen ja maratonaamuna oli aikaistettu aamiainen.
Perjantaina 4.11. lähdimme heti aamupalan jälkeen juoksuporukalla expoon hakemaan juoksunumeroita. Expo sijaitsi Jacob K. Javis Convention Centerissä, jonne oli noin kolmen
kilometrin matka hotellilta. Aamulla ei ollut vielä kovin paljoa ruuhkaa expossa, joten numeron ja paidan haku sujui joustavasti ja nopeasti. Myymälässä taas kuhisi jo sen verran ostajia, että omat ostokset jäivät tällä kertaa tekemättä ja lähdin tyttäreni kanssa kiertelemään kaupungille. Kävelimme muun muassa pitkin High Line Parkia, joka on 2,3 kilometrin mittainen puisto. Se on rakennettu vanhan maasillan päällä kulkevalle junaradalle. Ihailimme myös The Vessel eli
"New Yorkin rappuset" rakennelmaa. Se on ovaalin muotoinen 15 kerrosta korkea
rakennelma, joka koostuu 154 portaasta ja 2 500 rappusesta. Lounaan nautimme Little Ruby`s cafessa, josta sai herkullista pastaa, myös gluteenittomana. Ruoka oli niin hyvää, että kävimme siellä toisenkin kerran syömässä! Illalla oli tarkoitus mennä seuraamaan keskuspuistoon
maratonin avajaisparaatia ja ilotulitusta, mutta uni voitti tällä kertaa.
Lauantaina 5.11. tein aamupalan jälkeen omatoimisen shakeout runin Central Parkissa
aurinkoisessa (+23 astetta) ja hoistavassa sääsässä. Ohjelmassa oli tuttu maratonia edeltävä
treeni eli kevyttä verryttelyä ja 2 x 1 kilometrin vedot kahden minuutin kävelypalautuksella. Ennen ja jälkeen lenkin kiertelin kävellen puistossa ihalillen syksyn väriloistoa. Ihan yksin ei tarvinnut lenkkeillä, sillä puistossa oli paljon muitakin liikkujia ja piknikillä olevia. Puiston pinta-ala on 340 hehtaaria, pituus on noin neljä kilometriä ja leveys 800 metriä. Pastalounaan
nautimme italialaisessa ravintolassa, Serafiinassa. Ravintola sijaitsi hotelimme vieressä ja myös siellä oli gluteenittomia vaihtoehtoja. Pienen lepohetken ja maratonvarusiteiden valmiiksilaittamisen jälkeen lähdimme kävellen Madison Square Gardeniin katsomaan koripallopeliä. Vastakkain olivat New York Knicks ja Boston Celtics. Vauhdikkaan päivän jälkeen ei unta tarvinnut odottaa ja sainhan yhden lisätunnin, kun kelloja siirrettiin yöllä tunti taaksepäin ja siirryttiin talviaikaan.
Sunnuntaina 6.11. herätyskello soi kello 5:20 ja kello 5:30 olin jo pirteänä aamiaisella.
Yhteiskuljetuksemme lähtöpaikalle State Islandille lähti hotellin edestä kello 6:30. Toinen,
mutta stressaavampi vaihtoehto siirtyä lähtöpaikalle olisi ollut mennä kisajärjestäjän järjestämällä lautalla tai bussilla lähtöpaikalle. Lähtöalueella kuulin, että kuljetuksissa oli ollut
ongelmia ja ruuhkaa. Reilu tunnin bussimatkamme sujui nopeasti ja heti lähtöalueelle saavuttaessa oli turvatarkastus, joka sujui joustavasti ja nopeasti. Satuimme saapumaan siis hyvään saumaan. Alueelle sai ottaa omat eväät ja juomat, jotka oli pakattava järjestäjiltä saatuun läpinäkyvään muovipussiin. Opasteet lähtöalueella olivat selkeät, eikä eksymisen vaaraa ollut. Meidät juoksijat oli jaettu kolmeen eri väriryhmään (sininen, oranssi ja
vihreä) ja jokaiselle värille löytyi lähtöalueelta "omat kylä", joissa oli tarjolla muun muassa urheilujuomaa, kahvia, bageleita ja energiapatukoita. Alueelta löytyi myös koiraterapia-piste,
jossa sai silitellä koiria ja lievittää jännitystä. Otin rauhallisen paikan nurmikolta ja jäin odottamaan omaa lähtöäni. Alueelle oli tehty myös olkipetejä, mutta ne oli jo varattu minun saapuessani alueelle. Odotusaikaa omaan lähtööni jäi vajaa kolme tuntia ja se meni todella nopeasti löhötessä ja jutellessa muiden juoksijoiden kanssa. Olin varautunut hyväntekeväisyyteen heitettävällä tuulipuvulla ja alustalla. Pipon ja hanskat jätin hotellille, koska oli lämmin ja kostea sää. Nurmella istuessa tuulipuvusta ja alustasta oli kyllä hyötyä.
Matkaan lähti noin 52 000 juoksijaa ja ensimmäiset juoksijat lähtivät matkaan kello 8:00. Eliittijuoksijoiden ja kelaajien jälkeen lähtöaaltoja oli viisi ja jokaisessa aallossa oli kolme lähtöryhmää (sininen, oranssi ja vihreä), joissa jokaisessa oli vielä kuusi lähtökarsinaan (A-F). Minä olin sinisessä lähtöryhmässä ja lähdin matkaan kolmannessa aallossa kello 10:20.
Lähtökarsinasta oli vielä yllättävän pitkä matka itse lähtöön Verranzanon sillalle.
Kansallislaulun jälkeen kanuunan pamaus lähetti meidät juoksijat matkaan ja näin tapahtui jokaisen lähdöryhmän kohdalla.
Maratonin reitti kulki kaikkien New Yorkin viidessä kaupunnginosassa. Juostessa kyllä huomasi, missä kaupunginosassa juostaan. Matka oli enimmäkseen merkitty maileina, mutta kyllä muutama kilometrikylttikin näkyi reitin varrella. Itse en kilometrikylttejä kaivannut.
Matkaan tosiaan lähdettiin State Islandin Fort Wadsworthista Verrazzano sillalta, josta matka jatkui kiemurrellen Brooklynin läpi. Alussa ei ollut kovin paljon tilaa juosta, vaikka kaikki kolme ryhmää lähtivät matkaan sillan eri kohdista. Lähdin juoksemaan sillan ylämäkeen rauhallisesti 6:13 minuutin kilomterivauhdilla. Lujempaa en päässyt, sillä osa juoksijoista poukkoili edessäni puolelta toiselle kuvaten lähtöä. Silta oli noin parin kilometrin pituinen ja se tuntui helteessä todella pitkältä, kuten kaikki muutkin reitin sillat. Vähitellen sain juoksurytmistä kiinni, mutta koko ajan piti seurata edessä juoksevien askelia ja poukkoilua. Yritin heti alusta saakka juosta ylämäet rauhallisesti ja alamäet taas yritin juosta rennosti rullaten ja niin vauhdikkaasti kuin vain pystyin tungoksessa. Noin viiden kilometrin kohdalla kaikki kolme juoksureittiä yhdistyivät ja tungosta tuli hetkeksi entistä enemmän. Viiteen kilometeriin juoksin ajassa 28:07. Välillä oli myös kapeita kohtia, jolloin vauhti melkein pysähtyi ja muutamissa kohdissa joutui jopa kävelemään. Brooklynin osuus oli itselleni ehkä mieluisin. Kympin väliaikani oli 55:44 eli ihan hyvää vauhtia pystyin etenemään.
Juoksun puoliväli osui Pulaski-sillalle ja aikani oli 2:00:22. Brooklynistä reitti suuntasi
Queensiin. Kilometrivauhdit vaihtelivat ruuhkan ja reitin mukaan. Keskivauhti pysytteli puoliväliin saaakka 5:08-6:00 välillä. Juoksu sujui ihan hyvin aina 24 kilometriin saakka, jolloin saavuimme Queensboro-sillalle. Sillalle nousu oli ehkä juoksun raskain osuus, sillä sillalle nousu oli pitkä ja melko jyrkkä. Sillan kilometreille osui myös ensimmäinen vaikea kilometri ja siirryin etenemään juoksu-kävelynä. Sillan kautta siirryimme Manhattanille juoksemaan First Avenuelle, joka tuntui loputtoman pitkältä suoralta, samoin kuin seuraavana ollut Willis
Sillan ylityksen jälkeen olimmekin Bronxin puolella. Willis Avenue-sillalla eräs katsoja huuteli meille juoksijoille, että enää yksi silta jäljellä ja viisi mailia maaliin. Tieto oli toisaalta helpotus, toisaalta ei! Vauhti oli hidastunut kolmeenkymppiin tullessa ja aikani oli 2:57:24. Madison
Avenue silta vei meidät jälleen Manhattanille ja etenimme Fifth Avenueta pitkin kohti keskuspuistoa. Vaikeimmat kilometrit osuivat 25, 28, 31 ja 38 kilometrien kohdille. Vauhti parani jälleen 38 kilometrin jälkeen, ehkä siksi, että maali läheni ja sai juosta keskuspuistossa. Central Parkkissa maali odotti meitä juoksijoita. Brooklynin lisäksi keskuspuiston osuus oli mieluinen ja siellä kannustus oli mahtavaa ja se jatkui aina maaliin saakka. Vielä ennen maalia oli yksi ylämäki, joka tuntui olevan haasteellinen monelle. Maaliin saavuin ajassa 4:16:51. Keskivauhti oli noin 6:04 minuuttia/ kilometri ja keskisyke oli 152. Olin 14 580 juoksija 47 744 maaliin tulleesta. Omassa ikäluokassani olin 2 277 juoksijasta 348. Suomalaisia juoksi maaliin 55 ja olin 19. Tein siis kelpo suorituksen ja olin tyytyväinen suoritukseeni.
Huoltopisteitä oli mielestäni riittävästi, mutta ruuhkaa oli jokaisella pisteellä. Huoltopisteitä oli kolmen mailin välein ja niitä oli 21. Tarjolla oli vettä ja urheilujuomaa (Gatorade Endurance Formula). Banaania oli tarjolla 21 ja 23 mailien kohdilla. Geeliä (Science in Sport Energy Gels) oli tarjolla 12 ja 18 mailien kohdilla. Sekä banaanit että geelit jätin väliin. Kuuman ja kostean sään takia vesisuihkuja oli lisätty reitille. Kaksi ensimmäistä huoltoa ohitin oman juomapullon
turvin, mutta muilla join sekä vettä että urheilujuomaa. Omia Nosthin vauhtikarkkeja napsin
seitsemän kilometrin välein. Olen jo pidemmän aikaa käyttänyt maratoneilla vauhtikarkkeja, koska ne sopivat vatsalleni paremmin kuin geelit ja ne voi ottaa ilman juotavaa.
Juoksua varatessa piti päättää haluaako vaihtovaatteet säilytykseen vai ottaako maalissa fleece-vuorellisen ponchon. Itse valitsin ponchon, joka maalissa tuntui vähän turhan lämpimältä, mutta hotellille kävellessä se jo tuntuikin hyvältä. Maalin jälkeen sai mitalin kaulaan ja eväspussin käteen. Maalialueelta poistuminen kesti 45 minuuttia ja siihen en ollut varautunut. Alueelta oli neljä ulospääsyä ja minä poistuin hotellia lähimpänä olevasta uloskäynnistä. Poncho päällä kävelin vielä noin kilometrin matkan hotellille. Suihkun ja lyhyen lepohetken jälkeen lähdimme syömään Benihana ravintolaan. Loppuilta menikin sitten
juoksua kerratessa ja somesta muiden juoksufiiliksiä lukiessa.
Valmistautuminen juoksuun sujui hyvin ja kunto oli kohdillaan, joten odotin perusjuoksua maratonilta. Maraton oli kostea, hikinen ja raskas urakka. Lämpötila oli + 22-23 astetta ja ilmankosteus 98%, mutta onneksi aurinko paistoi pilviverhon takaa ja välillä tuuli vilvoitti menoa. Myös muutama pieni sadekuuro saatiin niskaan matkan varrella.
En ole koskaan saanut näin paljon kyynärpääkontakteja maratonilla ja myös poukkoilevia juoksijoita oli todella paljon. Itse yritän aina juosta sinisen viivan lähellä ja yritän välttää poukkoilevaa juoksua. Oma juoksuni eteni puolimatkaan juosten ja sen jälkeen siirryin vähitellen juoksu-kävelyyn. Välillä juoksin enemmän ja välillä vähemmän. En ole milloinkaan nähnyt myöskään näin paljon elvytystilanteita ja tuupertuneita juoksijoita. Lämmin ja kostea sää taisi tehdä monelle tepposet. Keskellä juoksureittiä näin myös kolme kuollutta rottaa, mikä ei tietystikkään ole ihme suurkaupungissa. Nautin tapahtuman tunnelmmasta ja maisemista ottamalla kuvia ja videoita sekä antamalla läpyjä pienempien ja isompien kannustajien kanssa.
Maanantai 7.11 ja tiistai 8.11 menivät juoksutusta palautellen ja kaupunkiin tutustuen. Kävin katsastamassa muun muassa Yksin kotona ja Sinkkuelämää leffojen kuvauspaikkoja. Louis Vuittonin 200 Trunks, 200 Visionaries näyttelyssä tuli poikettua maannataina ja tiistain kävelyretkellä ihastuin Greenwich Village alueeseen. Paljon ehdittiin nähdä ja paljon jäi vielä nähtävää.
