Elokuun myötä loma loppui ja arkinen aherrus alkoi sekä normityön että harrastustyön parissa, kuten töitäni nimitän. Myös uudet tuulet puhalsivat perheessämme elokuussa, sillä molemmat tyttäreni muuttivat toisille paikkakunnille. Vielä hetki sitten tytöt olivat pieniä ja nyt aikuisia - näin se aika rientää ja elämä menee. Minulle on vapautunut entistä enemmän omaa aika. Saas nähdä, mitä keksin syksyn tullen. Ehkä enemmän ohjauksia ja keikkahommia, opiskelua tai jotain muuta.
Elokuu meni aikalailla vielä ultrajuoksusta palautuessa ja oikeastaan vasta elokuun lopulla tuntui, että olen kunnolla palautunut ultrasta. Olen yllättynyt, miten kauan lopulta palutuminen kesti, koska yleensä palaudun parissa viikossa maratonista. Elokuussa ohjelmassa oli siis enemmän arkiaskelia, golfpallon perässä kävelemistä ja venyttelyä kuin juoksua. Oli mukavaa, kun golfissa tasoituskin lähti laskemaan. Osallistuin myös Pirkkalan Hölkkään ja Paavo Nurmi Marathonille. Paavo Nurmi Marathonin kisarapsan voit lukea täältä, joten siitä ei sen enempää tällä kertaa. Kilometrejä elokuussa kertyi vain 158,5 kilometriä.
Palauttelun aikana ehdin miettimään myös tulevia juoksuja ja harjoittelua. Syksyllä on luvassa vielä muutama maratoni. Olen menossa Chicagon maratonille lokakuussa ja luultavasti juoksen myös SAUL ry:n SM-maratonin syyskuussa. Mietinnässä on myös, miten jatkaa harjoittelua ja kenen valmennuksessa. Onko maraton minun matkani vai siirrynkö kenties pidemmille matkoille. Pohdittavaa siis riittää.
Pirkkalan Hölkkä
Muutaman vuoden tauon jälkeen osallistuin myös Pirkkalan Hölkään, joka on kiva ja hyvin järjestetty juoksu- ja hölkkätapahtuma. Tapahtuma järjestetään aina elokuun ensimmäisenä keskiviikkona ja matkoina on 5,5 kilometriä ja 10,6 kilometriä. Sarjat löytyy niin kuntoilijoille kuin kilpailuhenkisille. Myös lapsille on oma ilmainen 2,2 kilometrin kisa. Melkein kolme sataa juoksijaa ja kävelijää osallistui tänä vuonna tapahtumaan ja yli 100 4-14-vuotiasta lasta osallistui juoksuun. Oli ilo katsella lasten juoksemista ja juoksemisen riemua!
Olin vielä tunti ennen kisaa löhöämässä sohvalla työpäivän jälkeen ja päätinkin yks kaks lähteä juoksemaan. Nopeasti vaatteet niskaan ja jälki-ilmoittautumisjonoon vartti ennen sen sulkeutumista. Ei kisavalmisteluja ja eikä pahemmin kisajännitystäkään. Lähdin testaamaan 5,5 kilometrin matkalle omaa kuntoani ja vauhtiani ennen Paavo Nurmi maratonia. Reitti kulki kotipoluillani, joten minun oli helppo juosta tuttussa maastossa. Reitti ei ole ihan helppo, sillä reitin alkupuolella on kaksi vähän pidempää nousua. Loppumatkalla on vielä pari pientä nousua, mutta muuten loppumatkan saa rullailla kohti urheilukenttää ja maalia. Reitti kulkee hiekkatietä ja pururataa pitkin ja viimeiset metrit juostaan urheilukenttää pitkin maaliin.
Kuvalähde: Pirkkalan Hölkkä
Ihan kivasti oma juoksu sujui, vaikka lähdin juoksemaan kylmiltäni ja toisaalta palautuminen ultrajuoksusta oli vielä kesken. En myöskään oikein päässyt vauhtiin viiden kilsan pikamatkalla. Alkuverryttely tuli hoidettua kävellessä kotoa kisapaikalle. Ensimmäiset kaksi kilometriä juoksin rauhallisesti, koska tiesin, että edessä olevat ylämäet voivat viedä hapoille liian kovalla alkuvauhdilla. Mäkien jälkeen lisäsin tasaisesti vauhtia kohti maalia. Olosuhteisiin nähden olin juoksuuni tyytyväinen, vaikka aika jäikin edellisvuosien ajoista. Juoksin 5,5 kilometriä aikaan 28:09 ja voitin oman ikäsarjani. Meitä oli vain kaksi osallistujaa ja enemmänkin olisi saanut osallistujia sarjassa olla, mutta palkinnot jaetaan osallistujien kesken. Oli kiva kävellä kotiin mitalli ja lahjakortti kädessä.
Kiva koko perheentapahtuma, jota voin lämpimästi suositella!
Kuvalähde: Pirkkalan Hölkkä
Vähitellen elimistö on palautunut ultrajuoksusta, kiitos monipuolisen ravinnon, paluttavan liikunnan sekä riittävän levon ja unen. Tästä jatketaan harjoittelua kohti syksyn maratoneja.
Nuts Ylläs Pallas juoksu eli toinen tämän vuoden ultramatkoistani oli heinäkuu puolivälissä, joten kuukauden alku meni kisaan valmistautuessa ja kuukauden loppu taas palautuessa juoksusta. Kolmen viikon kesälomani aloitin juoksun jälkeisenä maanantaina ja suuntasin kulkuni ensin Pohjois-Norjaan ja sitten mökille Turun saaristoon.
Seglan huipulla
Heinäkuun treenit
Viikko 27 oli kevyt treeniviikko ja kilometrejä tuli 52 kilometriä. Ohjelmassa oli kolme treeniä, kaksi vetotreeniä sekä kolmen ja puolen tunnin juoksu-kävelylenkki. Pitkällä lenkillä tuli testattua myös tankkausta ultrajuoksua varten. Kävin viikolla myös golfaamassa ja venyttelin. Viikko 28 oli kisaan valmistava viikko, joten minulla oli vain yksi harjoitus, 2 x 3 kilometrin vedot kolmen minuutin kävelypalautuksella. Muuten viikko meni voimia kerätessä tulevaan koitokseen. Nutsin 105 kilometrin kisa oli upea kokemus ja kisarapsan voit lukea täältä. Viikoilla 29-30 annoin elimistön palautua ultrajuoksusta ja vaeltelin tuntureilla maisemia ihaillen ja retkieväitä nauttien. Myös golfkenttää tuli kierrettyä ahkerasti, jopa niin ahkerasti, että tasoituskin lähti laskuun. Juoksukilometrejä tuli heinäkuussa vain 167 kilometriä, mutta kävelytunteja ja -kilometrejä tuli sitäkin enemmän.
Lomailua Norjassa
Juoksun jälkeen ajoimme Kilpisjärvelle, jossa yövyimme Artic Polarin huoneistossa Saana tunturin juurella. Ensimmäisenä lomapäivänä vaelsimme Saanan huipulle (1029 m). Olin yllättynyt, miten hyvin jaksoin kiivetä huipulle lauantaisen juoksu-urakan jälkeen. Alaspäin meneminen olikin sitten vähän vaikeampaa ja hitaampaa. Matkaa kertyi noin 10 kilometriä. Päivällisen ja saunan jälkeen ei tarvinnut unta kovin kauaa odotella, sillä sen verran painoi lauantain juoksu ja valvominen sekä Saanan huiputus kropassa.
Saanan huipulla
Maanantaina oli vuorossa vaellus kolmen valtakunnan rajapyykille. Matkustimme ensin Malla-laivalla Kilpisjärveltä Koltalahteen ja kävelimme sieltä noin kolmen kilometrin matkan rajapyykille. Rajapyykiltä matka jatkui Mallan luonnonpuiston halki takaisin Kilpisjärvelle. Nousimme myös Pikku Mallalle ihailemaan maisemia. Matkaa kertyi vaihtelevassa maastossa noin 20 kilometriä ja aikaa kului taukoineen seitsemisen tuntia. Maisemat olivat upeat ja jaksoin jälleen yllättävän hyvin vaeltaa, vaikka välillä maasto olikin kivikkoista. Muutaman kerran kivikossa rämpiessä tuli mieleen nutsin lauantaiset kivikot. Retkieväät maistuivat hyvin vaelluksen lomassa ja illalla saunan jälkeen pizza ja lasi punaviiniä maistui vielä paremmalta.
Kolmen valtakunnan rajapyykki
Tiistaina matkamme jatkui Kilpisjärveltä Tromssaan, jossa vietimme seuraavat kaksi päivää.
Majoittumisen jälkeen kierttelimme keskustassa ja kävimme syömässä herkulliset kotitekoiset hampurilaiset sympaattisessa Huken PUB- pubiravintolassa.
Huken Pub
Ruokailun jälkeen nousimme näköalahissillä Fjellheisenille ihailemaan maisemia. Näköalahissille oli noin puolen tunnin kävelymatka hotellistamme ja Tromssan keskustasta. Jos haluaa säästää noin 20 euron hintaisen hissilipun, voi myös reippailla vuoren laelle. Me päätimme säästää etenkin minun jalkojani ja menimme hissillä sekä ylös että alas. Kukkulan laelta avautui upea näkymä kaupunkiin, viereisille saarille, vuorille ja vuonoille. Ja löytyihän vuorelta pieni pläntti luntakin.
Toisena Tromsan päivänä teimme aamupäivällä kolmen tunnin veneretken RIB boatilla, joka lähti hotelimme edestä olevalta venelaiturialueelta. Kaikki varusteet veden- ja tuulen- kestävästä kokovartalohaalarista pelastusliiveihin ja laskettelulaseihin hoitui järjestäneen tahon puolesta (Green Gold of Norway). Matkalla saimme ihailla kauniita vuono, vuori ja meri maisemia. Hylkeitä tai valaita emme matkalla nähneet, mutta bongasimme muutaman merikotkan. Kahvit nautimme kalliolla ihaillen upeaa vuorimaisemaa.
Iltapäivällä kävimme tutustumassa Tromssan arktiseen kasvitieteelliseen puutarhaan, joka on yksi maailman pohjoisimpia kasvitieleellisiä puutarhoja. Puutarhassa on yli tuhat erilaista kansainvälistä kasvilajiketta ja se on erikoistunut etenkin napapiirien alueiden kasveihin ja kukkiin. Puutarha sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Tromssan keskustasta. Puutarhaan on ilmainen sisäänpääsy ja se on auki päivittäin.
Tromsassa yövyimme Scandic Ishavshotellissa. Hyvä hotelli keskeisellä sijainnilla. Hotellin aamupala oli monipuolinen ja runsas, samoin illallisbufee.
Seglan huiputus - reissun kohokohta
Torstaina matkamme jatkui Senjan saarelle, joka on Norjan rannikon toiseksi isoin saari. Ajoimme aamulla Tromssasta Kvaløyan Brensholmeniin, jossa jännitimme mahdummeko lauttaan vai joudummeko jäämään odottamaan seuraavaa lauttaa. Lauttaan ei voinut varata paikkaa etukäteen, vaan paikat menivät jonotusperiaatteella. Onneksi pääsimme lauttaan! Lauttamatka Senjan Botnhamniin kesti noin 45 minuutin. Lautalta oli upeat merinäkymät, joita ihailimme ulkokannelta. Botnhamnista ajoimme Fjordgårdiin, josta Seglan vaellusreitti alkoi.
Päivän ohjelmassa oli siis odotettu reissu Seglan huipulle (639 m). Polku Seglalle lähti Fjorgårdin koulurakennuksen takaa, jossa oli myös parkkipaikka näin kesäaikaan. Lähtöpaikka löytyi mielestäni melko helpolla ja heti parkkipaikan vieressä oli kyltti, joka ohjasi oikealla polulle, joten eksymään ei päässyt.
Alkumatka oli mukavaa ja helppokulkuista polkua, joka kulki vaivaiskoivikon keskellä. Kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme tasanteelle, josta avautui ensimmäinen vuonomaisema. Reitti jatkui kivikkoista ja juurakkoista polkua pitkin seuraavalle tasanteelle, josta avautui jälleen upeat vuonomaisemat. Tässä kohtaa huippu näytti olevan jo ihan lähellä, mutta eipäs ollutkaan. Loppureitti huipulle oli huomattavasti haastavampaa ja ihan loppuvaiheessa sai katsoa mihin astui ja mistä otti kiinni. Matka jatkui melkein nelinkohtin kohti huippua, irtokivien pyöriessä jalkojen alla. Viimeisiin metreihin meni varmaan kauemmin kun ensimmäiseen kilometriin! Laskeutuminen alas huipulta oli myös ajoittain haastavaa ja eteneminen hidasta.
Kyllä kannatti kiivetä, sillä huipulta avautui upeat maisemat merelle ja vuorille. Maisemat olivat jylhät, mutta yllättävän karut. Kilometrejä kertyi noin 6 kilometriä ja aikaa kului neljä tuntia kuvaus- ja evästaukoineen. Olimme liikenteessä heti aamusta ja saimme kiivetä kaikessa rauhassa ylös. Paluumatkalla olikin jo sitten ruuhkaisempaa. Reitti oli helppo, mutta loppuosa oli haastava.
Vielä on matkaa huipulle
Huipulla
Vaelluksen jälkeen nautimme fiskeburgerit Segla grill & pub -ravintolassa. Lounaan jälkeen matkamme jatkui maisemareittiä pitkin Finnsnesiin, jossa olimme seuraavaan yön. Maisemat olivat koko matkat upeat ja kuvaustaukoja tuli säännöllisin välein. Ensimmäinen pysähdys oli Tungenesetin näköalapaikassa, josta avautui kaunis ja karu maisema merelle ja vuorijonoon (Devil`s jaw). Seuraava kuvauskohde oli Bersbotnin kylässä, jossa oli 44 metrinen näköalatasanne. Tasanteelta avautui sekä merelle että vuorille upeat näköalat. Merelle näköalaa kuvattiin sanoin "meri kohtaa taivaan".
Yövyimme Finnsnes hotellissa, joka sijaitsi Senjalle vievän sillan vieressä. Hotellin sijainti oli hyvä ja hinta-laatusuhteeltaan ihan ok.
Tungeneset
Bergsboth
Perjantain vaelluskohteena oli Ånderdalenin kansallispuisto, joka on yksi Norjan suurimmista kansallispuistoista. Monet alueen puista on yli 600 sataa vuotta vanhoja. Lähtöpaikka oli Tranoybotnin leirintäalueen vierestä ja se oli hyvin merkitty, samoin vaellusreitti. Vaelluspolku oli merkitty punaisilla täplillä kiviin ja puihin tai merkkitolpin. Paarmoja ja hyttysiä oli paljon ja osa energiasta meni niiden hätyyttämiseen. Alueella on useita vaellusreittejä, mutta me teimme noin 15 km kävelylenkki Åndervatnetille ja aikaa kului taukoineen noin kuusi tuntia. Maasto oli helppokulkuista koivu- ja mäntymetsää sekä suota. Ja kyllä kivikkaoa ja juurakkoa löytyi täältäkin. Saimme nauttia erämaan rauhasta, sillä muita kulkijoita oli hellesäässä aika vähän liikkeellä.
Åndervatnet
Vaelluksen jälkeen ajoimme yöksi Narvikin Scandiciin, jonne voitin viime vuoden Lofoottien reisullamme ilmaisen hotelliyön. Ilta vierähti Narviikin keskustassa kauniista ja lämpimästä kesäillasta nauttien. Ja pitähän viime vuotiseen tapaan käydä pizzalla Bella Napolissa.
Lauantaina alkoi kotimatka Kiirunan ja Oulun kautta. Matkalla poikkesimme jaloittelemaan vielä Abiskon Kansallispuistoon ihailemaan vesiputouksia. Abisko taitaa olla ensi vuoden retki kohde Lyngenin lisäksi.
Muutaman kotipäivän jälkeen siirryin vielä saariston rauhaan lomailemaan.
Nyt on viikko sulateltu ehkä elämäni raskainta maratonia, jossa pää meni lujempaa kuin jalat. Juoksin kolmannen Paavo Nurmi maratonin vuoden tauon jälkeen ja oli ihana palata tuttuihin kotimaisemiin juoksemaan.
Tällä kertaa ei ollut muuta tavoitetta kuin juosta maaliin, sillä Nuts Ylläs-Pallaksen ultrajuoksusta oli vain kuukausi aikaa ja takana oli raskas työviikko. Viikolla en ehtinyt lainkaan lenkille, mutta onneksi arkiaskelia tuli jonkin verran. Maratonille en valmistautunut sen kummemmin, koska ei ollut aikatavoitetta.
Valmiina kolmannelle Paavo Nurmi maratonille
Perjantaina olin HCRD:n städillä promoamassa vuoden 2020 juoksupäivää. Päivä oli pitkä, mutta mukava ja antoisa. Nää juoksupromot on just sitä, mitä tykkään tehdä. Sain jutella juoksemisesta ja kokemuksista eri ikäisten ja eri maalaisten juoksijoiden kanssa. Toiset olivat lähdössä Paavolla ensimmäiselle kympille, puolikkaalle tai maratonille ja heitä oli mukava tsempata. Toisilla oli useampia juoksuja takana ja heiltä taas sai hyviä vinkkejä. Oli myös kiva nähdä somesta tuttuja kasvotusten ja tehdä tuttavuutta sekä vaihtaa kuulumisia. Yllättävän moni oli myös ilmoittautunut jo HCRD:n juoksupäivään. Ensi vuonnahan on Helsinki City Marathonin 40-vuotis juhlamarathon!
Kuva: Helsinki City RunninDay
Heräsin virkeänä juoksuaamuun ja aamupalan jälkeen kävelin pilvisessä, mutta lämpimässä kelissä vanhempieni luota tapahtumapaikalle. Piipahdin vielä HCRD:n ständillä ja juttelin tuttujen kanssa. Kello 11:30 vein repun säilytykseen, sitten pakolliset lähtökuvat ja siirtyminen starttialueelle. Lähtöalueella tunnelma alkoi tiivistyä lähdön lähestyessä. Oli puheen sorinaa, nauhojen tarkastelua, kuulokkeiden asettelua ja lähtökäskyn odottelua. Nyt taisi olla myös ensimmäinen kerta, kun en jännittänyt juoksua, kun ei ollut muuta tavoitetta kuin päästä maaliin aikarajan puitteissa.
Kello 11:55 kuoro lauloi Maamme-laulun ja kello 12:00 lähdettiin matkaan "Final Countdown"-biisin saattelemana. Vau, mikä fiilis! Juoksijoita lähti virallisille matkoille eli puolimaratonille, maratonille ja kympille yli 3 500 juoksijaa. Kaiken kaikkiaan juoksijoita oli 4 500, mikä on ennätysmäärä Paavolla.
Tunnelma tiivistyy
Alkumatka meni kuten aina pienessä ruuhkassa omaa juoksurytmiä etsiessä. Juoksin noin 5:30-6:00 kilometrivauhtia kohti Ruisssaloa. Keli oli lämmin, jopa hiostava, joten noin 3-4 kilometrin kohdalla niskaan tullut sadekuuro vilvoitti kivasti. Samalla kastui vaateet ja lenkkarit. Olin kuin uitettu kissa! Ruissalossa olikin sitten edessä pitkä taival vastatuulessa. Muutenkin tuuli oli ajoittain aika voimakas. Onneksi välillä oli myös myötätuulta, jolloin sai hieman lisää vauhtia juoksuun. Enemmänkin olisi saanut myötätuulta olla! Itselleni Ruissalon osuus on reitin mukavin osuus, sillä nautin juoksemisesta Ruissalon upeissa ja rauhallisissa maisemissa, vaikka reitillä onkin muutamia mäkiä. Ruissalosta matka jatkui sataman kautta kohti Aurajoen rantaa.
Ensimmäinen kierros sujui ihan kivasti kilometrivauhdin ollessa 5:30-6:00. Ensimmäisillä juomapisteillä oli vähän ruuhkaa kuten aina. Juomapisteillä toimin tututtuun tapaan eli puolimukia urheilujuomaa ja puolimukia vettä. Joka kolmannella huoltopisteellä otin geelin ja join vain vettä. Aurajoen rannassa sai yleisöltä mukavasti kannustusta ja vauhti nousi huomaamatta. Juoksuvauhti pysyi hyvänä aina puolimatkaan asti. Puolimatkaan saavuin ajassa 2:05:41.
Kuva: Paavo Nurmi Marathon
Toinen kierros olikin sitten haasteellisempi. Pientä henkistä väsymistä oli ilmassa, kun lähdin toiselle kierrokselle ja sille lähteminen tuntui haasteelliselta, kun puolikkaan juoksijat jäivät maaliin. Myös takareidet tuntuivat raskailta, enkä saanut oikein juoksuaskelta toimimaan. Matka jatkui Aurajoen rantaa kohti Majakkarantaa, jossa asuin 1990-luvun lopulla. Oli kiva juosta kotitalon ohi ja käydä katsomassa, miten alue on muuttunut viime vuosina. Majakkarannasta matka jatkui jälleen kohti Aurajokea ja siitä satamaan. Satamaa kohti juostiin jälleen vastatuuleen. Matka eteni juoksu-kävelynä eteenpäin askel askeleelta ja kilometri kerrallaan kohti maalia. Pystyin pitämään kävelyvauhdin reippaana ja alamäet juoksin rennosti rullaten. Ruissalon hivuttavien mäkien jälkeen matka suuntautui tuttua reittiä sataman kautta kautta pitkin Aurajoen rantaa kohti maalia.
Aurajoen rantaa pitkin oli kiva juosta kohti maalia, kun ihmiset kannustivat. Maalisuoralla otin pienen loppukirin, kuten aina pyrin tekemään ja löytyihän se pieni kiri tälläkin kertaa. Maalilinjan ylitin ajassa 4:42:10. Olosuhteisiin nähden sekä juoksu että aika ovat hyvät. Olin omassa sarjassani 12./ 23 juoksijasta. Keskisyke oli 152 ja keskivauhti 6:37/ kilometri. Maraton kertoi sen, mitä arvelinkin eli en ollut vielä palautunut kuukauden takaiselta ultramatkalta. Maalialueella otin pari mukia vettä ja sain mitalin kaulaan. Sitten askeleet kohti maauimalaa ja hierontaa. Huoltotoimien jälkeen lähdin kävellen kohti vanhempieni asuntoa. Matkalla otin vielä mitalikuvan Paavo Nurmen patsaalla. Suihkun jälkeen ruoka maistui ja eipä tarvinnut untakaan kovin kauaa odottaa illalla.
Kiitos järjestäjille ja vapaaehtoisille mukavasta ja hyvin järjestetystä juoksutapahtumasta. Järjestelyt toimivat hyvin ja huoltopisteillä sai hyvää kannustusta, etenkin sataman huoltopisteellä. Myös liikenteen ohjaus toimi hyvin.
Reitti oli minulle mieleinen, ehkä mukavampi kuin viime kerran reitti. Itse en ole oikein näiden kierrosjuoksujen juoksija, vaan juoksisin mieluummin yhden kierroksen. Onneksi paavolla kierrokset eivät olleet ihan identtiset. Ensi vuonna uudelleen :)
